Tiistai 15. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Helvi, Heta, Hedvig, Hedda
Julkaistu 8.12.2017 13:12

100%-mediamissio tulee taas

Mediamission suunnittelutiimiin kuuluvat Elina Rautio, Mikael Elmolhoda ja Janne Lahti näyttävät, millainen aiempi kampanjalehti oli. Uusi lehti valmistuu toukokuuksi.

Suomessa on jo paljon nuoria, joille kristinuskon perusasiat ei­vät ole tuttuja ja joita seurakunnat eivät tavoita. Entä jos Jeesuksesta kertoisi heille pastorin sijaan joku omanikäinen?

 

Tästä oivalluksesta syntyi 100%-mediamissio, jossa nuoret välittävät evankeliumin nuorille. Vuoden 2015 keväällä ensimmäis­tä kertaa toteutettu kampanja saa jatkoa toukokuussa.

 

– Konsepti on periaatteessa sama, mutta sosiaalisen medi­an hyödyntäminen vahvistuu ja niin sanottujen ammattijulistaji­en osuus on pienempi, Hyvä Sa­noma ry:n toiminnanjohtaja Jan­ne Lahti sanoo.

 

Keskeinen osa yhteiskristillistä missiota ovat nuorten omakohtai­set tarinat uskoontulosta ja usko­vana elämisestä. Aineiston kerää­minen on alkanut, ja tavoitteena on saada mahdollisimman moni­puolisesti todistuksia kokoon. Osa niistä päätyy 100%-lehteen, osa julkaistaan netissä.

 

Viimeksi lehden painos oli 15 000, ja nyt tavoitteena on jopa 50 000 kappaletta. Uutta on nuorten kristittyjen tubettajien esittely.

 

– Tubettajia seurataan nykyään siinä missä erilaisia artisteja en­nen. Lehti voisi olla heräte, jonka kautta heidät löydetään.

 

Seurakunnat voivat tilata leh­teä jaettavaksi esimerkiksi leireil­lä ja kouluissa. Lahti toivoo, että tässäkin nuoret olisivat aktiivisia toimijoita yli kirkkokuntarajojen.

 

– Seurakunnat voisivat yhteis­voimin rahoittaa lehden hankin­nan, ja nuoret menisivät vaikka koulun rehtorille esittelemään sen ja pyytäisivät luvan jakaa sitä.

 

Hyvän Sanoman lisäksi kam­panjaa koordinoivat Uskovaiset nuoret ry ja Aikamedia

 

 

Säde Loponen

 



Jaa
Malmilla soljui dari ja farsi
Kutsumus vaatii sitoutumista
Kiire syö resursseja perheiltä
”Jokaisella on vastuu yhteyden rakentamisessa”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!