Keskiviikko 20. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Jalmari, Jari, Hjalmar, Pontus
Julkaistu 14.1.2016 09:22

Turvalliseen seurakuntaan luotetaan

Jokainen laivamatkustaja luottaa lähtökohtaisesti siihen, että laivan kapteeni osaa navigoida laivansa määräsatamaan. Ellei näin olisi, laivayhtiö olisi pian entinen ja itse laiva iskeytyisi ennen pitkää karille. Matkustajien on voitava luottaa siihen, että miehistö osaa työnsä.

Tämän lisäksi matkustajien on lupa nauttia turvallisuudesta, ja siitä, että heidän tarpeistaan huolehditaan koko matkan ajan. Kun matka on turvallinen ja onnistunut, on melko varmaa, että matkustaja valitsee saman laivayhtiön uudelleen.

Samoin lentokoneen kapteeni valaa kuulutuksillaan turvallisuutta lennon aikana. Pilotti tietää, mitä tekee. Hän ei välitä matkustajille tiedotuksia, joista kuvastuu epävarmuus tai huoli esimerkiksi siitä, pysyykö lentokone ilmassa koko lentomatkan ajan. Pienikin epävarmuustekijä lentäjien ammattitaidossa voisi nopeasti nostaa paniikin matkustamossa. Henkilökunta tuntee vastuunsa arvokkaiden ihmisten kuljetuksesta.

Näin on myös seurakunnan kohdalla. Seurakunta on tarkoitettu turvalliseksi yhteisöksi. Raamattu vertaa sitä lammastarhaan, jota hyvä paimen paimentaa.

Turvallisuus seurakunnassa ilmenee monella eri tavalla. Ensinnäkin turvallisuutta on terve opetus. Pastorit ja opettajat tekevät luonnollisesti myös virheitä, mutta ne tunnustetaan ja niistä opitaan.

Johtajat ja paimenet kantavat vastuun seurakunnan päätöksistä. Heiltä odotetaan kykyä edetä ja tehdä päättäväisiä ratkaisuja mutta myös herkkyyttä olla ryhtymättä epävarmoihin hankkeisiin. Riskejä täytyy ottaa, mutta mielettömyyksiin ei saa ryhtyä.

Ympäröivä yhteiskunta ja ajan haasteet aiheuttavat seurakunnassa jatkuvaa muutostarvetta. Tästä syystä seurakunta ei voi hetkeäkään levätä laakereillaan. Tämä tosiasia ei kuitenkaan aiheuta levottomuutta muutosvalmiissa seurakunnassa, koska sen perustus on hyvässä kunnossa ja sen johtoon luotetaan.

Turvallisessa seurakunnassa on myös opittu käyttäytymään kunnioittavasti ja sivistyneesti. Keskinäistä rakkautta ja toisten kunnioitusta opetellaan niin kuin Raamattu kehottaa.

Turvallisessa seurakunnassa taloutta hoidetaan ammattitaitoisesti ja läpinäkyvästi. Päättäjät ovat sisäistäneet sen, että Jumalalle uhrattuja varoja on hoidettava vastuullisesti ja erityisellä tarkkaavaisuudella.

Kun seurakunnan johto viestii ympärilleen turvallisuutta, antaa tilaa keskustelulle ja erilaisille mielipiteille, ei provosoidu kriittisestä palautteesta ja pitää toiminnan Kristus-keskeisenä, seurakuntaan luotetaan ja se menestyy.


Jyrki Palmi

Kirjoittaja on Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja ja Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Jaa
Verwer: Lähetystyöllä on kiire
Koskettavien kirjojen asialla
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!