Juhannuskonferenssi elokuulle – onko paluuta vanhaan?

Juhannuskonferenssin siirtyminen elokuulle aiheuttaa järjestäjälle monenlaista päänvaivaa. Saadaanko talkoolaisia riittävästi? Löytävätkö ihmiset paikalle? Saadaanko tapahtuma kasaan juuri lomakauden päättyessä?

Ja entä jos poikkeusajankohta osoittautuu menestykseksi – onko enää paluuta perinteiseen ajankohtaan? 

Aiheesta keskustelemassa Juhannuskonferenssin isäntä Marko Halttunen ja Fidan seurakuntasuhteiden päällikkö Juha Lehtonen. Toimittajana Anssi Tiittanen.




7/2021

PääkirjoitusKun Jeesus esitti vertauksen Jumalan valtakunnasta, hän luonnehti sitä seuraavasti: ”Se on kuin hapate, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja. Lopulta koko taikina happani.” ...
KolumniSain osallistua Visio-podcast-ohjelmaan, jossa käsiteltiin rakkautta. Ohjelmassa puitiin nykyisen rakkauskäsityksen ongelmia. Ainakin me 1960-luvun jälkeen syntyneet olemme omaksuneet paljolt...
UutisetRyhmät saapuvat seurakuntaan eri ovista ja kokoontuvat eri puolilla rukoushuonetta.
UutisetEritreassa on vapautettu vankilasta 70 kristittyä. Christian Postin mukaan pääkaupunki Asmaran lähivankiloissa pidetyt olivat evankelisia ja ortodoksikristittyjä. Heistä 64 oli vangittu syyttöminä...
UutisetAnteeksiantamaton vaientamisilmiö uhkaa sananvapautta ja kaikille kuuluvaa asianmukaista mahdollisuutta oikeudelliseen prosessiin.
UutisetKoronavuosi heittää varjon kevään ylioppilaskirjoitusten ylle.
MuutRuutin kirjan kertomus on sanoma elämää muuttavasta ystävyydestä ja rakkaudesta.
Uutiset– Tämä on ensimmäinen kerta Ranskan protestanttisen liiton johtajana, kun löydän itseni puolustamasta Jumalan palvelemisen vapautta, François Clavairoly toteaa Christianitytoday.com...
PikavisiittiJo parinkymmenen vuoden ajan Pekka Rahkosen kuvitukset ja sarjakuvat ovat herättäneet oivalluksia ja viljelleet huumoria.
UutisetLaulaja-evankelista Nina Åström on tehnyt uuden aluevaltauksen ja tuottaa nyt myös omaa podcastia. Ateria aavikolla -nimen saaneessa podcastissa julkaistaan uusi jakso kahden v...
UutisetVapaakirkko aloittaa uuden Tulisielukoulu-yksikön syyskuun alussa Järvenpään vapaaseurakunnan tiloissa. Tulisielukoulu on vuodesta 2007 toiminut nuorille johtajille tarkoitettu opetuslapseuskoulu...
ArtikkelitSeurakuntien ja järjestöjen, kuten Elämä ja Valo ry:n, tärkein voimavara on vapaaehtoiset työntekijät. Vapaaehtoiset ovat niitä ihmisiä, jotka todellisuudessa usein tekevät yhteisöissä sen varsina...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MerkkipäiviäSinikka Opas, o.s. Lähtinen, syntyi Ilmajoella 15. helmikuuta 1941. Perheessä oli kymmenen lasta, ja myös mummo asui samassa taloudessa. Isä kaivoi käsin salaojia Pohjanmaan lakeuksilla ja äiti hu...
ArviotJuho Sankamo: Taivasolento – Kirja ihmisestä. Perussanoma 2020. Nid. 208 s.

Aikaisemmissa teoksissaan teologian tohtori ja raamatunopettaja Juho Sankamo on käsitellyt muun m...
UutisetMaailman suurin muslimivaltainen maa Indonesia on nimittänyt helluntailaisen kristityn kansallisten poliisivoimiensa johtoon.
Indonesian parlamentin alempi huone hyväksyi kenraali Listyo S...
”Juoksin läpi mustan savun” – Soile Harriksen kotitalossa tapahtui ihmishenkiä vaatinut tulipalo
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!