Keskiviikko 16. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Ilmari, Ilmo
Julkaistu 7.1.2016 15:55

Avoimin mielin

Apostoli Johannes suoritti yhden merkittävimmistä tehtävistään aivan elämänsä loppuvaiheessa ollessaan karkotettuna Patmos-saarelle. Siellä hän kirjoitti Ilmestyskirjan, jonka sanomasta hän omana aikanaan kykeni ymmärtämään ehkä vain murto-osan.

Todennäköisesti Johannesta itseään koskettivat eniten Kristuksen ilmestyminen, rohkaisu ja profeetallinen ilmoitus Vähä-Aasian seurakunnille sekä seurakunnan lopullinen päämäärä. Oletettavasti suurin osa muusta ilmoituksesta oli hänellekin outoa ja ihmeellistä. Silti hän kirjoitti vastuullisesti: ”Minä Johannes olen se, joka tämän kuulin ja näin.”

Toisinkin apostolin tilannetta voisi kuvata: Vanha mies, Jumalan palvelija, istuu elämänsä loppupuolella yksinäisen pikkusaaren rantakalliolla kantaen huolta seurakunnan tulevaisuudesta ja evankeliumin etenemisestä. Hän tajuaa maailman ympärillään muuttuneen ja muuttuvan. Mikään ei ole enää niin kuin ennen. Kuka jatkaa meille uskottua tehtävää – vai jatkaako kukaan? Silti Johannes on avoimin mielin.

Juuri sen tähden Jumala voi uskoa palvelijalleen ajankohtaisista tehtävistä tärkeimmän ja kauaskantoisimman: Rohkaise seurakuntaa. Rakenna siltoja kulttuurien, kansakuntien ja sukupolvien välille. Jaa omistajuutta nousevalle polvelle. Älä lähde ratkomaan valmiiksi asioita, joita et tunne tai ymmärrä, sillä Minä, joka ilmestyn sinulle, puhun myös sinun jälkeesi tuleville. Kirjoita vain kaikki, minkä näet ja kuulet.

Joku viisas on sanonut: ”Kukaan ei välitä siitä, kuinka paljon tiedät, ennen kuin tietää, kuinka paljon välität.”

Voimme käyttää vuosia tietojemme ja taitojemme kartuttamiseen, mutta silti se kaikki voi olla toisarvoista tai jopa merkityksetöntä. Hengellisen perinnön onnistuneen siirtämisen ydin on siinä, että seuraajamme oppivat meiltä sekä välittämisen että rakastamisen merkityksen ja taidon. Avainasiaksi muodostuu tämä: me emme kykene opettamaan sitä, mitä emme itse osaa, emmekä antamaan sitä, mitä meillä ei ole. Seurakunnan johtaminen ja paimentehtävä, kuten myös hengellisen isyyden ja äitiyden harjoittaminen, on paljon enemmän kuin tiedon jakamista.

Saattaa olla, että Jumalan oli johdatettava Johannes Patmokselle avoimen mielen löytämiseksi. Sieltä lähti toivorikas, uskontäyteinen ja päämäärätietoinen profeetallinen sanoma, jonka sisältö kantaa Jeesuksen toista tulemusta odottavalle seurakunnalle asti.

Jumalalla on sopivat ja toimivat tavat ohjata meitä yksilöinä, seurakuntina ja herätysliikkeenä, jotta voimme toimia avoimin ja vastaanottavaisin mielin kutsumuksemme ytimessä.


Kari Ketoja

Kirjoittaja on Kotkan helluntaiseurakunnan paimen ja helluntailiikkeen neuvoa-antava vanhin.

Jaa
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
Kälviän arkienkeli
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!