Amerikkalaispastori: ”Paineet, joita näemme, kasvavat” – kristittyjen tulee valmistautua kohtaamaan vainoa myös länsimaissa

Kuvituskuva talvisesta Seattlen kaupungista USA:sta. Kuva: Shutterstock

Turkissa vuosina 2016–2018 vangittuna ollut amerikkalaispastori Andrew Brunson arvioi, että Yhdysvalloissa kristittyjen tulee valmistautua kohtaamaan vainoa lähitulevaisuudessa.

 

– Paineet, joita näemme maassamme nyt, kasvavat, ja yksi näistä paineista tulee olemaan vihamielisyys niitä ihmisiä kohtaan, jotka omaksuvat Jeesuksen Kristuksen ja hänen opetuksensa eivätkä häpeä seistä hänen puolellaan.

 

Brunson puhui aiheesta virtuaalisessa rukoustapahtumassa. Hän tähdensi kristittyjen tilanteen muuttuvan riippumatta siitä, kuka maata johtaa.

 

Arvionsa Brunson perustaa havaintoihinsa, joita teki oltuaan 20 vuotta Turkissa lähetystyössä ja palattuaan Yhdysvaltoihin. Huolensa hän sanoo kasvaneen parin viime vuoden aikana.

 

– Vaikka Jeesus oli historian rakastavin ––, häntä kutsuttiin pahaksi, –- ja tätä samaa voi odottaa kaikille kristityille, Brunson totesi Christianheadlines.cominuutisessa.

 

– He sanovat, että olemme pahoja ja tekevät oikeutetuksi kaikki, mitä tekevät meille, koska he maalaavat meidät pahoiksi ihmisiksi.

 

Vankilassa kaksi epätietoisuuden vuotta viettänyt Brunson korosti hellittämättömyyden ja valmistautumisen merkitystä.

 

– Sydämelläni on raskaana se, että meidän tulee valmistaa itsemme valmistamaan omat sydämemme.

 

Myös kalifornialaisen Grace Community -seurakunnan pastori, kirjailija John MacArthur on kommentoinut muuttuvaa tilannekuvaa. Hän sanoi Christianpost.comissajoulukuussa, että pandemian seurauksena maailma on ”täydellisesti puettu antikristuksen tuloa varten”. 

 

MacArthur viittasi paitsi arvostelemiinsa kirkkojen koronarajoituksiin myös laajempaan kuvaan, jossa kamppailu virusta vastaan on tehnyt maailmasta yhä valmiimman keskitetylle hallinnolle.

 

– Nyt olemme globaali maailma. Ja tämä on asetelma, jota olemme odottaneet läpi pelastushistorian siitä asti, kun Herra lupasi, että tulevaisuudessa tulisi antikristus, jolla olisi maailmanlaajuinen hallinto.

 

MacArthur viittasi kaikkien arjessa olevaan huipputeknologiaan, jota voidaan ryhtyä käyttämään suuremman kontrollin välineenä, sekä Ilmestyskirjassa kuvatun pedon merkin, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä – tai jota ilman ei voisi digitaalisessa mielessä olla edes olemassa.

 

Synkkien lausumiensa vastapainoksi MacArthur muistutti, että kaikki päättyy lopulta Jumalan tuomioihin ja Jeesuksen paluuseen.

 

 

Ruut Ahonen




1/2021

UutisetUusi vuosi on alkanut. Pastori muistuttaa, että myllerryksiä täynnä olevaa maailmaamme kannattelee muuttumaton Jumala.
KolumniSuomalaisten tunnustavien kristittyjen keskuudessa on joitakin tabuaiheita, esimerkiksi seksi ja seksuaalisuus, vallankäyttö, alkoholi, avioero, itsemurha… Ja raha.


Suomalaiset eivät yl...
PääkirjoitusTakana oleva vuosi 2020 hengästyttää vieläkin. Moni media on kutsunut sitä vuodeksi, jonka jokainen haluaa unohtaa. Otsikoita hallitsivat maailmanlaajuinen koronapandemia ja Yhdysvaltojen presiden...
UutisetSeurakunnan uudistaminen voi onnistua ilman, että se tuntuu ryöstöltä.
MuutNiille, jotka ovat juoneet pelastuksen lähteestä, kuuluu myös Jeesuksen lupaus tulla itse osaksi lähteestä. Nämä kaksi lupausta yhdessä muodostavat rikkaan ja onnellisen elämän mahdollisuuden.
PikavisiittiGlobaalikasvatuksen koordinaattori Iina Mattila on etätyöaikana torjunut irrallisuuden tunnetta muun muassa tekemällä kollegoiden kanssa näytelmän Zoomissa.
ArviotTimo Kyllönen: Quadro. Aikamedia 2020. Sid. 435 s.


Timo Kyllösen (s. 1980) toinen romaani Quadro on itsenäinen jatko-osa hänen esikoisromaanilleen Aava (20...
MuutMilloin viimeksi olet ollut niin vaikuttunut jonkun toisen ihmisen puheista tai teoista, että olet pysähtynyt miettimään toimintaasi tai arvojasi? Monella oma vanhempi, opettaja tai pastori voivat...
MuutOpiskelija Aino Harjula vertailee IK-opiston asuntolahuoneessa netistä erään Jesajan kirjan kohdan käännöksiä. Vuoteella pino kirjoja odottaa lukijaa, jonka elinikäinen tiedonjano on saanut tyydytystä...
UutisetYhdysvaltalaispastorit näkevät kristittyjen tilanteen vaikeutuvan presidentistä riippumatta.
UutisetTörmään jatkuvasti kysymykseen, miksi ulkolähetys on tärkeää, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela kuvaili Uusi Tie -lehdessä (9.12.)


– Ihmiset kysyvät, em...
UutisetKristillinen asumisyhteisö ei ole toteutumassa suunnitellusti, mutta katseet on suunnattu alueeseen laajemmin.
UutisetSäännöllisesti jumalanpalveluksiin osallistuneet kuuluivat niihin harvoihin amerikkalaisiin, jotka kokivat psyykkisen terveytensä pysyneen ennallaan koronavuoden aikana. Asia selviää marraskuussa...
Ranska laajentaa tiedonkeruuta maata ehkä uhkaavista yksilöistä – muutos huolettaa evankelisia
Lisäsivätkö profetiat presidentinvaihdospettymystä?
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!