Keskiviikko 16. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Sirkka, Sirkku, Stella
Julkaistu 17.9.2019 13:09

"Sivistynyt juoppo" osaa pitää kulissit pystyssä

Alkoholistista tulee peittelemisen mestari

Mia Lehtonen ajatteli, että ihmisten on hyvä nähdä, kuinka uskovainenkin voi juoda.

Eletään kesää noin kymmenen vuotta sitten.

 

– Nyt voisi kyllä ottaa yhden oluen, Mia Lehtonen huikkaa iloisesti, kun mökkivieraat saapuvat.

 

Kesäpaikan emäntä nappaa kylmän virvokkeen jääkaapista, antaen ymmärtää sen olevan mukava rentouttava sipaisu työte­liään mökkipäivän kääntyessä hiljalleen illan puolelle.

Vieraiden tietoon ei tule, ettei kyseessä ole Lehtosen ensimmäinen juoma.

 

– Se saattoi olla viides tai kymmenes tai viidestoista olut sinä päivänä, Lehtonen kertoo nyt.

 

Loppuelämän sairaus

Mia Lehtonen kuvaa omaa alkoholismiaan sivistyneeksi juoppoudeksi.

 

Sivistynyt alkoholisti käy töissä, hoitaa kodin ja lapset ja on sosiaalinen. Hän saattaa jopa nostattaa muissa ihmisissä ihailua pärjätessään työelämässä ja saavuttaessaan varakkuuteen viittaavia statussymboleja.

 

Taustalla pyörii koko ajan kammottava, kuluttava näytelmä, jossa valheiden sepittelystä ja kulissien pystyssä pitämisestä muodostuu ihmiselle hiljalleen kokopäivätyö.

 

Lehtonen on rento, hauska ja elämäniloinen 57-vuotias nainen. Keskustellessa tulee mieleen, että olisi ollut mielenkiintoista tuntea myös se Mia Lehtonen, joka nyt on historiaa.

 

Tai ei Lehtoselle itselleen ole lujittunut mielikuvaa entisestä tai nykyisestä Miasta. Hän on ollut nyt viisi ja puoli vuotta raittiina eli täysin juomatta alkoholia.

 

– Olen Mia, alkoholisti, hän esittelee itsensä usein etenkin nykyisissä ammattipiireissään liikkuessaan.

 

– Alkoholismi on sairaus, jonka kanssa minun on opittava elämään loppuelämäni.

Lehtonen toimii päihdetyössä A-kilta-yhdistyksessä Turussa.

 

Lapsesta alkaen

Lehtosen alkoholinkäyttö alkoi jo varhain, vain 11-vuotiaana. Varhaisista teinivuosista alkaen hän oli humalassa lähes joka viikonloppu.

 

Koti tarjosi huonon mallin. Molemmat vanhemmat sekä myöhemmin myös veli ovat olleet päihteiden väärinkäyttäjiä. Nyttemmin isä ja veli ovat raitistuneet, äiti taas menehtyi päihdesairauden heikentämänä muutama vuosi sitten.

 

18-vuotiaana alkoholia alkoi saada vapaasti ja Lehtonen alkoi olla juovuksissa viikollakin. Iän myötä alkoholitoleranssi kehittyi sellaiseksi, että jatkuva juovuksissa oleminen oli luonteva osa Lehtosen persoonaa eikä ympäristö oikeastaan enää edes huomannut hänen olevan käytännössä jatkuvasti humalassa.

 

Mutta Mia olikin siisti, toimelias, iloinen ja sosiaalinen ihminen – sivistynyt juoppo. Hän teki myyntipäällikön asemassa töitä erilaisissa kiinnostavissa yrityksissä.

 

– Jossain vaiheessa olin töissä vaateteollisuudessa esimiehenä. Silloin olin oikein sellainen bisnesnainen, Lehtonen kuvailee naureskellen.

 

Myöhemmin Lehtonen viihtyi ravintolalaivan myyntipäällikkönä – erityisesti siksi, että asiakkaiden kanssa oli mahdollista sosialiseerata lasillisen ääressä.

 

”Kyllä uskovainenkin voi juoda”

Mia Lehtonen tuli uskoon vuonna 1989, vähän alle kolme­kymppisenä.

 

Muutamat seuraavat vuodet olivat hyviä. Lehtonen kävi paljon eri vapaakristillisissä ja luterilaisissa seurakunnissa.

 

Hiljalleen juominen alkoi taas. Mukana kulki myös uskovaisen kristityn rooli.

 

– Olin kyllä tosissani. Puhuin messuissa ja rukoilin.

 

– Ajattelin silti, että on hyvä, että muut ihmiset näkevät, että uskovainen ihminenkin voi käydä bileissä, juoda ja polttaa tupakkaa, Lehtonen kuvailee nyt.

 

Hän toivoo, että alkoholismi ymmärrettäisiin kokonaisvaltaisena ja etenevänä sairautena.
Alkoholisti, uskovainenkin, keksii ja kehittää kaikenlaisia selityksiä ja ajatuksia, joilla voi perustella oman juomisensa.

 

– Jumala ei missään vaiheessa pakottanut minua lopettamaan. Tein vain itse itselleni kaiken aikaa vahinkoa.

 

Strategiat hioutuvat

Lehtosen lopullisen raitistumisen prosessi alkoi Mea-tyttären syntymästä 13 vuotta sitten. Odottava äiti ei voinut juoda alkoholia, ja vaikka juominen jatkui Mean syntymän jälkeen, alkoi myös piinallinen finaali, jota Lehtonen kutsuu loppuluisuksi.

 

– Pelkäsin kaikkein eniten sitä, että Mea otetaan minulta pois.

 

Eräänä päivänä puhelin soikin – baarista pienen tyttärensä kanssa tavatusta Lehtosesta oli tehty lastensuojeluilmoitus.

 

Lehtonen kuvailee omaa käyttäytymistään puhelimessa sarkastisen huvittuneena.

 

– Selitin hyvin tuohtuneena viranomaiselle, että olen alkoholisti­perheen kasvatti ja tiedän, minkälaista helvettiä sellainen elämä on. Enkä ikinä voisi tehdä omalle lapselleni samaa.

Lehtonen pudistelee päätään.

 

– Alkoholisti on uskomattoman hyvä valehtelija. Ehkä siksi, että uskoin sen kaiken täysin itsekin. Ja minua uskottiin, asia jäi siihen.

 

Kävi kuten alkoholistien kanssa usein käy: Lehtonen ei kokenut tarvetta lopettaa juomista vaan kehitti uuden toimintastrategian.


Seuraavina kuukausina äiti ja tytär kiertelivät terasseja niin, että äiti joi aina pari olutta kussakin paikassa, ja sitten siirryttiin eteenpäin seuraavaan paikkaan juomaan seuraavat pari.

 

Lastensuojeluilmoituksia ei enää tullut, mistä Lehtonen oli tyytyväinen.

 

Kaikki kerralla pois

Viisi ja puoli vuotta sitten tilanne oli eskaloitunut. Avioliitto oli päättynyt eroon ja Mia siemaili käytännössä koko ajan.

 

– Alkoholismi on etenevä sairaus. Homma alkoi karata lopullisesti käsistä.

 

Loppiaisena 2014 Mia polvistui parvekkeen lattialle ja huusi Jumalaa.

 

– Pyysin, että Jumala vaikuttaisi oikean tahtomisen ja tekemisen. Antaisi halun lopettaa.

Mia tunsi, että vastaus tuli. Jotain nytkähti kohdalleen. Hän lähti vertaistukiryhmään.

 

Kova taistelu oli silti edessä. Lehtonen päätti lopettaa viinan lisäksi päihdetarkoituksessa otettujen lääkkeiden, kuten opiaattien, nauttimisen samassa rytäkässä.

 

– Sain helposti erilaisia lääkkeitä. Olin oppinut puhumaan lääkäreille.

 

Ensimmäisinä päivinä olo oli karmea. Mia istui yöt suihkussa ja rukoili. Joka paikkaa särki ja kaikkialle sattui, kun päihteisiin jo vuosikymmenien ajan tottunut elimistö huusi apuaineitaan.

 

– Neljä kuukautta kävelin kuin vanha mummo. Painoin alle 60 kiloa.

Kevään tullessa olo helpotti. Elimistö oli puhdistunut. Taistelu oli siltä erää voitettu.

 

Ensimmäinen on liikaa

Mia Lehtosen puheessa korostuu vertaistuen merkitys.

 

– Nykyisin olen toisenlainen sekakäyttäjä. Tarvitsen ystäviä, seurakuntia ja muita yhteisöjä, Lehtonen sanoo hymyillen.

 

Etenkin alkuvaiheessa jatkuva yhteydenpito vertaisiin oli täysin välttämätöntä, jotta korkki pysyi kiinni. Ja tietysti sinnikäs, jatkuva rukous.

 

Myös työ A-killassa on ollut osa Lehtosen omaa juomattomuutta. Entiseksi alkoholistiksi hän ei itseään suostu kutsumaan.

 

– Tämä on todella loppu­elämän sairaus.

 

Lehtonen ei kuitenkaan enää laske päiviä tai viikkoja, kuinka pitkään hän on ollut ilman päihteitä. Alkuvaiheessa laskeminen oli jopa tärkeää.

 

– Monesti toipuminen kat­keaa siinä vaiheessa, kun alkoholisti ylpistyy ja alkaa ajatella, että voi omin voimin pysyä raittiina. Että voin hyvin mennä yhdelle.

 

Tuleeko Lehtoselle itselleen mieleen elämän painetilanteissa, että yksi viinilasillinen voisi olla paikallaan?

 

– Ei oikeastaan. Minulle riittää, kun mietin, minkälaista juomiseni oli. En ole koskaan edes voinut ottaa sitä yhtä. Aina piti juoda, ja paljon.

 

– Ainoa keino vältää juominen on olla ottamatta sitä ensimmäistä laillista. Jos tulee kiusauksia, soitan tukihenkilölle ja puhun sen haluni pois.

 


Anssi Tiittanen



Jaa
Malmilla soljui dari ja farsi
Kutsumus vaatii sitoutumista
Kiire syö resursseja perheiltä
”Jokaisella on vastuu yhteyden rakentamisessa”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!