Sunnuntai 31. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Helka, Helga, Helge, Helga
Julkaistu 30.4.2020 10:32

Älä kiusaa Jumalaa 

Pääsiäissunnuntaina eräs pastori Louisianassa Yhdysvalloissa vakuutti kuulijoilleen, että koronavirus on suuri huijaus. Kuukautta myöhemmin pastori siirtyi itse ajasta ikuisuuteen koronaviruksen uhrina. 

 

Maaliskuun lopulla toinen pastori Virginian osavaltiossa uhmasi viranomaisten ohjeita ja kutsui seurakuntansa kokoontumaan jatkossakin yhteen. Tilaisuudessa hän rohkaisi ihmisiä tervehtimään toisiaan vapaasti julistaen samalla, että ”Jumala on suurempi kuin mitkään virukset”. Valitettavasti samainen pastori on nyt kuollut koronan surmaamana ja neljä muuta perheenjäsentä on saanut tartunnan. 

 

Mitä tästä voidaan oppia? Eikö Jumala olekaan suurempi kuin näkymätön virus? Pitäisikö meidän vain piiloutua viruksen pelossa? 

 

Kun paholainen kiusasi Jeesusta erämaassa, hän siteerasi psalmeja ja haastoi Jeesusta sanoen: ”Jos olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas, sillä on kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta’––.” Jeesus vastasi: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.’” 

 

Jumalan ihmisen ei tarvitse elää milloinkaan pelon vallassa. Meidän ei kuitenkaan tule kiusata Jumalaa väärällä tavalla ja tarpeettomasti laittaa itseämme vaaralle alttiiksi ja sitten vaatia häneltä ihmettä. 

 

Tilanne on täysin toinen, jos olemme vaikkapa lähetyskentällä tiettömien taipaleiden takana ja kohtaamme paikallisia kulkutauteja. Kaukana kaikesta lääkinnällisestä avusta vaihtoehtoja ei ole kuin, että joko Jumala auttaa ja varjelee, tai sairaus vie ajan rajan yli. Silloin todellakin on lupa odottaa Jumalan apua ja suojelusta, eikä siinä ole mitään väärää julkeutta. 

 

Jumala ei ole kutsunut meitä hakeutumaan tieten tahtoen vaarallisiin tilanteisiin. Vielä pahempaa on, jos tuollainen käytös nostetaan julkisuustempuksi ja tuodaan näin häpeää Jumalan nimelle. 

 

On kyllä totta, että kristityn tulee olla uskossaan rohkea, ja joskus Jumala myös johtaa tilanteisiin, joissa hän kutsuu astumaan rohkeasti aaltojen kannattelemaksi Pietarin lailla. Sellaiset tilanteet syntyvät kuitenkin Jumalan aloitteesta eikä lihallisen kristityn näyttämisen halusta.  

 

”Järkevä näkee vaaran ja piiloutuu, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja joutuvat kärsimään”, todetaan Sananlaskuissa. Jumala ei kuitenkaan ole kutsunut meitä elämään pelossa, vaan hän on antanut meille voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen. Hänen johdollaan saamme kulkea korona-ajankin läpi uskossa, viisaudessa ja tarvittaessa Jumalan ihmeissä. 

 

 

Petri Mäkilä 

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden päätoimittaja. 



Jaa
Suuri gospelkonsertti verkossa perjantaina koulujen päättymisen kunniaksi
Avainmedian esirukoussivusto uudistui
”Koronasairaalan ikkunasta näkyi risti”– sairaanhoitaja kertoo toipumisestaan
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!