Maanantai 9. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Anna, Anne, Anni, Anu, Annikki, Anneli, Annukka, Annika, Anna, Anne, Anni, Annika, Anneli, Annette
Julkaistu 28.11.2019 12:01

Aikamme hengellisestä taistelusta

Yhteiskunnassamme käynnissä oleva kiivaskin keskustelu sanan- ja uskonnonvapaudesta ja niiden rajoista on tuonut meidät nopeassa ajassa aivan uudenlaisen tilanteen eteen.  Kristillinen usko ja sen tila yhteiskunnassamme pysyi vuosikymmeniä rauhoitettuna ja johti meitä tältä osin jonkinlaiseen ruususen uneen, josta meitä on nyt ravisteltu hereille. Mikään ei ole itsestään selvää. Se, mitä omistamme, voidaan myös menettää. Tämä koskee myös sanan- ja uskonnonvapautta.

Sanan säilän heiluessa, mielipidekivien lentäessä ja ideologisten ja uskonnollisten jakolinjojen vahvistuessa meidän tulee kuitenkin pitää nyt päämme kylmänä ja sydämemme lämpimänä. Yhteiskuntamme käänteet eivät tule Jumalalle yllätyksenä. Hän istuu edelleen valtaistuimellaan. Jeesus, joka tuli maailmaan kuollakseen meidän kuolemamme, että me saisimme elämän, sanoi rakentavansa seurakunnan, jota kuolemankaan portit eivät voita.

Jokaisen ajattelevan ihmisen tulee nyt tehdä kaikkensa, jotta maassamme voitaisiin säilyttää laaja mielipiteen- ja sananvapaus. Se on kaikkien etu. Terveesti ajattelevassa yhteiskunnassa ei mielensä pahoittamisesta voi tulla mielipiteen- ja sananvapauden  mittaria. Sellainen ajatus johtaa suolle, johon lopulta uppoaa koko yhteiskunta.

Näiden rintamien melskeessä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää muistaa, että taistelu, jossa olemme, on ytimeltään hengellinen. Silloin myös aseiden tulee olla hengelliset. On muistettava, että emme taistele ihmisiä vastaan. Paavali sanoi sen näin: ”Emmehän me  taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.” Siksi haastan nyt kaikkia päämäärätietoiseen rukoukseen niidenkin puolesta, jotka eivät jaa uskoamme ja näyttävät toimivan sitä vastaan. Ehkäpä joku aikamme ”Saulus Tarsolainen” löytää itsensä nenällään Jumalan edestä.

Pahaa vastaan voidaan taistella vain Jumalan sanan ja Hengen voimalla. Taistelussa mukana olevien tulee olla varustettuja Jumalan taisteluvarustuksella (Ef. 6). Tarvitaan myös  Kristuksen mieltä, ettei tämän ajan henki valtaa niin, että menetämme mielemme maltin ja elämästämme Jumalan valtakunnan todellisuuden, joka tänäänkin on vanhurskautta,  rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Kehottaessaan pukeutumaan Jumalan taisteluvarustukseen Paavali muistutti, että se tulee  tehdä ”alituisessa rukouksessa ja anomisessa rukoillen joka hetki Hengessä”. Ja apostoli  jatkoi vielä: ”Sen vuoksi valvokaa kaikessa kestävinä ja rukoilkaa kaikkien pyhien puolesta.” Aikamme vaatii meiltä nyt tätä. Kristukseen pukeutuneena, kaikkien pyhien puolesta aktiivisesti rukoilevina ja kaikille hyvää tekevinä voimme kulkea voittoisasti eteenpäin,  tapahtuipatulevaisuudessa mitä tahansa.


Petri Mäkilä


Jaa
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!