Tarvitaanko siirtotodistuksia yhä?

Siirtotodistus on peruja jo 1920-luvun ensimmäisten järjestätyneiden helluntaiseurakuntien ajalta.

 – Kun henkilö siirtyi seurakunnasta toiseen, kysymyksessä oli kastetodistus ja tietynlainen luottamuksen osoitus henkilölle, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen kertoo.

 Mutta tarvitaanko siirtotodistuksia edelleen? Ja onko todistuksessa tarpeen arvioida siirtyvän seurakunnan jäsenen nauttimaa luottamusta, kuten joskus todistuksissa on ollut tapana?




34/2019

UutisetHelluntaiseurakuntien kustannusliikkeen hallituksen puheenjohtaja on oman seurakuntansa kirjamyyjä.
PääkirjoitusTuttu hyvänyön toivotus meille helluntailiikkeen kasvateille: ”Hyvää yötä, Jeesus myötä, enkelit tehköön samaa työtä, äläkä unohda lähetystyötä.” Lähetystyö on erityisesti suomalaisen helluntailiikk...
UutisetYleishyödylliset yhteisöt on monissa kunnissa vapautettu kiinteistöverosta. Verottajan linjauksessa vapautus ei ulotu uskonnollisiin yhdyskuntiin.
UutisetErityistä juhlamieltä sisältävän leirin teemaksi nousi rakkaus.
UutisetMusiikki ja puheet kaikuivat Lahden torilla toissa viikonloppuna.
UutisetEnsimmäisen kerran Assemblies of God (AG) -kirkkokunnan historiassa sen toimeenpanevaan neuvostoon on valittu nainen.
KolumniKesän lopulla juutalaiset surevat Raamatun ajan temppelien tuhoja. Lisäjännitteen tämänkertaiseen muistopäivään elokuun alussa antoi islaminuskoisten vasta päättynyt pyhiinvaellusjakso Saudi-Arabian...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
ArtikkelitLukemattomat ihmiset ovat nytkin keskellä lähtöprosessia. Yksi kamppailee kutsumuksensa kanssa, toinen yrittää saada riittäviä kannatuksia ja kolmas järjestelee lasten koulunkäyntiä ulkomail...
PikavisiittiJoel Kaakinen valitsi siviilipalveluksen armeijan sijaan.
MielipideHelluntaiherätyksen vuoden 2018 syyspäivillä Helsingissä tehtiin sovintoa Helluntaiherätyksen ja luterilaisen kirkon välillä. Sovinnonteko huipentui, kun arkkipiispa Tapio Luoma ja Klaus Korho...
MielipideRistin Voiton numerossa 31 nostettiin esille uskovien sinkkunaisten haaste. Sukupuolten epäsuhta seurakunnissa aiheuttaa sen, että monet naiset eivät löydä itselleen uskovaa puolisoa. Itsekin...
MuutJopa kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä ei osaa lukea riittävän hyvin ymmärtääkseen Raamattua.
MuutToivuttuaan vakavasta sairaudesta Pekka Simojoki sävelsi ylistyslauluja, joissa on pienen ihmisen ihmetystä ja kiitollisuutta.
Alkoholistista tulee peittelemisen mestari
Pastoripariskunta kohtaa haasteita monelta suunnalta
Kivulias tie nuorisopastoriksi
"Toivon kirjojeni tuovan lohtua"
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!