Lauantai 19. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Reija, Torborg
Julkaistu 16.8.2020 03:00

Bidenin islam-puheet hämmentävät

Demokraattiehdokas Joe Biden etsii taakseen kansanosia, jotka Donald Trumpin valtakaudella ovat kokeneet turvattomuutta. Uskonnoltaan Biden on roomalaiskatolinen. Kuva: Wikipedia

”Toivon, että kouluissamme opetettaisiin enemmän islamilaisesta uskosta, kuten muista suurista uskonnoista, joista islam on yksi.” 

Presidenttiehdokas Joe Bidenin puhe Emgage-muslimijärjestön tapahtumassa 20. heinäkuuta on kerännyt Yhdysvaltojen muslimiväestöltä suosionosoituksia. 

Istuva presidentti, Bidenin vastaehdokas Donald Trump epäsi maahanmuuton vuonna 2017 tiettyjen muslimimaiden kansalaisilta. Biden mainitsi puheessaan, että rajojen avaaminen muslimeille tapahtuisi ”ensimmäisenä päivänä” hänen valtakaudellaan. 

– Kyse on ollut islamofobiasta valkoisessa talossa, Biden luonnehti. 

Jo aiemmin islam-verkosto Muslim American Political Action asettui Bidenin taakse kuuluttuaan sitä ennen demokraatti Bernie Sandersin kannattajiin. 

 

Bidenin kommentit nostattivat vastareaktion etenkin maan evankelisten kristittyjen piirissä. 

– Kristinusko, sen historia ja arvot on eliminoitu koulujen opetuksessa. Nyt Biden haluaa lisää islamia kouluihin, CBN-kanavan analyytikko David Brody kritisoi. 

Bidenin myös arvioitiin tekevän ja sanovan mitä tahansa, millä saataisiin Trump-vastaiset voimat aktivoitua hänen taakseen vaaleissa. 

– Biden haluaa valkoiseen taloon hinnalla millä hyvänsä, kolumnisti Lea Harrelson kommentoi Christian Post -lehdessä. 

 

Joe Biden on viime kuukausina laajentanut vaikutusalaansa uskonnollisten ryhmien parissa. Hän on muun muassa osallistunut erilaisiin tapaamisiin uskonnollisten johtajien kanssa. 

Evankelisten kristittyjen tuki Donald Trumpille on säilynyt koko neljän vuoden presidenttikauden ajan. Heinäkuussa julkaistun PEW-tutkimuslaitoksen raportin mukaan 82 prosenttia niin sanotuista valkoisista evankelikaaleista, joihin myös helluntailaiset kuuluvat, olisivat antamassa äänensä Trumpille. 

Kolme neljäsosaa evankelikaaleista katsoo, että Joe Biden olisi ”huono” tai ”kauhistuttava” presidentti. 

 

Huomio Bidenin puheessa kiinnittyi myös lauseeseen, jossa ehdokas lupasi humanitääristä tukea ”Syyrialle, Jemenille ja Gazalle”. 

Biden kannattaa kahden valtion mallia, jossa Palestiina olisi Israelin rinnalla itsenäinen valtio. 

Joseph Robinette Biden, 78, on toisaalta tunnettu Israelin tukijana, ja hänellä on pitkä historia Yhdysvaltojen ja Israelin välisissä suhteissa. Bidenin ensimmäinen ulkomaanmatka senaattorina suuntautui Israeliin Jom Kippur -sodan aattona vuonna 1973. Hän tapasi matkalla muun muassa pääministeri Golda Meirin

Bidenin molemmat lapset ovat avioituneet juutalaisen puolison kanssa, mitä kautta hänelle on syntynyt perheside juutalaiseen maailmaan.

 



Jaa
Suomen sananvapaustapausta seurataan
Simon Kyreneläinen taas lavalle
KAN ry:n kuntoutusohjaajalle yli viiden vuoden tuomio huumausainerikoksista
Saavuttavan työn resepti 2020-luvulla poikkeaa takavuosista
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!