Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 9.6.2016 00:00

Valitusoikeus voimassa

Viime syksynä Facebookissa kiersi negatiivisuushaaste. Siinä piti viikon ajan joka päivä kirjoittaa kohtaamistaan harminaiheista.

Otin haasteen innostuneena vastaan: lopultakin pääsen hyödyntämään ydinosaamistani! Kerroin muun muassa siitä, kuinka hoitokoira haukkui naapureita, kumisaapas vuoti, kirjaston kirjan palauttaminen unohtui kolmatta kertaa ja lapsi pissasi uima-altaassa viereeni.

Valittajista ei yleensä ottaen pidetä, joten en olisi arvannut, kuinka suosittuja päivityksistäni tuli. Viikon lopulla moni toivoi, että jatkaisin haastetta blogin muodossa tai tekisin aiheesta kirjan.

Siinäpä idea! Ann Voskampin suosittu kiitollisuuspäiväkirja Tuhat lahjaa saisi haastajan. Minun kirjani nimi voisi olla vaikkapa Tuhannesti turpaan.

Miksi valittaminen riemastuttaa enemmän kuin positiivisuushaasteet, joissa ihastellaan auringonlaskuja, koiranpentuja ja lapsen hymyä? Yksi syy lienee vertaistuessa. Negatiivisuushaaste nosti esiin arjen pieniä mutta monille tuttuja harminaiheita: ”Tosiaan, minunkin rintaliiveistäni hajoaa aina kaarituki! Eikä meilläkään näytä siistiltä, vaikka siivosin juuri kaksi tuntia!”

On toki myönnettävä, että valittaminen toimii vain silloin, kun rehellisyys yhdistyy itseironiaan ja sävy pysyy riittävän kepeänä. Elämän rankimpien pettymysten avaaminen Facebookissa ei ehkä herättäisi toivottua vastakaikua.

***

Meille on opetettu, että paha olo lähtee puhumalla ja itkeminen helpottaa. Nykyisestä (keittiö) psykologiasta löytyy kuitenkin myös päinvastaista ajattelua, jossa korostuu oikea asenne. Jos märehdit murheitasi, aivosi urautuvat väärään asentoon. Jos sen sijaan pakotat itsesi hymyilemään, kehosi luulee sinun olevan onnellinen ja alkaa tuottaa oikeanlaisia hormoneja.

Opeissa on totuuden siemen; joskus on parempi lakata vatvomasta ja tehdä sen sijaan jotain, mistä tulee hyvälle tuulelle. Jokainen kaipaa kuitenkin välillä tilaisuutta valittaa ongelmistaan toisille ihmisille ja saada myötätuntoa. Koska negatiivisuus on nykyään suorastaan syntiä, sen julkituominen vaatii suurta siviilirohkeutta.

Positiivisen ajattelun lieveilmiöihin kuuluu taikauskoa lähentelevä käsitys, jonka mukaan ihminen saa mitä tilaa. Yhdysvaltalainen Barbara Ehrenreich kertoo tästä kirjassaan Smile or Die. Kun hän sairastui syöpään ja halusi keskustella vihantunteistaan saman kokeneiden kanssa, häntä syytettiin huonosta asenteesta. Vertaisryhmissä ei ollut tilaa kielteisinä pidettyjen tunteiden käsittelylle, sillä moni syöpäsairas uskoi sellaisen estävän parantumista.

Positiivisuusaatteen kristillinen sovellus on tietenkin menestysteologia. Ei kuitenkaan tarvitse olla menestysteologi sortuakseen ylikorostamaan omaa vaikutustaan asioiden kulkuun: kun rukoilen paljon, saan palkkioksi rukousvastauksen, mutta jos epäilen, Jumala ei vastaa. Pahinta on leimautua katkeraksi. Katkeran kritiikinaiheet saattavat olla ihan todellisia, mutta hänen ajatellaan olevan näköharhan vallassa, joten häntä ei oteta vakavasti.

Näiden kokemusten valossa Jobin kirjan lukeminen on suorastaan virkistävää. Job ei ajattele positiivisesti vaan valittaa kohtaloaan kovaan ääneen. Eikä Jumala häntä siitä moiti, vaan alkaa sen sijaan kuvata monisanaisesti luomiaan eläimiä. (Mieheni käyttää samaa tekniikkaa: kun olen huonolla tuulella, hän yrittää harhauttaa: ”Katso, söpö koira!”)

Entäpä Jeesus? Minkä hän sanoi syyksi sille, että 18 ihmistä kuoli Siloassa, kun torni kaatui? ”Katso, nämä ihmiset ajattelivat negatiivisesti. He eivät osanneet pyytää universumilta hyviä asioita vaan maalailivat piruja seinille, joten huonosti kävi. Näin käy teillekin, jos ette julista terveyttä elämänne ylle.”

Vai sanoiko sittenkään? Sitä minäkin.


Säde Loponen

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!