Tiistai 18. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Aapo, Aappo, Rami, Abraham
Julkaistu 27.7.2018 13:58

Kohti aitoa elämänmuutosta

Helluntai-karismaattisessa kristillisyydessä syvän hengellisyyden ja aidon Kristuksen kohtaamisen puute saattaa tehdä meistä hengellisiä kameleontteja niin opillisesti kuin kokemuksellisestikin. Tämä tarkoittaa sitä, että mukaudumme kunakin hetkenä lukemaamme tai kuulemaamme niin voimakkaasti, että suorastaan hehkumme vastaanottamistamme ajatuksista.

Tämä on kuitenkin vain väliaikaista, jos todellista sisäistä muutosta ei pääse syntymään. Tällöin Kristuksen kohtaaminen ja sitä seuraava elämänmuutos korvautuvat vain uuden tiedon vastaanottamisella. Vastaanotettujen ajatusten ja kokemusten myötä meille syntyy (virheellinen) käsitys, että olemme päässeet hengellisessä kasvussamme eteenpäin. Tämän toistuessa uudestaan ja uudestaan paisumme kyllä tiedosta mutta emme rakennu rakkaudesta eli aidosta Jumalan kohtaamisesta. 

Vahvat julistajat ja kirjailijat ovat usein verbaalisesti lahjakkaita ja vakuuttavia. Huomaamattamme saatamme ajautua kierteeseen, jossa olemme aina opetusta saamassa kuitenkaan koskaan ”tulematta totuuden tuntoon” eli kuultu ei siirrykään käytäntöön. Sen seurauksena meille ei muodostu todellista hengellisen elämän perustusta, joka kestäisi arjen haasteet ja vihollisen hyökkäykset.

On selvää, että jotain tällaista tapahtuu jossain määrin meille kaikille pyrkiessämme kasvamaan uskossamme. Siksi meidän on elintärkeää pitää mielessämme, että todellinen kasvu tapahtuu vain Pyhän Hengen persoonallisen ja syvän työn kautta sisimmässämme. Kun tämä tapahtuu Jumalan sanan, seurakuntayhteyden ja arkisen elämämme jatkuvassa kohtaamisessa, silloin pysyvä muutos tapahtuu sisimmässämme sen sijaan, että se olisi vain jatkuvaa mukautumista siihen, mistä satumme innostumaan.

Voimme innostua toisten ajatuksista ja kokemuksista, jotka upealla tavalla heijastavat heidän syvää yhteyttään Jumalaan. Päämäärämme tulisi olla kuitenkin se, että pääsisimme itse läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Vaaranamme on hyppiä kokouksesta, kirjasta tai nettilähetyksestä toiseen koskaan kuitenkaan kohtaamatta Jumalaa henkilökohtaisella ja elämää muuttavalla tavalla ja elää itsepetoksessa, joka antaa kyllä hengellisen kasvun tunteita mutta ei todellista hedelmää.

Jeesus sanoi, että puu tunnetaan sen hedelmästä. Siksi Paavali kehottaa meitä tutkimaan itseämme, elämmekö uskossa. Rehellinen oman elämämme kohtaaminen Jumalan Hengen ja Sanan valossa mahdollistaa astumisemme totuuteen, parannukseen ja Kristuksen uudistavaan kohtaamiseen ja niiden kautta aitoon hengelliseen kasvuun, jonka hedelmät tulevat kaikkien nähtäväksi ja maisteltavaksi.

Petri Mäkilä
Kirjoittaja on pastori ja Aikamedian lehtien vastaava päätoimittaja.



Jaa
Kälviän arkienkeli
Lahjakirjat käyvät kaupaksi, kustantamojen arki haasteellista
Konservatiivisuutta rakkauden hengessä
Kohtalot, jotka eivät saa unohtua
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!