Lauantai 7. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Sampsa, Agata, Agda, Ågot
Julkaistu 30.12.2015 00:00

Vuoden tilinpäätös

Näinä päivinä ajatukset kääntyvät ainakin hetkeksi menneeseen vuoteen: Mitä erityistä tapahtui omassa elämässä? Mitkä asiat nousivat esiin mediassa ja yhteiskunnassa? Entä miten seurakunnan ja herätysliikkeen kehitystä tulisi arvioida?

Yhteiskunnallisesti vuosi 2015 muistetaan Isis-järjestön noususta, joka hätkähdytti koko maailmaa. Sen seurauksena ennennäkemätön pakolaisaalto vyöryi Eurooppaan, myös Suomeen. Maamme muuttui – ehkä pysyvästi.

Toinen iso asia oli Pariisin kansainvälinen ilmastosopimus. Päättäjät kuvasivat sen merkitystä ihmiskunnalle vaikuttavin sanoin: olemme ensimmäinen sukupolvi, joka ymmärtää ilmastonmuutoksen vaikutuksen, ja viimeinen, joka voi vielä vaikuttaa siihen.

Turvapaikanhakijoiden vyöry kosketti myös maamme helluntaiseurakuntia. Ne olivat ilahduttavasti hereillä tulijoiden vastaanottamisessa. Monilla paikkakunnilla maahanmuuttajat toivat aivan uuden sykkeen seurakunnan elämään.

Helluntailiikkeessä vuosi 2015 oli erityinen Pyhän Hengen teemavuosi. Se näkyi muun muassa Juhannuskonferenssissa, työntekijäpäivillä sekä lehtiartikkeleiden ja opetuskirjojen aiheissa. Monissa helluntaiseurakunnissa rukousillat ja -tapahtumat saivat uutta elävyyttä, kun Pyhän Hengen täyteyttä janoavat uskovat kokoontuivat rukoilemaan yhdessä. Siellä missä teemavuosi otettiin tosissaan, koettiin myös Pyhän Hengen uudistavaa vaikutusta. Eikä tämän vaikutuksen tarvitse päättyä yhteen teemavuoteen.

Terveen karismaattisuuden ohella helluntailiikkeessä kiinnitettiin yhä tietoisemmin huomiota myös kyseenalaisiin virtauksiin, joiden vaikutusyhteyksiä näkyi Suomessakin.

Valtion kehitysyhteistyötuen yllätyksellinen leikkaus kesken sopimuskauden oli takaisku Fida Internationalin työssä. Tiukkeneva talous ja sitoutuneiden vapaaehtoisten puute rasittivat puolestaan monien helluntaiseurakuntien toimintaa. Rahasta sinällään ei ole pulaa, mutta entistä suuremmaksi haasteeksi muodostui kotiseurakuntaan terveesti sitoutuneiden ja sinne rahalahjansa säännöllisesti antavien uskovien määrä. On syytä muistaa, että hengellisen menestyksen ratkaisee lopulta juureva seurakuntaelämä, eivät irralliset toimijat tai tapahtumat.

Vuoden aikana puhuttiin uusien seurakuntien ja nuorten aikuisten helluntai-identiteetistä. Ja loppuvuonna Ristin Voiton palstoilla käytiin keskustelua nuoriso- ja musiikkikulttuurista. Vaikka lieveilmiöihin on paikallaan puuttua, emme saa unohtaa, että paikallisissa seurakunnissa tehdään laadukasta nuorisotyötä. Ajassa elävät nuorisopastorit osaavat kohdata hengellisesti oman sukupolvensa sen omilla välineillä.

Hengellä täyttynyt ja raikkaasti ajatteleva nuori sukupolvi onkin varmin tae siitä, että helluntailiike voi katsoa luottavaisesti myös tulevaisuuteen.


Leevi Launonen

Jaa
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
Koskettavien kirjojen asialla
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!