Tarvitaanko siirtotodistuksia yhä?

Siirtotodistus on peruja jo 1920-luvun ensimmäisten järjestätyneiden helluntaiseurakuntien ajalta.

 – Kun henkilö siirtyi seurakunnasta toiseen, kysymyksessä oli kastetodistus ja tietynlainen luottamuksen osoitus henkilölle, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen kertoo.

 Mutta tarvitaanko siirtotodistuksia edelleen? Ja onko todistuksessa tarpeen arvioida siirtyvän seurakunnan jäsenen nauttimaa luottamusta, kuten joskus todistuksissa on ollut tapana?




47/2019

UutisetMeidän tulee taistella Jumalan suunnitelman toteutumiseksi elämässämme, muistuttaa Ferney Nieto Martínez.
UutisetVastaajat katsoivat, että asiallista opetusta tarvitaan lisää, jotta ihminen voisi kohdata oman pornoriippuvuutensa.
UutisetSeurakunta astuu kuukauden ajaksi liikekeskustaan.
PääkirjoitusTutkimukset osoittavat, että länsimaissa uskonnottomuus lisääntyy ja enää noin 15 prosenttia 15–29-vuotiaista ilmoittaa uskovansa kristinuskon Jumalaan. Vaikka Jumala-usko heikkenee, rukouks...
UutisetAustraliansuomalaiset saivat pohjoisen naapurisaariston sydämelleen.
UutisetMaailman Evankelisen Allianssin äskeinen yleiskokous Indonesian Jakartassa päättyi vetoomukseen lähetystyön vauhdittamiseksi.

– Koen todella, että nykyajan keskimääräiseltä ev...
KolumniVoi että kristittynä oleminen on vaikeaa. Todella vaikeaa. Tätä olen miettinyt paljon viime viikkoina. Aatokset on tietenkin saanut liikkeelle Päivi Räsäsen tapaus.

En o...
ArtikkelitElämme aikakautta, jolloin seurakunnat ovat yhä enenevissä määrin monikulttuurisia. Monikulttuurisuus ei ole ainoastaan maahanmuuttajien mukana tullutta rikkautta, vaan sitä on olemassa myös k...
UutisetMatkalla nuorten keskinäinen yhteys syveni ja ryhmä pääsi kosketuksiin seurakuntien työn kanssa eri puolilla Suomea.
MielipideMistä johtunee työntekijäpula useissa Suomen helluntaiseurakunnissa? Asia tuntuu erikoiselta siitäkin syystä, että kaiken aikaa Iso Kirja -opisto kuitenkin kouluttaa uusia henkilöitä seurakunt...
MielipideViime aikoina on maailman huomio kiinnittynyt enemmän ja enemmän ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin. Jo nyt ovat monet eläinmaailman ja kasvimaailman lajit kuolleet sukupuuttoon ja yhä usea...
MuutArto Hämäläisen uutuusteos innostaa kaivautumaan alkulähteille
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!