Perjantai 19. heinäkuuta.
Nimipäivää viettää Saara, Sari, Salli, Salla, Sara, Sara, Sally
Julkaistu 10.7.2019 12:09

"Suomi on antanut hyvät eväät elämään"

Virpi Mesiäislehto on työskennellyt viisi vuotta Fidan neuvonantajana Itä-Afrikassa muun muassa seksuaaliterveyshankkeissa. Hän tekee myös vammaistutkimuksen väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon. Mesiäislehdon perheeseen kuuluu puoliso Tero sekä kolme kouluikäistä lasta Alvar, Linnea ja Ellen..

Virpi Mesiäislehto iloitsee naiseuteen ja vammaisuuteen liittyvien tabujen vähittäisestä murtumisesta työalueellaan itäisessä Afrikassa.

Lapsena ajattelin, että minusta tulee isona opettaja, koska ala-asteen opettajani oli suurin idolini. Päädyin kuitenkin opiskelemaan kehitysyhteistyötä, sillä olin seikkailunhaluinen ja kehitysmaiden lasten aseman parantaminen poltteli sydäntäni.

Olen innoissani siitä, millainen lahja Fidan kehitysyhteistyölle on kumppanuus paikallisten kirkkokumppaneiden kanssa. Vierailin kesäkuussa Kongon demokraattisessa tasavallassa, ja oli upeaa nähdä esimerkiksi se, että reilussa vuodessa 31 alakoulua Gomassa oli avannut ensi kertaa ovensa vammaisilla lapsille.

Tansaniassa yllätti muodollisuuksien määrä. Tansanialaisille ne toimivat harmonian ylläpitäjänä.

Rukousaiheeni tänään on, että Kongon vahvat ja selviytymiskykyiset mutta runnellut naiset voisivat todella eheytyä seksuaalisen väkivallan aiheuttamista traumoista.

Suomesta kaipaan Prismaa.

Seksuaaliterveyttä voidaan parantaa uskonnollisten yhteisöjen ja miesten osallistumisella naisten aseman parantamiseen, vahingollisten käytänteiden rikkomiseen sekä niiden ympärillä olevan hiljaisuuden murtamiseen. Ilman miesten mukanaoloa työ ei ole kestävää.

Unelmoin työrintamalla siitä, että onnistuisin seisomaan vahvana taustatukena niille itäisen Afrikan työkavereilleni, jotka ovat lähteneet viemään eteenpäin kuukautisterveyden vallankumousta.

Kehittyvien maiden vammaiset tarvitsevat tasavertaisia mahdollisuuksia. Ilman peruspalveluita jo kotoa poistuminen on monelle ylitsepääsemätön este koulutukselle, terveydelle, turvallisuudelle ja ylipäätään osallistumiselle sosiaaliseen elämään.

Lapseni ovat äärimmäisen sopeutuvaisia ja avarakatseisia maailmankansalaisia. Kun saavuimme Tansaniaan, heidän maailmansa heitti kuperkeikkaa. On ollut ilo huomata, miten perheemme on sopeutunut monikulttuuriseen arkeen. 

Vaalimme suomalaisuutta katsomalla jääkiekkoa ja saunomalla. Juttelemme paljon siitä, miten hyvät eväät Suomi on meille antanut ja mikä siunaus on, että voimme ammentaa muille yltäkylläisyydestämme.

Jeesus antoi mallin siitä, miten ihmisiä tulisi kohdella. Hän ei katsonut ulkomuotoon, etniseen taustaan, ikään eikä sosiaaliseen statukseen vaan näki arvokkaan yksilön. Haluan olla kuin hän!

Anna Lehtinen


Jaa
Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli
Kun vuoden työ kiteytyy viiteen päivään
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!