Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 19.5.2016 00:00

”Suu on joskus nopeampi kuin aivot”

Kuva: Säde LoponenSampsa Simpanen on koomikko, jonka perheeseen kuuluu ”kolme alle 10-vuotiasta lasta ja yksi täysi-ikäinen vaimo”. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa helluntaiseurakunnissa, luterilaisessa kirkossa ja ennen koomikon uraansa paikallispastorina Kuopion metodistiseurakunnassa.


Vaimoni mielestä hänestä on tullut outo, ja se on kuulemma minun vikani. Mitä lie vihjailee... Lisäksi hän sanoo, että saan hänet aina hymyilemään, mutta on myös hetkiä, jolloin pitäisi osata olla hiljaa.

Lapseni ovat minulle ehtymätön stand up -juttujen lähde, mutta samalla myös suurimpia ärsytyksen aiheita. Kuinka vaikeaa on nostaa takki eteisessä naulakkoon eikä pudottaa keskelle lattiaa? Toisaalta lapset ovat jatkuva muistutus Taivaallisen Isän armollisuudesta ja rakkaudesta. Olen saanut lahjoista suurimman.

Pastorin työssä raskainta ja mahtavinta oli ihmisten kanssa olo. Maamme on täynnä pahoinvoivia ihmisiä, ja pastorit ovat niitä, joille usein muutkin kuin seurakunnan jäsenet kaatavat pahan olonsa. Samalla on mahtavaa toimia Jumalan rakkauden työvälineenä ja huomata Isän viisaus. Eri ihmisille sopivat erilaiset työkalut: toinen vaatii hienomekaniikkaa tai pelkästään aikaa, kun taas toisen kohdalla Isäkin riisuu silkkihanskat. On ihan uskomattoman siunaavaa saada seurata vierestä, kun Isä alkaa muokkaamaan lastaan omaan käyttöönsä ja miten tämä jossain vaiheessa vain huomaa olevansa siinä, minne Isä on hänet halunnut.

Huomasin olevani hauska, kun ihmiset nauroivat jutuilleni. Tämä tapahtui kuitenkin vasta kahdeksannella keikalla. Stand up on vaikea ja äärettömän herkkä laji, ja tarvitaan jossain määrin jääräpäinen luonne, että siinä onnistuu. Kaikista ei ole siihen siltikään.

Olen ollut hauska usein kaveripiirissä, esimerkiksi illanistujaisissa ja saunailloissa. Näen asioita eri tavalla kuin muut. Nuorempana olen jopa loukannut ihmisiä ajattelemattomuudellani, kun olen laukonut asioita miettimättä. Minkä sille voi, kun suu on nopeampi kuin aivot.

Koomikon tehtävä on naurattaa ihmisiä ja saada heidät viihtymään. Ei tarvitse saada aikaa maailmanrauhaa tai poliittista vallankumousta. Komiikan avulla voidaan toki tehdä paljonkin, mutta olennaisinta on tarjota ihmisille hetken levähdys.

En voisi vitsailla asioista, joissa en näe mitään hauskaa. Kuten lasten hyväksikäyttö tai kansantanhu.

Kun kaipaan piristystä, menen jonkun kollegan keikalle tai katson stand uppia netistä – tai sitä pelleshow’ta, joka esiintyy 24/7 meidän olohuoneessa.

Pelkään masennukseni uusivan. Menettäväni fyysisen terveyteni. Tai vaimoni. Tai lapseni. Kansantanhulle. Hrrr... ajatuskin puistattaa...

Unelmoin ajamisesta prätkällä USA:n halki rannikolta rannikolle. Tai no, riittää nyt vaikka yksi lauantai-iltapäiväkin rauhassa hyvän entrecôte-pihvin kanssa kahden.

Minua ärsyttää ihmisten itsekkyys. Tämä yhteiskunta painottaa liikaa omaa napaa, ja silloin unohtuu toisen kunnioittaminen. Eri mieltä oleminen ei tee ihmisestä tyhmää. Välttämättä. Aina.

Ikimuistoisin mokani sattui seurakunnan pitkäaikaisen jäsenen hautajaisissa. Lausuin sanat: ”Rukoilkaamme yhteen ääneen Jeesuksen itsensä meille opettama rukous. Isä meidän, joka olet taivaissa...” Ja sitten totaalinen blackout. Ei minkäänlaista käryä, miten pitäisi jatkaa! Eturivi tajusi, mikä on homman nimi, ja he jatkoivat puolestani. Minua nauratti ihan tolkuttomasti. Arkku nenäni edessä, surevat hautajaisvieraat tuijottavat, rukoillaan ja minua naurattaa! Kyllä hävetti, ja kävin jälkeenpäin pyytämässä anteeksi omaisilta.

Toisaalta olen todennut, että stand up -lavalla tapahtuvat asiat eivät ole enää niin pahoja.

Mieleenpainuvinta esitystä on vaikea valita. Yksi oli varmasti Ilosaari-rockin lavalla, Mariskan ja 22Pistepirkon välissä. Silloin piti oikein pysähtyä miettimään, että missä minä olen. Oma uskovaisuuteni tulee monesti esiin voimakkaastikin jutuissani, ja silti olin päässyt tuollaiselle lavalle.

Toinen tilanne oli koomikko Ismo Leikolan lämppärinä Tampere-talon loppuunmyydyssä isossa salissa, kun esiinnyin 1 800 ihmiselle. Ja viikko sitten Turussa, kun yleisönä oli parikymmentä 14–18-vuotiasta nuorta, jotka olivat ihan mahtavia.

Hengellinen kotini on tällä hetkellä metodistiseurakunnassa. Olen aina ajatellut asian niin, että kristillinen kenttä on kuin Golgatan kumpu. Me eri seurakunnat olemme eri puolilla kumpua ja katselemme ristiä eri puolilta, mikä tuo erilaisuutta seurakuntiimme. Risti on kuitenkin se, mikä lopulta merkitsee.

Jeesus on Vapahtajani sekä arkeni turva.

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!