Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 7.7.2016 07:00

Seurakuntamusiikin yksipuolistaminen huolestuttaa


Helluntaiseurakuntien Musiikki ry toivoo laaja-alaista keskustelua musiikin käytöstä seurakunnissa. (Kuva: Shutterstock)Musiikki antaa mahdollisuuden ylistää, julistaa, lohduttaa, virkistää ja opettaa Jumalan sanaa. Olemme kuitenkin huolissamme seurakuntamusiikin jatkuvasta yksipuolistamisesta, joka heijastaa musiikillisen rikkauden vähättelyä.

Olemme huolissamme siitä, että seurakuntamusiikin monipuolisuuden vaalimisen sijaan on nousemassa asenteita, jotka yhä enemmän rikkovat ja loukkaavat musiikkiväen tuntoja sekä heidän palvelutehtävänsä toteuttamista seurakuntayhteisöissä. Jumalanpalvelusmusiikkia on seurakunnissa hälyttävästi kavennettu. Musiikille on asetettu perusteettomia rajoja laadusta välittämättä ja yksipuolisten näkemysten pohjalta.

Olemme huolissamme myös siitä, että uskoontulleita ammattimuusikoita on tällä hetkellä löytänyt tiensä seurakuntayhteisöihin varsin vähän huolimatta yleisestä musiikkiammattilaisten määrän kasvusta. Siksi on olemassa vaara, että musiikin laaja alainen tuntemus ja osaaminen seurakunnissa menetetään.

Mielestämme yhteen jumalanpalveluskokonaisuuteen mahtuu monenlaista musiikkia. Seurakunnissa tarvitaankin nyt kriittistä ja laaja-alaista keskustelua vastuunkantajien ja musiikkiväen kesken.

Psalmit kehottavat meitä laulamaan, veisaamaan ja ylistämään. Monipuolinen musiikki heijastaa ihmisen koko tunneskaalaa, mikä ilmenee perusteemana myös Psalmeissa. Seurakuntamusiikin kapea-alaistaminen on Jumalan luomistyön aliarvioimista.

Monipuolisuuden toteuttaminen vaatii ymmärrystä siitä, että Jumala on luonut meidät yksilöiksi. Seurakunnan on tarkoitus olla heterogeeninen yhteisö. Siksi on luontevaa, että tämä näkyy myös seurakuntamusiikissa.


Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n hallitus

Pirkko Hyttinen pj.
Markku Sandberg vpj.
Karen Hagqvist
Irmeli Kempas
Jarkko Makkonen
Matti Pesonen
Juhani Vuorinen



Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!