Torstai 9. heinäkuuta.
Nimipäivää viettää Ilta, Jasmin, Nanna, Nanny
Julkaistu 22.5.2020 08:24

Hajota ja hallitse 

Otsikko viittaa periaatteeseen, jonka mukaan kansalaiset jaetaan esimerkiksi etupiireittäin ryhmiin, joita sitten kiihotetaan toisiaan vastaan. Näin ei pääse syntymään yhtenäistä, vaikutusvaltaista ryhmittymää, joka voisi haastaa valtaapitävät. Periaate tuli tunnetuksi roomalaisten toimintamallina. Sen tarkoitus oli yksinkertaisesti saada alamaiset riitelemään keskenään. Näin Rooman valtakunta kykeni hallitsemaan laajaa imperiumiaan. 

 

Yhteyteen ja yhtenäisyyteen kätkeytyy jo luonnollisella tasolla voimaa, jota itsevaltiaat ovat aina pelänneet – paitsi jos se perustuu ideologiaan, jonka keskipisteessä he itse ajatuksineen ovat. Niinpä toisinajattelijoita pidetään uhkana varsinkin silloin, jos he pyrkivät rakentamaan keskinäistä yhteyttään haastaen näin itsevaltiaiden ylläpitämän asioiden vallitsevan tilan. 

 

Länsimaisessa yhteiskunnassa ja sen sisällä toimivassa kristillisessä seurakunnassa eletään jatkuvasti pahenevassa vastakkainasettelun ja riitaisuuden tilassa. Liian harvoja tilanne tuntuu häiritsevän. Joidenkin mielestä kyseessä on lopunajallinen hyvän ja pahan, oikean ja väärän, välinen taistelu. Silloinhan täytyy seistä rohkeasti ja kovaäänisesti totuuden puolesta. 

 

En vähättele ympärillämme käytävää hengellistä taistelua. Se on todellinen. On kuitenkin syytä kysyä, ovatko ne asiat, joiden puolesta kiivailemme vaikkapa sosiaalisessa mediassa toisia vastaan, todella niitä uskomme peruspylväitä, joiden varassa pyhille kertakaikkisesti annettu usko seisoo? 

 

Meillä helluntailaisilla ei perinteisesti ole ollut käytössä uskontunnustuksia. Mehän uskomme, mitä Raamattu sanoo. Olen kuitenkin viime vuosina alkanut arvostaa klassisiin uskontunnustuksiin kätkettyjä totuuksia katsellessani niin monin tavoin vahingollista kiivailua uskomme kannalta kehällisten asioiden äärellä. 

 

Jumalan seurakunta ei tule koskaan tässä ajassa löytämään yhteyttä opillisissa ja toiminnallisissa näkemyksissä. Se voi kuitenkin löytää keskinäisen yhteyden Jumalan armossa, Pyhän Hengen osallisuudessa ja Kristuksen rakkaudessa. 

 

Vihollinen on aivan liian tehokkaasti hajottanut ja sen myötä hallinnut meitä riistäen näin keskinäisen rakkauden ja rukouksen sekä julistetun Jumalan sanan voiman. ”Jokainen valtakunta, joka riitaantuu itsensä kanssa, tuhoutuu, ja talo kaatuu talon päälle”, sanoi Jeesus. 

 

Jumalan seurakunta on Kristuksen kalliilla verellä lunastettu. Ei anneta perkeleelle sijaa keskuudessamme. On aika haastaa riitaisa ja rakkaudeton vallitseva tila Jumalan seurakunnan keskellä. Nyt pandemia-aikana se on tärkeämpää kuin ehkä ymmärrämmekään. 

 

 

Petri Mäkilä  

Kirjoittaja on Ristin Voiton päätoimittaja. 



Jaa
"Rasismi voi päättyä meidän elinaikanamme"
Vähän erilainen leiri
Kristityksi kääntynyt teinipoika surmattiin Intiassa
"Opin kuulemaan selkeämmin Jumalan ääntä" – Yhteyden kaipuu on nuorille iso syy hakeutua opetuslapseuskouluun
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!