Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 9.2.2017 00:00

Sunnuntain jumalanpalvelus kello 11 – leveä portti pois seurakunnasta?

Seurakunnan tulevaisuutta pohdittaessa haluaisin herättää keskustelua helluntailiikkeen kirjoittamattomasta säännöstä, sunnuntain jumalanpalvelusten ajankohdasta kello 11. Helluntailiikkeen syntyaikojen agraariyhteiskunnassa aamulypsyn jälkeen kokoontuminen toimikin hyvin. Pikainen vilkaisu Ristin Voiton ilmoituspalstalle näyttää, että useimmissa seurakunnissa elämme samaa aikaa – edelleen.

Nykyisin pyhäpäivää rytmittävät kuitenkin erilaiset asiat kuin sata vuotta sitten. Lapsiperheen ”pyhä hetki” on viikonloppunakin jumalanpalveluksen sijasta toki edelleen päiväuniaika. Eräs äiti kertoi kokeneensa pitkään syyllisyyttä siitä, että oli viime vuosina lasten syntymien jälkeen käynyt seurakunnan jumalanpalveluksessa vain muutamia kertoja väsyneiden lasten kanssa kiukutellen. Sitten hän luovutti. Kuinka monta tällaista vanhempaa seurakunnissamme on – ja kuinka moneen meillä on varaa?

Vanhempien lastemme ollessa päiväuni-ikäisiä lähdin itsekin Jumalan sanan kuuloon usein kiukkuisena päivän sekoittavasta aikataulusta. Koko lepopäivä olisi taas yhtä suunnittelua ja suorittamista, jotta selvittäisiin iltaan saakka ja vielä maanantaina ajoissa viikon touhuihin. Joskus mietin, olisiko parempi jäädä pois, koska oma asenne ei ollut kovin vastaanottavainen. Halu seurakunnan yhteiseen Jumalan kohtaamiseen elää kuitenkin syvässä. Haluaisin ohjata myös lapsiani Jeesuksen tuntemiseen ja välittää heille samaa turvallisuuden tunnetta, jota olen itse saanut lapsena kokea seurakuntaperheen kokoontumisissa.

Lasten sitouttaminen seurakuntaelämään alkaa mielestäni heti syntymän jälkeen. Jos jumalanpalveluksissa käynti joudutaan jättämään väliin leikki-iän loppumetreille saakka, uusien sunnuntairutiinien omaksuminen myöhemmin voi olla kapea portti kuljettavaksi.

Jumalanpalveluksen ajoittuminen keskelle viikonloppua koskettaa myös muissa elämäntilanteissa eläviä. Joku saattaa esimerkiksi joutua valitsemaan, matkustaako viikonlopuksi tapaamaan ikääntyneitä vanhempiaan tai antaako työelämän puristuksessa eläessään, tenttiin öitä lukiessaan tai myöhäisen nuortenillan jälkeen itselleen luvan herätä edes yhtenä aamuna ilman aikatauluja. Lisäksi monet arkea voimauttavat urheiluharrastukset otteluineen osuvat saarnan kanssa päällekkäin ja päiväkokoontuminen on mökkiviikonloppua viettävän ulottumattomissa.

Tai sitten: pitäisikö lepopäivä rakentaa tutun kokouskaavan varaan, koska sen ajankohtaa on niin vaikea muuttaa?

Arvovalinnoistahan seurakuntaan sitoutumisessa on loppujen lopuksi kysymys, ja jokainen tarvitsee arjessaan luovuutta ja joustamista. Voisivatko rakenteet kuitenkin tukea hyviä pyrkimyksiä? Kodin ilmapiirissä syntyvät myös lasten tunnemuistot ja kokemus siitä, onko seurakuntaan helppo ja mukava mennä.

Ikääntyneet seurakuntalaiset voivat kokea, etteivät jaksa enää lähteä alkuillan kokoontumiseen. Tasapuolisuuden nimissä ehdotankin, että vaikkapa parillisina viikkoina voitaisiin noudattaa perinteistä kaavaa ja parittomina sunnuntaina antaa hetki aikaa tottua  ja kokeilla, toimiiko kello 16 tai 17 jumalanpalveluksen alkamisaikana paremmin. Yksikin sunnuntai kuukaudessa osoittaisi, että kykenemme tuntemaan tämän päivän elämän sykkeen ja meillä on näky myös tulevaisuuden seurakunnasta.


Hanna-Maarit Soliman
Kolmen lapsen (7 v., 5 v. ja 9 kk) äiti
Hyvinkää

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!