Torstai 21. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Aune, Oona
Julkaistu 9.9.2019 12:31

Sateenkaaren sanoma

Kun auringonsäteet osuvat sadepisaroihin, ne taittuvat ja heijastuvat niin, että niistä muodostuu taivaalle sateenkaari. Tämä upea luonnonilmiö jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen.

 

Sateenkaarta on pidetty monissa kulttuureissa ja uskomuksissa muun muassa jumalten viesteinä tai polkuina ja siltoina, jotka ovat porttina taivaan ja maan välillä. Germaanisissa ja suomalaisissa kansanuskomuksissa sateenkaaren päästä saattoi löytyä aarre. Keltit uskoivat, että sateenkaaren avulla löydetyt aarteet edustivat viisautta.

 

Värikäs sateenkaarilippu on muodostunut viime vuosi­kymmeninä seksuaalivähemmistöjen maailmanlaajuiseksi tunnukseksi. Sen juuret juontavat vuoteen 1978, jolloin homojen oikeuksia ajava Gilbert Baker teki ison sateenkaarilipun San Franciscossa pidettyyn paraatiin. Pride-kansan lipussa on kuusi väriä, kun oikeassa sateenkaaressa on Newtonin mukaan seitsemän pääväriä.

 

Raamatun näkökulmasta katsottuna sateenkaarella on aivan toisenlainen merkitys kuin se, mitä sillä tänään pyritään viestittämään. Harva aikamme maallistunut ihminen tiedostaa, että sateenkaari symbolina löytyy jo Jumalan sanan alkulehdiltä. Kun muinaista syntiin langennutta maailmaa kohtasi massiivinen rangaistustuomio, Jumala lupasi arkissa pelastuneelle Nooalle, että maanpiiriä ei enää koskaan tuhottaisi vedenpaisumuksella. Herra teki tämän jälkeen liiton ihmiskunnan kanssa ja asetti sen merkiksi sateenkaaren taivaalle. 

 

 

On valitettavaa, että juuri tämä paljon puhuva raamatullinen symboli on nyt joutunut sellaisten tahojen käsiin, jotka antavat sille sen alkuperäisestä merkityksestä täysin poikkeavan sisällön.

 

Joulun ja pääsiäisen kohdalla kristikunta on onnistunut säilyttämään juhlien raamatullisen merkityksen tonttujen, tipujen ja ylimitoitetun kaupallisuuden puristuksessa.

 

Herää kysymys, olisiko tarpeellista ja mahdollista, että voisimme kristittyinä palauttaa sateenkaarisymbolin takaisin sinne, minne se kuuluu? Mitä reaktioita herättäisivät seitsenvärisillä sateenkarilogoilla varustetut tilaisuudet, joissa kerrotaan symbolin alkuperäisestä merkityksestä ja Jumalan tekemistä liitoista ihmiskunnan kanssa? 

 

Kävipä tämän monien kristittyjen esittämän toiveen kanssa miten tahansa, on elämänsä Raamatun johtoon antaneilla syytä iloita joka kerta nähdessään sateenkaaren. Aikamme massiivisen arvohuuhtelunkin keskellä totuus on se, että tämä suurenmoinen merkki taivaalla julistaa ensisijaisesti Jumala pysyvää armoa ja uskollisuutta häneen turvaavia kohtaan.

 

Niilo Närhi

Kirjoittaja on Avainmedia Lähetysjärjestö ry:n toiminnanjohtaja.



Jaa
Ranska laajentaa tiedonkeruuta maata ehkä uhkaavista yksilöistä – muutos huolettaa evankelisia
Lisäsivätkö profetiat presidentinvaihdospettymystä?
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!