Kansa koronan varjossa näkee valon

Maailma on muuttunut tänä vuonna hurjasti. Muutoksen keskiössä on ollut näkymätön uhka: koronavirus. Yhteiskunnat ympäri maapallon ovat joutuneet ennennäkemättömien haasteiden eteen niin valtiontaloudellisesti kuin kansanterveydellisesti. Ihmisten liikkumista ja kokoontumista on pitänyt rajoittaa. Tänä jouluna asumme koronan varjossa. Suuret joulujuhlat jäävät väliin.

 

Kun Jeesus syntyi, maailma oli erilaisessa muutostilassa. Rooman keisari Augustuksen mahtikäsky toimittaa verollepano kaikessa maailmassa sai aikaan massiivisen matkustusaallon, kun ”kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa”. Verotus kirpaisi erityisesti köyhää kansaa, ja verollepanoon liittyvä matkustuspakko lisäsi rasitusta.

 

Joosef ja Maria elivät vallitsevien olosuhteiden keskellä – eivät niiden yläpuolella. ”Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi oli Betlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.”

 

Pariskunta joutui taittamaan noin 140 kilometriä pitkän vaivalloisen matkan Marian raskauden loppusuoralla. Perillä oli tyytyminen karjamajaan, jossa Maria ”synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen”.

 

Kivuliaan muutoksen keskellä Jumala kuitenkin toimi ja toteutti omaa suunnitelmaansa. Profeetta Jesajan mukaisesti kansalle, joka asui kuoleman varjon maassa, koitti suuri valkeus. Oi jouluyö! Herran kirkkaus loisti ja joulun ilosanoma ilmoitettiin: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Ennustusten mukaan Messiaan piti syntyä Betlehemissä. Jumala käytti keisarin käskyä tuomaan Joosef ja Maria Nasaretista Betlehemiin täyttääkseen lupauksensa.

 

Tänään korona on haastanut ihmiset pohtimaan, mikä elämässä on tärkeintä. Se on haastanut etsimään kestävää pohjaa elämälle epävarmassa maailmassa. Covid-19 on pistänyt myös seurakunnat arvioimaan toimintatapojansa ja haastanut ne ottamaan uusia uskon askeleita – myös digiloikkia – ja näin saavuttamaan ihmisiä evankeliumin toivon valolla.

 

Uudessa tilanteessa myös herätysliikkeen järjestöissä joudutaan arvioimaan ja mukauttamaan toimintaa sekä tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin. Ehkä ensi juhannus, vuoden toinen kohokohta ja valon juhla, tarjoaa uudenlaisen tilaisuuden välittää evankeliumin valoa myös Juhannuskonferenssin kautta. Rukoilkaamme kaikessa Jumalan hyvää johdatusta. Hän toimii muutoksen keskellä – myös koronan varjossa.

Valoisaa joulumieltä ja armon vuotta 2021!

 

 

Marko Halttunen

 

Kirjoittaja on Ison Kirjan konferenssikeskuksen johtaja.




51-53/2020

UutisetJouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä klo 20.30 nähdään AlfaTV:llä Joulutrilogia, jossa yhtenä vieraana on emeritusseurakunnanjohtaja Klaus Korhonen. Muita vieraita ovat muun...
PääkirjoitusMaailma on muuttunut tänä vuonna hurjasti. Muutoksen keskiössä on ollut näkymätön uhka: koronavirus. Yhteiskunnat ympäri maapallon ovat joutuneet ennennäkemättömien haasteiden eteen niin valtionta...
KolumniKohta kuluneen koronavuoden mieleen jäänein kuulemani saarna osui marraskuun pimeisiin päiviin. Tuon puheen piti 85-vuotias R. T. Kendall, jonka yhtä aikaa skarppi, lempeä ja ilmeisen elämää koken...
UutisetKorkeamman profiilin myymälöiden toivotaan nostavan lahjoitustavaran laatua.
UutisetPoikkeuksellisena vuonna helluntaiseurakunnissa on kokeiltu uusia tapoja ilahduttaa oman paikkakunnan väkeä ja aktivoida seurakuntalaisia.
UutisetNoin 25 miljoonaa venäläistä asuu maansa rajojen ulkopuolella. Viime vuosina presidentti Vladimir Putin on ollut erityisen huolestunut Krimin, Itä-Ukrainan, Baltian ja jopa Suomen 70 000 venä...
UutisetMitä sinä etsit tänä jouluna? Viisaat etsivät tänäkin päivänä Kristusta.
PikavisiittiSiiri Salo odottaa, että pääsisi matkustamaan Yhdysvaltoihin parhaan ystävänsä luo.
MuutEnsimmäistä jouluaan viettävää Ester Puhtoa kiehtovat joulussa nyt eniten jouluvalot.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MerkkipäiviäJoulukuun 17. päivä vuonna 1950 syntyi Pirkkalassa asuville Martti ja Hilja Balkille poika, jonka nimeksi annettiin Raimo Olavi. Pian Raimon syntymän jälkeen Hilja-äidissä todettiin...
UutisetJopa 80 prosentilla lippukunnista taustayhteisönä evankelis-luterilainen seurakunta.
MuutSiitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä, kun Suomen helluntaiseurakunnissa puhuttiin tai opetettiin lopun ajan tapahtumista. Pitkähkön hiljaiselon jälkeen on viime aikoina ollut jälleen havaittaviss...
UutisetNorjan parlamentti on päättänyt laajentaa transihmisiä koskevaa vihapuhelainsäädäntöään. Jatkossa yksityisesti ilmaistu homoihin ja lesboihin kohdistuva vihapuhe voi johtaa sakkoihin tai vuoden va...
UutisetMaailman Evankelisen Allianssin (WEA) uusi johtaja Thomas Schirrmacher nimeää suurimmaksi maailmanlaajuisen evankelisuuden hengelliseksi haasteeksi raamattulukutaidottomuuden kasvun. – T...
Kansainvälisen järjestön evankelistaohjelmassa opiskeleva Matias Toivainen: ”Missio-evankelioinnissakin voidaan saavuttaa uusia alueita”
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!