Tiistai 18. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Tapio, Ingolf
Julkaistu 5.6.2019 06:05

Helluntaista ja herätyksestä

”Kristityt viettävät helluntaita Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistoksi, jotka Raamatun mukaan tapahtuivat juutalaisten helluntaipäivänä, kymmenen päivää Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen.”

 

Näin selittää internetin vapaa tietosanakirja Wikipedia helluntain historiaa ja sisältöä. Siinä juhlapyhän merkitykseksi näyttää nousevan tapahtuman muisteleminen. Ja niinhän me seurakunnissamme teemme. Laulamme ja puhumme helluntaipäivän ihmeestä. Kaivamme Apostolien teot jälleen esille, ja saattaapa joku innostua kertomaan kokeneensa jotain vastaavaa itsekin männä-vuosina.

 

Siinäkö kaikki? Muutama laulu ja ”muistopuhe”? Jokin tässä ei täsmää. Maailmanlaajuinen helluntailiike kantaa nimessään sanaa helluntai, ja suomalaisessa kontekstissa sen yhteyteen on perinteisesti liitetty toinen sana, herätys. Molemmat todellisia voimasanoja.

 

Helluntailiikkeessä helluntain ja herätyksen on katsottu merkitsevän sellaista Jumalan  vaikutusta, joka on aktiivista, elämää muuttavaa, uutta synnyttävää, konkreettista ja näkyvää, yliluonnollista Hengen hedelmää tuottavaa.

 

Sellaisia aikoja on koettu meidänkin maassamme. Nykyään saamme aika ajoin kuulla myönteisiä uutisia vaikkapa siitä, kuinka seurakunnan ruokajakelu kerää runsaasti ihmisiä paikalle tai palvelutempauksen kautta on päästy kohtaamaan ihmisiä erilaisten arkisten toimien kautta. Kiitos Jumalalle jokaisesta kohtaamisesta!

 

Kuitenkin sydäntä jää (toivottavasti) kaihertamaan kysymyksiä, joita ei usein enää ääneen esitetä: Missä on se Hengen vaikutus, joka parantaa sairaita? Missä on Jumalan Hengen murtava läsnäolo, joka johtaa synnintunnon ja elämää muuttavan armon kokemiseen? Missä on Jumalan tulen palo, joka murskaa pimeyden elämää tuhoavat kahleet? Uskommeko tällaiseen enää? Onko totta, että pahin kätketty syntimme on, että emme halua herätystä ollenkaan? (Kts. RV 22 Uskovat herätyksen este?)

 

Ollaan ainakin rehellisiä. Liian monessa seurakunnassamme keskitytään ensi sunnuntaina helluntain muistelemiseen sen sijaan, että koettaisiin sen vaikutuksia konkreettisesti todeksi. Muistelemiseen ei Hengen voimaa tarvita. Tämä ei ole syytös vaan kuvaus tilanteesta, jossa kirjoittajakin on kipeällä tavalla osallisena.

 

Raamatun mukaan uskoa Jumalaan on se, että tunnustamme, mitä olemme Kristuksessa lahjaksi saaneet. Uskoa on kuitenkin myös se, että tunnustamme puutteemme ja penseytemme, jotta Henki voisi täyttää ja sytyttää jälleen.

 

Avautuisiko rehellisestä tosiasioiden tunnustamisesta Jumalalle tie Hengen voiman uuteen kokemiseen seurakunnalle uudistukseksi ja maailmalle elämäksi? Sanotaan, että ne, jotka polvistuvat nöyryydessä, nousevat voimassa. Voisiko näin tapahtua meille?

 

 

Petri Mäkilä



Jaa
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
Turvallisuudesta ei saa tinkiä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!