Tiistai 19. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Jooseppi, Juuso, Joosef, Josefiina
Julkaistu 14.4.2016 00:00

Syntien tunnustaminen on osa tasapainoista kristillisyyttä

Flickr/ Amanda BowmanToisinaan törmää tilanteisiin, joissa epätasapainoiset näkemykset synnistä vääristävät kristillistä elämää.

Yhden ongelmaryhmän muodostavat ajattelutavat, joissa syntiin ja syntien tunnustamisen tarpeeseen liittyy neuroottisia piirteitä. Syntiä halutaan välttää asettamalla ulkokohtaisia sääntöjä ja rajalinjoja, joita ylläpidetään uhkailulla ja pelottelulla. Lopputuloksena on toisten tai itsen syyllistäminen tavalla, joka on mielenterveyden ja hengellisen elämän kannalta haitallista.

Toisessa äärilaidassa synnin teologinen merkitys ohitetaan lähes kokonaan, kun ihmisen omaa tahtoa ja sydämen ääntä korostetaan yli kaiken. Ihmisen mielihalut toimivat oppaina, jotka selittävät pois ihmisessä olevan potentiaalin vääryyden tekemiseen. Samalla tällainen yksilökeskeinen ja itsekäs käsitys elämästä sokeuttaa rakenteelliselle synnille kuten epäoikeudenmukaisuudelle ja rasismille.

Näiden ääripäiden väliin sijoittuu raamatullinen näkemys syntien tunnustamisesta, eikä se terveellä tavalla ymmärrettynä johda ongelmiin.

Siinä kristillinen elämä nähdään prosessina, johon terve itsetutkiskelu ja syntien tunnustaminen kuuluvat.

Päivän lapset

Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan aito syntien tunnustaminen on merkki nöyrästä elämänasenteesta – valossa elämisestä –, joka vaikuttaa positiivisesti yksilöön ja yhteisöön.1

Jumala itse on täydellinen valo, eikä hänessä ole lainkaan pimeyttä. 2 Raamatun kirjallisuudessa valo tai valkeus kuvastaa usein totuutta, tietämistä, puhtautta ja hyvyyttä. Pimeys puolestaan symboloi valheellisuutta, ymmärtämättömyyttä, likaisuutta ja pahuutta. Vanhassa testamentissa valo liitetään Jumalan ilmoitukseen lain ja profeettojen kautta. Psalmin kirjoittajan mukaan Jumalan sana on valo: ”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani.”3

Jumala itse tuli ihmisille valoksi Jeesuksessa. Jeesuksen julistama sanoma Jumalan valtakunnasta levisi ensin juutalaisten ja sitten pakanoiden keskuuteen. Luukas, joka kirjoitti evankeliuminsa pääasiassa pakanakansoista kääntyneille, kertoo evankeliumin alussa Simeonista, joka siunasi Jeesus-lasta temppelissä.4 Simeonin käyttämä sanamuoto muistuttaa profeetta Jesajan ennustuksesta: Jumalan palvelija tulee ”valoksi pakanoille”.5 Myös apostolit Paavali ja Barnabas pitivät tehtävänään valkeuden tuomista pakanakansoille.6

Vastakkainasettelu valon ja pimeyden välillä on keskeinen teema niin ikään Johanneksen evankeliumissa. Valossa elämiseen eli Jeesuksen seuraamiseen liittyy aina oikeanlainen käytös ja toiminta, kuuliaisuus Jumalalle. Totuuteen pyrkivä ihminen uskaltaa tulla valoon.7 Valo saa ihmisen elämään oikealla tavalla, ei ainoastaan tietämään, mikä olisi periaatteessa oikein.

Myös ensimmäisen Johanneksen kirjeen opetus syntien tunnustamisesta voidaan nähdä kehotuksena kuuliaiseen elämään aivan kuin Jeesuksen eettiset opetukset esimerkiksi Vuorisaarnassa. Valossa vaeltaminen on elämäntapa, joka perustuu teologisten periaatteiden sisäistämiseen.

Juutalaisuudessa teologiaa ei erotettu elämäntavasta, vaan ne kulkivat käsi kädessä. Myöskään meidän teologiamme ja elämäntapamme välillä ei tulisi olla ristiriitaa.

Pimeys katkaisee jumalayhteyden

Johanneksen mukaan valossa elämisen vastakohta on pimeydessä eläminen, johon ei kuulu aito syntien tunnustaminen.8 Pimeydessä eläessään ihminen ei voi olla yhteydessä Jumalaan, vaikka hän väittäisi muuta.

Johannes osoitti kirjeensä sekä seurakunnassa hajaannusta aiheuttaneille että muille kristityille, jotka elivät kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ja uskonnonharjoittamisen ympäröiminä. Tuon ajan uskonnollisuudelle oli tyypillistä monenlaisten rituaalien suorittaminen. Kristillisestä näkökulmasta katsottuna ihmiset elivät moraalittomasti, vaikka olivat samalla kovin uskonnollisia. Johanneksen kuulijoiden tuli kuitenkin ymmärtää Jumalan valon luonne ja vaikutus heidän koko elämäntapaansa.

Sama haaste kohdistuu myös nykyajan kristittyihin. Ihmisen on helppoa sanoa olevansa yhteydessä Jumalaan ja samalla kuitenkin vältellä oman elämäntapansa – asenteidensa, sanojensa ja tekojensa – arviointia ja suunnan muuttamista tarpeen vaatiessa.

Johanneksen opetus kannustaa erityisesti hengellisiä johtajia terveeseen itsetutkiskeluun. Hengellinen valta voi nousta päähän, mikä voi saada ihmisen selittämään väärät teot oikeiksi, pimeyden valkeudeksi.

Siksi kristityiltä odotetaan sekä yksilöinä että yhteisöinä kykyä itsearviointiin ja syntien tunnustamiseen.

Kohtaamisen perustana rehellisyys

Kirjeessään Johannes painottaa, että myös aito yhteys toisiin ihmisiin on mahdollinen vain Jumalan valossa, jossa ei ole valheellisuutta eikä petosta.9

Kuten ihmisten välinen hyvä ystävyyssuhde, kristittyjen välinen yhteys perustuu avoimuuteen, rehellisyyteen ja lähimmäisenrakkauteen. Siinä missä salailu ja epärehellisyys johtavat pimeyteen, rakkaudesta ponnistava rehellisyys ja palvelualttius vievät kirkkaaseen valoon. Yhteys Jumalaan tulee konkreettiseksi yhteydessä toisiin ihmisiin, siinä, miten yksilö kohtaa ja palvelee toisia.

Johanneksen painottama syntien tunnustaminen asettaa kristityn turvalliseen asemaan. Aidossa yhteydessä muihin ihmisiin omat virheensä on helpompi havaita ja niitä on mahdollista pyytää anteeksi. Jumalan valossa ei kuitenkaan toteudu vain ihmisten välisten riitojen ja säröjen sopimista ja eheytymistä. Siinä Jumala itse puhdistaa ihmisen synnistä Jeesuksen kautta.

Seurakuntayhteys on olennaisen tärkeä, koska vain yhteydessä toisiin kristittyihin Jeesuksen seuraaminen voi toteutua aidoimmillaan. Kristillinen netti-tv tai Facebook-ryhmä ei voi korvata seurakuntayhteyttä.

Parhaimmillaan seurakuntayhteisö ja sen armon sanoma voivat tasapainottaa ja rauhoitella neuroottisen syyllisyyden kanssa kamppailevaa. Vastaavasti terveessä seurakuntayhteisössä on turvallista käsitellä myös itsekkäitä mielihaluja, joiden ohjaamana elämä ajautuisi sivuraiteille.

Seurakuntien tuleekin tehdä työtä sen eteen, että ne voisivat olla turvallisia ja terveeseen hengellisyyteen kannustavia yhteisöjä, joissa sekä yksilöllisellä että yhteisöllisellä ripillä on paikkansa.

Realistisen ihmiskäsityksen kulmakivi

Jokaisessa ihmisessä on potentiaalia niin hyvään kuin pahaan, ja jokainen on jossakin vaiheessa tehnyt vääriä valintoja ja virheitä. Tämän kieltäminen on Johanneksen mukaan itsepetosta. Terve syntien tunnustaminen auttaa myös rehellisen minäkuvan ylläpitämisessä.

Erilaiset psykologiset mallit tarjoavat hyödyllistä tietoa ihmisen ajattelusta ja käytöksestä sekä voivat auttaa haitallisten tapojen kitkemisessä. Psykologisia, fysiologisia ja sosiologisia syitä ei tule koskaan vähätellä, kun ihmisten käyttäytymistä ja elämäntapoja arvioidaan. Johanneksen kirjeen opetus muistuttaa kuitenkin, että asioille tulee antaa myös teologisia selityksiä.

Enemmän kuin täydellisyyttä Jumala odottaa ihmisiltä rehellisyyttä, nöyryyttä ja halua lähteä kasvuun. Jos tämä halu puuttuu, ihminen on vaarassa ajautua itsepetoksen pimeyteen. Kun ihminen sen sijaan ymmärtää olevansa vain ihminen ja tunnustaa virheensä, Jumalan totuus voi asua hänessä.

Johannes tarttuu opetuksessaan retorisesti myös väitteeseen, että ihminen voisi olla synnitön, vaikka tunnustaisi teorian tasolla oman potentiaalinsa väärin tekemiseen. 10 Jotkut ihmiset saattavat kuvitella, että heidän hengellinen kehittymisensä tai esimerkiksi tiettyjen armolahjojen vaikutus heissä on tehnyt synnin tekemisen heille käytännössä  mahdottomaksi. Johanneksen kovat sanat muistuttavat kuitenkin tällaisen ajattelun vaarallisuudesta: Jumalasta tehdään valehtelija, eikä hänen sanansa asu näin ajattelevassa ihmisessä.

Aito syntien tunnustaminen tarkoittaa sitä, että ihminen tunnistaa oman potentiaalinsa pahaan, pyrkii ymmärtämään omaa ajatteluaan ja toimintaansa, myöntää väärät asenteensa ja tekonsa ja pyrkii muuttamaan niitä Jumalan edessä. Kristityn tulee päättää toimia yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa arvioiden, ”mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä”.11

Elämäntapa voi muuttua

Syntien tunnustaminen saa parhaimmillaan aikaan todellista muutosta ihmisen elämäntavassa, sillä se tekee jatkuvassa synnin tekemisen tilassa elämisen mahdottomaksi.

Säännöllisen syntien tunnustamisen ja itsetutkiskelun ottaminen osaksi kristillistä elämäntapaa suojaa ihmistä epärehellisyydeltä ja vinoutuneiden ajatusmallien ja asenteiden kehittymiseltä – kunhan ihminen on samalla osa seurakuntayhteisöä.

Itsekritiikin ja itsensä armahtamisen on mahdollista olla tasapainossa.

Itsetutkiskelu ei tarkoita täydellistä sisäänpäin kääntymistä, itsekeskeistä rypemistä omissa vioissa ja virheissä tai syyllisyyden märehtimistä. Tästä läntisen kristillisyyden piirissä on valitettavasti aivan liikaa kokemusta.

Syntien tunnustaminen on rukouksen lisäksi ajatustyötä – ei merkityksettömien mantrojen toistelemista vaan yksilön ja yhteisön elämässä sekä laajemmissa rakenteissa ilmenevän synnin tunnistamista, oman osallisuuden myöntämistä siihen sekä kääntymistä eli toimintatapojen muuttamista.

Esimerkiksi ihminen, joka ymmärtää olevansa osa globaalia markkinataloutta sekä siihen usein liittyvää epäoikeudenmukaisuutta ja ihmisten ja luonnon riistoa, voi tietonsa ja kykyjensä mukaan lähteä muuttamaan asioita.


Viitteet:
1) 1. Joh. 1:5–10.
2) 1. Joh. 1:5.
3) Ps. 119:105.
4) Luuk. 2:25–35.
5) Jes. 42:6.
6) Apt. 13:46–47; Jes. 42:6, 49:6.
7) Joh. 3:19–21.
8) 1. Joh. 1:6.
9) 1. Joh. 1:7.
10) 1. Joh. 1:10.
11) Room. 12:2.


Tuomas Havukainen

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Uuden testamentin eksegetiikan alalta.






Kommentti: Syntien tunnustaminen avaa armon


Ensimmäinen Johanneksen kirje vakuuttaa, että syntinsä tunnustava ihminen saa kokea Jumalan armon. Aito syntien tunnustaminen johtaa vapauteen, koska Jumala on uskollinen ja anteeksiantava (1. Joh. 1:9).

Kristillisestä elämäntavasta, syntien tunnustamisesta ja parannuksen tekemisestä puhuttaessa ei tule unohtaa armon näkökulmaa. Armottomaan jumalakuvaan perustuva hengellisyys ei koskaan saavuta varmuutta Jumalan armosta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Kristillisen seurakunnan tulee tehdä kaikkensa, että teologinen opetus ja käytännössä  ilmenevä elämäntapa voisivat yhteneväisesti tuoda esiin Jumalan armoa ja rakkautta ihmisiä kohtaan. Hengellistä turvattomuutta ei tule lietsoa.

Tasapainoinen syntiopetus ei tarkoita sitä, että kristitty joutuu epäilemään pelonsekaisin tuntein omaa tilaansa tai kaivelemaan syntejä itsestään tai toisista vain sen vuoksi, että olisi jotakin tunnustettavaa. Sen sijaan aito syntien tunnustaminen voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisena elämänasenteena ja terveellä tavalla kriittisenä mielenlaatuna, joka on valmis myöntämään virheet ja työstämään asenteita ja ajattelutapoja.

Kuten Johannes vakuuttaa: syntinsä tunnustava saa Jumalan armon.

Jaa
Mistä löytyisi uusi Kuolemankauppias?
Sydämellä rukous ja kristittyjen yhteys
Roolin avulla ei voi kohdata nuoria
Paikallinen ja valtakunnallinen nuorisotyö kulkevat käsi kädessä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!