Sunnuntai 17. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Anton, Antto, Anttoni, Toni
Julkaistu 21.4.2016 00:00

70 prosenttia partiolippukunnista kirkon piirissä

Kokemukset luonnossa ja kavereiden kanssa ovat unohtumattomia.Luterilaisten seurakuntien partioryhmiin osallistui yhteensä 32 100 partiolaista vuonna 2015, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin muutos osallistujamäärissä tapahtui partioretkille ja -leireille osallistuneissa, joiden määrä kasvoi 27 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi seurakuntien vuoden 2015 toimintatilastoista.

Partiokasvatuksen arvopohjana on ajatus, että ihmisellä on velvollisuuksia suhteessa Jumalaan, omaan itseen, toiseen ihmiseen, luontoon ja yhteiskuntaan. Partion lippukunnista noin 70 prosentilla on taustayhteisönä evankelis-luterilainen seurakunta. Suomen Partiolaiset ja evankelis-luterilainen kirkko ovat sitoutuneet yhteistyösopimukseen, jonka pohjalta edistetään partiokasvatusta.

Partiolaiset kerääjinä

– Partion vetovoima perustuu sekä sen kokonaisvaltaiseen kasvatusnäkemykseen että vapaaehtoisten merkittävään rooliin. Partiossa nuoret seurakuntalaiset pääsevät itse tekemään ja vastaamaan toiminnasta, seurakuntien partiotyön asiantuntija Katri Vappula kertoo.

Kuluvalla viikolla vietettävän partioviikon aikana järjestetään useita tapahtumia, joissa kerätään varoja Yhteisvastuukeräykseen. Tänä vuonna keräysvaroilla torjutaan nuorten syrjäytymistä sekä Suomessa että ulkomailla


Anssi Tiittanen

Jaa
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan Aito Avioliitto ry:tä syrjittiin Educa-tapauksessa – useat uhkasivat boikotoida messuja, jos yhdistys osallistuu
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!