Torstai 9. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Elias, Eelis, Eljas, Elias, Elis, Eliel
Julkaistu 9.3.2020 13:15

Suvaitsevaisuusaate on nykymuodossaan uskonto, sanoo Andrew Doyle 

– Kun käsite ”woke” alunperin otettiin käyttöön mustien kansalaisoikeusliikkeissä, sillä tarkoitettiin ainoastaan sitä, että henkilö tiedostaa sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.

– Siinä ei ole mitään väärää, ja sillä määritelmällä jokainen meistä tässä huoneessa on ”woke”.

– Ongelma on siinä, että kyseinen sana kaapattiin muutamia vuosia sitten. Erityisen suvaitsematon ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajien” haara otti sen käyttöönsä.

– Suvaitsevaisuusaate on nykyisessä muodossaan eräänlainen uskonto. -- Siinä on uskonnon piirteitä, koska se ei siedä toisinajattelua, se pyrkii ideologiseen puhtauteen, se on vakuuttunut omasta oikeassa olemisestaan ja etsii kerettiläisiä. --

– Minä olen hyvin etuoikeutetussa asemassa. Voin sanoa, mitä ajattelen ilman huolta seurauksista, koska minulla ei ole pomoa. --  Mutta jos olisin esimerkiksi opettaja, en voisi kirjoittaa samanlaisia tviittejä kuin nyt, en voisi vitsailla samoista asioista kuin nyt, koska minua vastaan hyökättäisiin ja minua kiusattaisiin. --

– Luulen, että ihmiset alkavat saada tarpeekseen siitä, että heidän on koko ajan varottava sanomisiaan, koska joku jossakin etsii itselleen loukkaantumisen aihetta.

 

bbc.com 24.02.2020



Jaa
Eväät elämään -lipaskeräys siirtyy syksyyn – somessa kampanja näkyy jo keväällä
Pohjoissaamen raamatunkäännös huomioitiin - Tuomas Maggalle kunniamerkki
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!