Tiistai 21. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny
Julkaistu 17.6.2015 00:00

Hengen yhteyden juhla

Helluntaiherätyksen Pyhän Hengen teemavuosi huipentuu käytännössä jo juhannuksen aikaan, kun Ison Kirjan 23:tta ja koko liikkeen 71. konferenssia juhlitaan otsikolla ”Pyhä Henki – lupaus voimassa”.

 

Yhteyden tarvetta koettiin heti helluntailiikkeen syntyhetkistä lähtien, ja niin kansainvälisessä helluntaiherätyksessä kuin myös Suomessa oivallettiin yhteyden ja opetuksen merkitys – kokemusta seurasi opetus sekä julistetun että painetun sanan kautta. Suomessa uranuurtajana toimi kirjailija ja lehtimies Pekka Brofeldt, joka sekä toimitti lehteä että järjesteli raamatuntutkisteluja, joissa myös opetti.

 

Raamatuntutkistelut kehittyivät ajan oloon maata käsittäviksi juhliksi, joissa on myös nähtävissä siemen valtakunnallisille kesäkonferensseille.

 

Jokakesäiset juhlat alkoivat Lempäälästä 1912. Siellä pidettiin myös ensimmäinen kastetilaisuus. Vahva sananopetus lujitti yhteyttä, jota rakensi edelleen vuonna 1912 perustettu Ristin Voitto -lehti. Sota-aika keskeytti toiminnan.

 

Sodanjälkeinen Suomi oli monen haasteen edessä. Tuhannet sotalesket ja -orvot hakivat aineellista, henkistä ja hengellistä turvaa. Jälleenrakentaminen ja sotakorvausteollisuus loivat hyvinvoinnin pohjaa. Helluntaiherätys oli käynyt sotien aikana läpi joitakin kriisejä, joten yhteyden rakentamista tarvittiin entistä enemmän. Kesäkonferenssiperinne syntyi tähän tarpeeseen. Voidaankin syystä todeta, että suurjuhlamme ovat olleet erittäin merkittävä herätysliikkeen yhteyttä edistävä side. Kun maailman tunnetuin evankelista Reinhard Bonnke vieraili Juhannuskonferenssissa, hän ihasteli sitä, että lähes koko herätysliike on kokoontunut yhteen. Se on ainutlaatuista.

 

Pyhä Henki on yhteyden synnyttäjä. Hänen avullaan yhteys voidaan myös säilyttää. Historian aikana on eri syistä tapahtunut irtiottoja liikkeen valtavirrasta. Niiden merkitystä ei toki sovi väheksyä, mutta ei liioitellakaan. Yhteys on ollut häviäjä – ei itse herätysliike. Useimmiten kyseessä ovat olleet voimakkaiden persoonien toimet, harvemmin opilliset kysymykset. Helluntaiherätyksen opillinen yhtenäisyys on ollut myös ulkopuolisten tutkijoiden ihmettelyn aihe. Tämän on saanut aikaan vain Pyhä Henki.

 

Helluntaiherätyksessä muistellaan oikeutetusti jo 103 vuoden iän saavuttaneen Arthur Kukkulan palvelutyötä Pyhän Hengen kasteeseen johdattamisessa: yli 17 000 koki henkikasteen hänen kauttaan. Tarvitsisiko helluntaiherätys uutta Kukkulaa? Herätysliikkeemme on palattava juurilleen, henkikasteen ja armolahjojen kokemiseen. Siihen innoittaa myös konferenssin tunnus ”Pyhä Henki – lupaus voimassa”.

 

Tapio Sopanen

 

Kirjoittaja on helluntaivaikuttaja, joka on eläkkeellä pastorin työstä.



Jaa
Bunko Ookitan pitkä hautajaismatka
Seurakuntien yhteistyö diakoniassa voisi olla toimiva ratkaisu
”Sinä osaat itkeä hyvin”
Lähetyskentällä Hollywoodissa
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!