Lauantai 4. heinäkuuta.
Nimipäivää viettää Ulla, Ulpu, Ulrika, Ulla
Julkaistu 10.6.2020 13:55

Pieni on nyt suurta 

Valmistaudumme henkisesti palaamaan uuteen normaaliin. Samalla ymmärrämme, ettei maailma tule toipumaan koronasta kovinkaan nopeasti. Odotamme, että vapaus koittaa, mutta samalla varaudumme uusiin virusaaltoihin. Kaikki kesän ja monet syksynkin tapahtumat ovat peruttu, koska emme vastuullisina toimijoina halua ottaa riskiä koronalingoksi ryhtymisestä. Toisaalta pienempien seurakuntien toiminta näyttää elpyvän nopeastikin, varsinkin jos alueen koronaluvut ovat näyttäneet nollaa jo useamman viikon.

 

Jos aiemmin pidettiin saarnoja siitä, kuinka seurakunta ei ole rakennus, on tämä aika alleviivannut asian kauniisti. Kevään ja kesän sankareita näyttävätkin olevan ne seurakunnat, jotka ovat luonteeltaan olleet valmiiksi ketteriä ja lähellä ihmisiä. 

Pienryhmätoiminta, lähimmäispalvelut ja perinteinen puhelinsoitto ovat olleet monien seurakuntien parhaita välineitä jäsenhuoltoon ja evankeliointiin. Toisaalta jos kaikki resurssit ovat olleet kiinni sunnuntaissa, on seurakunnissa tehty nopeita korjausliikkeitä, jotta tiedettäisiin, mitä ihmisille oikeasti kuuluu. 

 

Aluksi kiirehdimme pelastamaan sunnuntait, ja monet seurakunnat ovat tuottaneet sisältöä nettiin kiitettävin arvosanoin. Sunnuntai onkin nykyään kuin karkkikauppa, kun voi valita netistä, missä olisi tänään paras jumalanpalvelus. Onneksi fokus on palannut kuitenkin tärkeämpään, eli ihmisiin ympärillämme. Mitä tapahtui takapenkin Tapanille tai eturivin Elsalle, kun opimme tuntemaan heidät vain kasvoina tilaisuuksissamme? Toivomme toki heidän palaavan paikoillensa, kun avaamme seurakunnan ovet, mutta emme voi olla siitä varmoja. 

 

Tätä miettiessä monia kysymyksiä tulee mieleen ja pala nousee kurkkuun. Miksi viivyttelimme jäsenten yhteystietojen päivittämistä? Miksi pienryhmätoimintaan panostaminen tuntui liian työläältä? Miksi investoimme niin paljon voimavaroja parempaan sunnuntaielämykseen? Näiden ja ehkä monien muidenkin kysymysten äärelle on hyvä pysähtyä tänä kesänä. 

 

Jumalan valtakunnassa pieni on aina ollut suurta. Yhden ihmisen kohtaaminen ja vähimmän rakastaminen ovat kristinuskon ydintä. Ehkäpä tämä aika jättää pysyvän merkin seurakuntiemme elämään. Mitä pitäisi tapahtua, että syksy 2020 muistettaisiin kaikkien aikojen parhaimpana? 

 

Toivottavasti emme odota niinkään paluuta vanhaan ja turvalliseen, vaan enemmänkin uuden aikakauden alkua. Ehkä me tarvitsimme tämän kaiken, jotta Jeesuksen rakkaus seurakuntiemme kautta saavuttaisi koko maailman? 

 

 

Juha Lehtonen  

Kirjoittaja on Fidan seurakuntayhteyksien päällikkö ja Station Jokela -seurakunnan pastori. 



Jaa
"Rasismi voi päättyä meidän elinaikanamme"
Vähän erilainen leiri
Kristityksi kääntynyt teinipoika surmattiin Intiassa
"Opin kuulemaan selkeämmin Jumalan ääntä" – Yhteyden kaipuu on nuorille iso syy hakeutua opetuslapseuskouluun
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!