Torstai 21. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Hilma, Hilma
Julkaistu 21.1.2016 08:45

Evankelioinnista ekumeniaan

Tällä viikolla vietetään ekumeenista rukousviikkoa. Se kutsuu kristittyjä rukoilemaan yhdessä ja kohtaamaan toisiaan.

Kirkkoisä Origenes käytti ensimmäisenä Uuden testamentin sanaa oikumene tarkoittamaan koko kristillistä maailmaa. Siitä juontuu myös meidän kieleemme sana ekumenia. Kristillisen kirkon hajaannuksen jälkeen sana vakiintui tarkoittamaan kristittyjen yhteyttä edistäviä pyrkimyksiä ja tunnustusten välisiä yhteyksiä.

Pastori, TM Klaus Korhonen kuvaa teologian opinnäytetyössään kiintoisalla tavalla Helsingin Saalem-seurakunnan ekumeenista kehitystä vuosina 1928–1998. Hänen kuvauksensa voi nähdä monilta osin koko suomalaisen helluntailiikkeen ekumenia-ajattelun kehityskaarena. Sen ytimessä on kaksi erilaista tapaa suhtautua ekumeniaan. Toinen niistä nojaa uskovien ”sydänten yhteyteen” perustuvaan allianssihenkiseen toimintaan ja toinen kirkkojen opilliset erot huomioivaan virallisempaan neuvotteluyhteyteen.

Helluntailiikkeessä on harrastettu jo pitkään allianssipohjaista yhteistyötä esimerkiksi suurten evankelioimiskampanjoiden järjestämisessä. Kristittyjen yhteys on toteutunut viime vuosina luontevasti myös gospelkonserttien, yhteiskristillisten rukoustapahtumien ja evankelistapäivien sekä kristillisen mediatyön kautta.

Mutta askeleita painavampaankin ekumeniaan on otettu. Evankelis-luterilaisen kirkon kanssa käydyt oppikeskustelut vuosina 1987–1989, säännöllisen neuvottelukäytännön aloittaminen 1990-luvulla ja

Suomen Helluntaikirkon perustaminen 2002 loivat toimivan pohjan ja valtakunnallisen rakenteen myös kirkkojen väliselle yhteistyölle. Nyt siitä on tullut jo vakiintunut käytäntö.

Klaus Korhonen tuo tutkimuksessaan esiin tekijöitä, jotka vaikuttivat ratkaisevasti helluntailiikkeen ekumeeniseen suuntautumiseen 1900-luvulla. Kristittyjen yhteyttä edistivät muun muassa oman helluntailaisen identiteetin vahvistuminen, toisten kristittyjen kohtaaminen, yhteyden kokemus, yhteinen näkemys evankelioimisesta sekä avoin keskustelu yhteisöjä erottavista ja yhdistävistä piirteistä.

Yhteyttä estäviä tekijöitä puolestaan olivat heikko identiteetti, sulautumisen pelko, epäily ekumeenisen liikkeen päämääristä, puuttuva keskusteluyhteys, erilainen käsitteiden tulkinta sekä vaikeus tehdä yhteisiä päätöksiä. Nämä piirteet näyttävät vaikuttavan vieläkin paikallisen ekumenian toteutumiseen.

Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta uskonpuhdistuksen alkamisesta. Suomessa ja maailmalla vietetään silloin reformaation merkkivuotta. Se tarjoaa seurakunnille erinomaisen mahdollisuuden järjestää paikallisia ekumeenisia tapahtumia ja tuoda esiin Raamatun merkitystä koko kulttuurimme kehittymiselle.

Kun oma identiteetti on selkeä ja vahva, kristittyjen yhteyttä ei tarvitse pelätä.


Leevi Launonen

Kirjoittaja on Ristin Voiton päätoimittaja.

Jaa
Lapualla kokeillaan pop up -seurakuntaa
Koskettavien kirjojen asialla
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!