Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 15.12.2016 00:00

Tarvitsemme näyn, jonka olemme menettäneet

Maallikko-sana tuli esille Ristin Voitossa vuonna 2013. Aikaisemmin en ole sitä huomannut ainakaan helluntailaisista puhuttaessa.

Kirkkoisä Klemens Aleksandrialainen käytti sanaa maallikko vuonna 195. Myöhemmin tuo  sana tuli esille kolmannella vuosisadalla, vaikka aluksi ”yleisen pappeuden” periaatetta pidettiin raamatullisena (1. Piet. 2:9).

Myös Pentti Puukko tarkastelee Kädenojennus-lehdessä (1/2004) samaa aihetta. Hän kirjoittaa: ”Sana maallikko sisältää tietynlaisen asiantuntemattomuuden, harrastajan leiman. Kun Jeesuksen eläessä ihmisiä pelastui, ei heitä jaettu maallikoihin ja pappeihin. Apostolit olivat lähes kaikki maallikoita vailla teologista koulutusta. Apostolisen ajan seurakunnat olivat seurakuntia, joissa uudestisyntyneet maallikot johtivat niitä. Uuden testamentin mukaan kaikki uskovat ovat ’pappeja’. Raamatun opetus uskovien yleisestä pappeudesta on selkeä.”

Miten tähän papin ja maallikon erotteluun on uskovien kielenkäytössä tultu? Sillä on pitkä historia.

Ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla seurakunnat kasvoivat yleisen pappeuden seurauksena. Jeesus ei ohjannut omiaan virallisen teologian kursseille. Hän tiesi, ettei sillä tiellä saada voittoja. Jeesus tiesi paremman mahdollisuuden: opetuslapset olivat hänen koulussaan. Sen lisäksi apostolit tarvitsivat yliluonnollisen voitelun voittaakseen pimeyden voimien vallat. Kun Pyhä Henki laskeutui Jumalan kansan ylle, silloin alkoi tapahtua.

Tiedämme kirkkohistoriasta, että apostolien jälkeen seurakunta kasvoi. Ulkonainen oikeusjärjestys oli edelleen seurakunnalle vierasta, olihan seurakunnan hoito jätetty karismaattisten henkilöiden käsiin ilman mitään erityistä virkaa. Virkapappeus oli ensimmäisille kristityille tuntematon asia. Apostolit perustivat seurakuntia, ja profeetat vahvistivat niitä saarnan, rukouksen ja profetian avulla. Opettajat puolestaan antoivat uskoon tulleille kristillistä opetusta.

Alkukristillisyys ei siis rakentunut viran vaan karismojen varaan. Seurakuntien jumalanpalvelukset olivat rajoittamattoman karisman ilmenemistä. Vähitellen tilaisuudet kuitenkin saivat vaikutteita ja kiinteitä muotoja pakanuudesta ja juutalaisuudesta.

Aluksi jumalanpalveluksissa kehotuspuheen piti profeetta. Aikaa myöten puheenpito siirtyi seurakunnan virkamiehelle. Profeettojen kadotessa otettiin käyttöön liturgiat ja kaavat. Nykyisin kirkoilla on omat kaavansa ja myös helluntailaisilla omansa. Kirkkohistoria osoittaa, että Hengen välittömän vaikutuksen tilalle tulivat vähitellen kirkko-oikeus, vakinaiset virat sekä ulkoiset auktoriteetit ja kaavat. Näin uskovien yleinen pappeus siirtyi historiaan. Helluntaiherätyksen ensimmäisten vuosikymmenien aikana yleinen pappeus palasi taas voimaan. Herätys tempasi mukaansa erilaisia ihmisiä. Kirkko ja papisto yleensä vastustivat ”lahkolaisten” järjestämiä kokouksia, joissa puhujina olivat yleensä ”maallikot”. Heidän sisimmässään paloi kuitenkin Pyhän Hengen tuli. Monet ihmiset menivät kasteelle, mikä oli viimeinen pisara valtakirkon mielestä.

Helluntaiherätys otti käyttöön pastori-nimikkeen muutamia vuosi sitten. Ennen herätyskokouksissamme monet uskovat käyttivät puheenvuoroja kertoessaan Jumalan armoteoista omassa elämässään. Nykyisin heillä ei kai ole enää sanomista.

Tämä kansa tarvitsee todellisen hengellisen herätyksen. Mikään ulkonainen muutos seurakunnassa ei tuo toivottua tulosta hengellisessä mielessä. Ainoastaan syvä murtuminen Jumalan edessä saattaa muuttaa tilanteen.

Vuodesta 1994 lähtien olemme helluntaiherätyksenä taantuneet. Tulin itse uskoon vuonna 1956, ja kymmenien vuosien aikana totuimme siihen, että seurakuntamme kasvoivat ja uusia seurakuntia perustettiin. Nyt koko Suomen Siion taitaa olla tienhaarassa.

Helluntaiherätyksen alkuvaiheissa Azusa-kadulla saarnattiin viittä pääopetusta. Ne olivat uskon kautta vanhurskauttaminen, pyhittyminen, Pyhän Hengen kaste ja kielillä puhuminen, jumalallinen parantuminen sekä Kristuksen toinen tulemus ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkua. Ehkäpä nämä samat lääkkeet voisivat parantaa nykyisin hengellisen näivetystautimme?

Jumala antoi 1900-luvun alussa koko maailmaa koskettaneen herätyksen. Ottakaamme  vanhat ”työkalut” uudelleen käyttöön. Annetaan muiden toimia kuten haluavat, mutta meidän tulee olla uskollisia näyllemme.

Raamattu kehottaa: ”Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö. Raivatkaa itsellenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa sataa teille vanhurskautta.” (Hoos. 10:12.) Nyt tarvitaan tällaisia uudisraivaajia!


Väinö Paananen
Jyväskylä

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!