Torstai 12. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Tuovi, Tove
Julkaistu 19.11.2019 07:28

”Seurakunta on toinen perheeni”

Kalkidanin vanhemmat ovat lähtöisin Etiopiasta. Kalkidan puolestaan on asunut koko elämänsä Suomessa. -Yksi huomattava ero Suomen ja Etiopian välillä on, että etiopialaiset käyttävät paljon enemmän mausteita ruuassaan, Kalkidan heittää.

Työskentelen tuotantotehtävissä, joissa kasaan älykelloja.

 

Vapaa-ajalla annan päivästä aikaa Jumalalle rukoilemalla ja lukemalla Sanaa. Vietän myös usein aikaa kavereiden kanssa. Yksin ollessani urheilen tai katson elokuvia. Haluaisin harrastaa entistä enemmän liikuntaa, mutta työt vievät usein siihen tarvittavan energian.

 

Juuri nyt kuuntelen paljon hengellistä rap-musiikkia sekä ylistys- ja gospelmusiikkia. Tällä hetkellä Kanye Westin Jesus is King -albumi on erityisesti lähellä sydäntäni.

 

Kun katson peiliin, näen henkilön, joka on saanut lahjaksi uuden päivän. Olen hyvin kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan elää.

 

Arkisia ilonhetkiä minulle ovat aamut, joina saan aloittaa päivän kiittämällä Herraa ja antamalla aikaa päivästä Raamatun lukemiselle. Samoin tilanteet, joissa saan auttaa jotain ihmistä pienellä teolla.

 

TV:stä katson mieluiten urheilua, erilaisia sarjoja ja elokuvia. Tykkään katsoa niitä yksin, mutta isolla porukalla se on vielä paljon mukavampaa.

 

Lempiruokani on äidin kotona valmistamat lihapullat. Niitä ei voita mikään.

 

Perhe on todella tärkeä ja isossa roolissa omassa elämässäni. Rakastan perhettäni ja sukulaisiani.

 

Koti luo turvaa. Kotona saan latautua sekä viettää aikaa yksin, perheen tai tuttavien kanssa. Olen erittäin kiitollinen kodistani, sillä kaikilla ei ole sellaista.

 

Tulevaisuudessa haen opiskelemaan raamattukouluun Helsinkiin Ison Kirjan kampukselle.

 

Seurakunta on ikään kuin toinen perheeni, koska siellä saan kasvaa uskossa veljien ja sisarten kanssa sekä syventää jumalasuhdettani.

 

En koskaan tule unohtamaan hetkeä, kun sain antaa elämäni Jeesukselle kasteen kautta. Silloin sain varmuuden siitä, että vanha minäni on kuollut ja uusi minäni on pelastettu.

 

Rukoilen aina kun pystyn ja muistan. Totta puhuen en aina muista rukoilla, mutta pyrin aina lähestymään taivaan Isää.

 

Jeesus merkitsee minulle kaikkea. Hän on Herrani ja haluan palvella häntä koko sydämelläni, sillä elämässä ei ole kyse minusta, sinusta eikä kenestäkään muusta kuin Jeesuksesta. Hän kuoli jokaisen syntisen puolesta, jotta saisimme elää iankaikkisuudessa.

 

 

Pietari Ahonen



Jaa
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Messiaanisen juutalaisen identiteetti ei avaudu helposti
”Oma onnellisuus ei ole muiden vastuulla”
Lähetysinnostus leviää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!