Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 14.9.2018 13:20

Sanoja ja säveliä elämän eri sävyistä

- Olen kiitollinen Jumalan uskollisuudesta. Hän on kanssani myös elämän vaikeiden vaiheiden keskellä, Maria Lappi sanoo. Kuva: Hannu KorpelaLaulaja-lauluntekijä Ma­ria Lapin elämään musiik­ki on kuulunut lapsuudes­ta asti. Harrastus alkoi viu­lunsoitolla, ja myöhemmin soitinrepertuaari täydentyi muilla inst­rumenteilla.

 

– Molemmat vanhempani olivat kan­nustavia. He tukivat minun ja sisko­ni musiikkiharrastusta ostamalla meil­le pianon ja kitaran. He hankkivat myös nuotinnusohjelmia, jotta pystyin teke­mään nuotteja omista kappaleistani, Lappi kertoo.

 

Maria on esittänyt omia laulujaan en­sin Kajaste-yhtyeen riveissä. Vuonna 2014 hän julkaisi omaa musiikkiaan Vä­lähdyksiä-nimisellä soololevyllä.

 

– Kappaleissani sanat ovat keskiössä. Haluaisin, että sanoituksillani olisi runol­lista painoarvoa myös itsenäisinä teks­teinä.

 

– Koen voimakkaasti, että haluan teh­dä nimenomaan hengellisiä lauluja. Kut­sumuksenani on olla kristitty taiteilija. Jos joku muu miettii samoja asioita, eh­käpä minun pohdintani voivat tukea, auttaa ja rohkaista.

 

 

Taivaallista lohdutusta

Kahden pienen pojan äitinä Maria Lap­pi on viime vuosina pitänyt välillä tau­koa keikkailusta ja tehnyt lauluja har­vakseltaan.

 

– Olen aina ollut perhekeskeinen, mutta lasten syntymän myötä olen miettinyt arvojärjestystäni entistä tar­kemmin. Mietin, mihin käytän aikaani ja voimavarojani. Arkipäivän perusasi­at ovat vielä aiempaa tärkeämpiä, kun teemme perheenä monenlaista kivaa yhdessä.

 

Lasten syntymään liittyvän ilon li­säksi Marian elämään on sisältynyt me­nettämisen surua. Lyhyen ajan sisällä hänen äitinsä ja kaksi tätiänsä on kuol­lut syöpään.

 

– Oman lapsuuteni rakkaiden aikuis­ten sukupolvi on alkanut harveta. Sa­moina vuosina olen saanut kaksi las­ta. Siinä ovat olleet läsnä ääripäät: ilo ja suru, syntymä ja kuolema, ja elämän matka niiden välillä.

 

Tehdessään surutyötä äitinsä kuole­maan liittyen Maria on kokenut ajoit­tain voimakasta taivaallista lohdutusta.

 

– Erityisesti tämän raskaan vaiheen keskellä usko Jumalaan on ollut elä­määni kannatteleva asia, jonka kautta olen saanut paljon lohtua, toivoa ja voi­mavaroja.

 

Marian äiti oli ammatiltaan luterilai­sen seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja diakoni. Hän oli tehnyt kumpaakin työ­tä pienessä seurakunnassa.

 

– Äiti oli todella rohkea Jeesuksen seuraaja. Monet ihmiset ovat kertoneet minulle, miten äitini merkitsi heille tär­keää hengellistä rohkaisijaa ja opasta­jaa. Se on ollut ihanaa kuulla.

 

 

Musiikkia tärkeisiin hetkiin

Viimeaikaiset elämänmuutokset ovat heijastuneet Maria Lapin sanoituksiin, joissa hän on käsitellyt muun muassa ajan kulumiseen ja elämän taitekohtiin liittyviä aiheita. Punaisena lankana lau­luissa kulkee toivo ja kiitollisuus.

 

– Olen jonkin verran käynyt esiinty­mässä häissä ja hautajaisissa. Koen mer­kityksellisenä, että saan olla mukana ih­misten tärkeissä hetkissä ja palvella hei­tä musiikin kautta.

 

Tulevaisuuteen liittyen laulaja-lau­luntekijä haaveilee uuden musiikin te­kemisestä.

 

– Haluaisin tehdä valmiiksi ne kappa­leet, joita on viime vuosina kertynyt va­rastoon. Toivon, että saisin julkaistua ne äänitteenä ehkä ensi vuonna. Haluaisin myös tehdä musiikkivideoita, sillä nii­den kautta voi tavoittaa yllättävän pal­jon ihmisiä, Maria sanoo.

 

 

Heli Markkunen



Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!