Keskiviikko 28. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Simo, Simon
Julkaistu 4.12.2019 13:05

Herramme Jeesus Kristus tuli ja tulee

Adventtiaika on koko Suomessa juhlimisen aikaa. Itsenäisyyspäivämme 6. joulukuuta sijoittuu myös tälle viikolle. Suomen itsenäisyyttä voimme juhlia kiitollisin mielin, Jumalaa kiittäen ja rukoillen maamme puolesta. Joulua edeltävät viikot ovat seura­kunnille otollinen aika järjestää erilaisia juhlia ja tapahtumia, joissa on mahdollisuus välittää evankeliumin sanomaa. Vuoden pimeimpänä aikana sallitaan lämpimän ilmapiirin olla läsnä kaikkialla. Silloin on hyväksyttävää osoittaa huomiota ja rakkautta toisille ihmisille, jopa tuntemattomille. Voimme huomioida sairaita, yksinäisiä, köyhiä, työttömiä ja ylityöllistettyjä sekä hyvinvoivia menestyjiä. Joulunaikana rakkaudellisen huomion ja lämmön vastaanottaminen on luonnollisempaa kuin muina vuoden aikoina.  

 

Jokainen helluntailainen tietää ja tuntee joulun sanoman, jonka enkelit ilmoittivat paimenille. Tiedollisesti tämä on järisyttävä sanoma: Jumala tuli ihmiseksi. Kysymys ei ole uskonnollisuudesta vaan yhteydestä Jumalaan – Jumala meidän kanssamme. Miten onnistumme tämän totuuden välittämisessä tämän päivän suomalaiselle, joka haluaa muodostaa itse oman elämänkatsomuksensa? Voimmeko auttaa ihmisiä suuntaamaan mielensä johonkin itseään suurempaan? Miten seurakunta
saa äänensä kuulumaan kaiken kaupallisen ja kulttuurisen hälinän keskellä? Ratkaisevaa on äänen laatu – onko se rakkaudellinen ja armollinen vai jotain muuta vaikeammin vastaan otettavaa?

 

Kaiken juhlinnan ja touhun lisäksi adventtiin kuuluu odotusta ja valmistautumista. Seurakunnan rukouskokoukset ja jokaisen kristityn henkilökohtaiset rukoushetket ovat paras paikka levähtää, vahvistua ja täyttyä Pyhällä Hengellä. Saamme viettää aikaa elävän Jumalan kanssa kiittäen ja ylistäen häntä paimenten lailla. Näin seurakunta saa äänen, joka on vaikuttava, ajankohtainen ja ihmisiä tavoittava. Ainoastaan tällaisella äänellä tulemme kuulluksi kaiken muun hälinän keskellä. Silloin voimme odottaa Herran tulevan konkreettisesti kansakuntamme keskuuteen. 

Herran odottaminen on adventin ydintä. Tämän päivän seurakunta ei voi sivuuttaa eikä kiireiden keskellä unohtaa Herransa takaisin tulon odotusta. Jo ensimmäiset kristityt tekivät niin. Tämä kuuluu kristilliseen uskoon ja seurakunnan normaaliin elämään. Jeesus on tullut ensimmäisen kerran ja hän tulee myös toisen kerran. 

 

 

Irma Frestadius

Kirjoittaja on Espoon helluntaiseurakunnan pastori.




Jaa
Kutsumuksena lähetystyö – Tedderit pääsivät pitkän odotuksen jälkeen lähtemään Etiopiaan  
Åström konsertoi platinalevyn merkeissä
Ihmissuhdeongelmiin haetaan apua 
Risto Huvila: Israel solmii diplomaattisuhteita – jännitteet ennallaan?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!