Maanantai 18. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Kaino
Julkaistu 2.6.2016 00:00

Uskonkriisi teki vahvemmaksi

Jonna Havukainen on kohdannut matkallaan hengellisen työn tekijäksi niin omat kuin toisten epäilykset. Kaliforniassa Yhdysvalloissa kasvanut Jonna Smalldridge (nykyään Havukainen) astui autosta Keuruun Iso Kirja -raamattuopiston pihassa loppukesästä 2008. Mukaan pakatuilla vaatteilla ei ollut väliä, sillä raamattukouluun mentiin kohtaamaan Herraa, ei poikia. Kutsu hengelliseen työhön on kulkenut Jonna Havukaisen mukana lapsuudesta asti.

– Lapsena ja nuorena sanoin monesti vanhemmilleni ja nuorisopastoreilleni, että minusta tulee lähetystyöntekijä tai nuorisopastori. Muistan itkeneeni useamman kerran, miksi en voi lähteä työhön jo nyt, Havukainen nauraa.

Suunnitelmissa oli oman helluntailaisen kirkkokunnan raamattukoulu Kaliforniassa. Jonnan isä vaati kuitenkin tytärtään tutustumaan omiin juuriinsa sen verran, että tämä viettäisi high schoolin jälkeisen vuoden Suomessa. Tyttö suostui lähtemään, koska voisi jatkaa opintojaan Kaliforniassa Iso Kirja -vuoden jälkeen.

Jumala suunnitteli kuitenkin muuta.

– Olin iltakävelyllä pari viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Menin istumaan ja rukoilemaan Ison Kirjan alueen skeittirampin päälle. Silloin Jumala puhui selvemmin kuin koskaan: ”Jää tänne.”

Jonna tiesi shokistaan huolimatta, että ajatus tuli Jumalalta.

Kohti pimeää yötä

Jonna Havukainen uskoi, että raamattukoulu muuttaa elämän. Hän hyppäsi aamuisin ylös kuudelta, laittoi huonekaverin harmiksi valot päälle ja alkoi lukea Raamattua.

– Uskoin, että heikkoudet ja ongelmat jäisivät kerrasta pois, Havukainen tunnustaa.

Kuitenkin eräällä syksyn kuoromatkalla hän totesi, että nyt ahdistaa. Jatkuva puristaminen vaati verojaan. Ongelmat eivät olleet haihtuneet pois, eikä hänestä ollut vielä tullut pyhimystä.

Ensimmäinen vuosi Suomessa meni kuitenkin kulttuurishokeista ja avoimista kysymyksistä huolimatta suhteellisen hyvin. Vasta paluu Kalifornian-kesäloman jälkeen Suomeen pudotti teologisten kriisien kuiluun.

– Luennot antoivat hyvää pohjaa uskolleni, mutta luin vapaaajallani paljon kirjoja, jotka herättivät kysymyksiä.

Havukainen halusi haastaa uskoaan, mutta huomasi lopulta, että haasteet alkoivat muodostua hänelle liian suuriksi. Kysymykset Raamatusta, Jumalasta ja Pyhästä Hengestä kasautuivat hänen mielessään. Vastauksia ei tuntunut löytyvän.

– Tunneilla kyselin jatkuvasti vaikeita, ja monet kai ajattelivat, että olen tahallani hankala ja haluan vain provosoida. Harva ehkä ymmärsi, että omasta hädästäni minä siinä huusin, Jonna Havukainen pohtii.

– Mistä tiedän, että voin luottaa Raamattuun? Ei riitä, että joku sanoo niin. Tarvitsin syvempiä vastauksia.

Kaiken lisäksi Jonnalla alkoi ilmentyä fyysisiä kipuja. Toisen vuoden aikana kivut voimistuivat niin, että ajoittain hän vain makasi tuskissaan huoneessaan. Lääkäritkään eivät osanneet auttaa, ja osa ei ottanut häntä edes tosissaan. Kun Jonna kävi rukoiltavana, osa rukouspalvelijoista käski kiittämään, jolloin vaivat parantuisivat. Tila kuitenkin vain paheni. Jumala oli vaiti.

Kantaako kutsumus naistakin?

Jonna Havukainen riippui kaiken keskellä kiinni Jumalan kutsussa, sillä se oli kantanut vaikeuksien läpi. Jos Jumala oli hänet kutsunut ja tiputtanut tänne, Jumala myös pitäisi hänestä huolta.

– Toisen vuoden syksyn aikana törmäsin muutamaan ihmiseen, jotka voimakkaasti kyseenalaistivat kutsumukseni sen tähden, että olen nainen.

Heidän mukaansa Jumala ei koskaan ollut kutsunut häntä. Kuitenkin kutsu seurakuntatyöhön oli hänelle se palikka, joka piti kokonaisuutta vielä kasassa.

Toisen vuoden kevätlukukautta oli kulunut muutama viikko. Jonna istui huoneessaan Isossa Kirjassa eikä ollut enää varma, onko Jumalaa olemassa. Hän ihmetteli, mitä mieltä hänen oli olla raamattukoulussa.

– Miksi en voisi lähteä vaikka johonkin kahvilaan töihin? En halunnut luopua uskosta tai tarkoituksellisesti kapinoida. En vain enää ollut varma mistään, hän muistelee.

Kaiken keskellä Jonna kuitenkin totesi, että hänellä on kutsu Jumalalta. Ei hän voisi lähteä pois, sillä kutsu oli ainoa varma asia hänen elämässään.

– Vaikka en voinut olla varma edes Jumalan olemassaolosta, en voinut kieltää, että hän oli kutsunut minut. Se piti kiinni.

Kohti valoa

Oivallusta seurasi myös muita pieniä käänteitä. Muutamat ystävät, luokkatoverit ja Ison Kirjan opettajat alkoivat ottaa Jonnan kysymykset tosissaan.

– Vähitellen alkoi löytyä tapoja hahmottaa kysymyksiä ja etsiä yhdessä vastauksia. Osa solmuista alkoi hitaasti purkautua. Myös luennoilla sai monia hyviä ajatuksia, jotka tarjosivat vastauksia, Havukainen pohtii.

Hän ei saanut kipuihinsa ihmeparantumista. Sen sijaan hän sai toisen ja kolmannen opiskeluvuoden välillä useamman diagnoosin ja kasan hoito-ohjeita. Vaivat olivat osittain hoidettavissa lääkkeillä, fysioterapialla ja monimutkaisella ruokavaliomuutoksella. Kolmantena vuonna osa luennoista meni lääketokkurassa ja osa iltapäivistä kului nukkuessa.

– En parantunut hetkessä, vaikka rukoilin Jumalaa, että hän ottaisi kivut pois. Olo alkoi kuitenkin vähitellen tulla paremmaksi.

Opintojen jälkeisen lukuvuoden Jonna Havukainen oli Mäntän helluntaiseurakunnassa harjoittelussa. Aika vahvisti myös hänen kutsuaan.

– Ymmärsin, että pystyn tähän ja että Jumala ei ollut muuttanut kutsuaan epäilyksistäni tai vaikeuksistani huolimatta. Kun paikka Keuruulla tuli auki, koin, että nyt pitää hakea. Havukainen aloitti Keuruulla nuorisopastorina kesällä 2012.

Epäily ei ole pahasta

Jonna Havukaiselle on kriisien jälkeen avautunut Jumalasta aivan uusi puoli: Jumala ei ole niin pieni, että hätääntyisi ja lakkaisi olemasta, jos ihmisellä on kysymyksiä.

Kriisi on myös muuttanut hänen uskoaan Jeesus-keskeiseksi.

– Usko rakentuu Jeesuksen varaan ja lähtee siitä laajenemaan. Lopulta ollaan täysin kehällisissä kysymyksissä, jotka eivät ole ratkaisevia uskon kannalta, Jonna Havukainen valaisee.

Hän uskoo, että on hyväksyttävää, että hänellä itsellään ei ole kaikkia vastauksia. Ihminen saa myös käydä läpi kriisejä ja kysyä, jos siltä tuntuu.

Epäileville ja kriisissä oleville Jonna Havukaisella on yksinkertainen neuvo: puhu asioista ja etsi vastauksia.

– Jos jää yksin kysymyksiään pyörittelemään, saa harvoin vastauksia. Etsi viisaampia ihmisiä, jotka uskaltavat pohtia asioita kanssasi


Markus Mäenpää

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!