Lauantai 19. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Reija, Torborg
Julkaistu 14.8.2020 08:13

Palatkoon riemu ja Jumalan ylistys 

Vuonna 1989 sain uudistua voimakkaasti uskossani. Sen myötä avautui henkilökohtainen tie sisälle Jumalan ylistykseen ja palvontaan, yksin ja yhdessä muiden kanssa. Muutaman vuoden etääntyminen hengellisistä asioista ja katkeruudesta niitä kohtaan oli vaihtunut iloon ja vapauteen. 

 

Noina vuosina ja niiden jälkeenkin tuli kuitenkin selväksi, että aivan kaikki eivät 1980-luvun puolivälin tienoilla Suomeenkin rantautunutta ”ylistyskulttuuria” ymmärtäneet. 

 

Suomalaisessa kontekstissa vieraaksi koettu tapa viettää kokouksissa aikaa Jumalaa ylistäen ja palvoen, joskus äänekkäästikin, leimattiin jopa syvyydestä nousseeksi tai sitten muuten vaan sielulliseksi ilmiöksi. Kädenväännön ytimessä olivat niin ilmiön teologia kuin myös sen käytännölliset ulottuvuudet, kuten se, kuinka paljon tilaisuuksissa lauletaan niin kutsuttuja ylistyslauluja ja miten paljon perinteisempiä Hengellisen laulukirjan lauluja, puhumattakaan itse musiikkityylistä. 

 

Nyt kun näiden vääntöjen aallot eivät enää lyö niin voimakkaasti seurakuntiamme ja elämme suurimmalta osalta jonkinlaisen linnanrauhan tilassa, koen, että jotain hyvää noissa taisteluissa kadotettiin. 

 

Uskon vakaasti, että Jumala halusi (ja edelleen haluaa), että ylistyksen ja palvonnan ”kulttuuri” tulisi rikastuttamaan Pyhässä Hengessä seurakuntiemme Jumalan kohtaamista. Kädenvääntömme asian ympärillä paljasti, varmasti mielipidelinjojen molemmin puolin, oman kasvamattomuutemme ja sielullisuutemme. Sen myötä paljonkin siitä hyvästä, jota Jumala meille tarjosi, menetettiin, mielipidebunkkerit vahvistettiin ja jakauduimme joko uuden tai vanhan kulttuurin kannattajiksi. Tämä tilanne näkyy tänäkin päivänä. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. 

 

Jumalan ylistäminen ja palvominen yhdessä laulaen, soittaen, jopa ilosta tanssien on niin raamatullista kuin voi olla, sitä tosiasiaa ei voida millään teologisella kikkailulla kiistää. 

Vanhat uskoamme vahvistavat, julistavat ja opettavat laulut ovat yhtä lailla tärkeitä ja uskoamme lujittavia. Niistä tulee pitää kiinni. Juuri nyt, maailmanlaajuisen pandemian aikana, kaipaan kuitenkin sitä riemun ja pelastuksen huutoa, joka voisi kuulua pelastettujen majoissa, kuten psalminkirjoittaja asian ilmaisee. Se olisi väkevä julistus niin näkyvälle kuin näkymättömälle maailmalle, että edelleen uskomme Jumalamme hallitsevan ja toteuttavan hyvän tahtonsa aikammekin keskellä. 

 

Jos me Jumalan kansana emme kiitä ja ylistä häntä, kuka sen tekee? Siksi yhdyn Petri Kososen ajatukseen sivulla 10: ”Palatkoon riemu ja äänekäs Jumalan ylistys sinne, mistä se on päässyt katoamaan, ja tulkoon se paikkoihin, missä sitä ei edes aiemmin ole ollut.” 

 

 

Petri Mäkilä 

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden päätoimittaja. 



Jaa
Suomen sananvapaustapausta seurataan
Simon Kyreneläinen taas lavalle
KAN ry:n kuntoutusohjaajalle yli viiden vuoden tuomio huumausainerikoksista
Saavuttavan työn resepti 2020-luvulla poikkeaa takavuosista
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!