Maanantai 18. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Kaino
Julkaistu 27.10.2017 11:20

"Rukoilen, että kaikki saisivat tulla uskoon"

Miika Korkatti vakuuttunut, että selittämättömimmätkin temput ovat järjellä selitettävissä. - Olen kolunnut taikureiden maailman, parhaimmat taikurit, eikä vastaan ole tullut ikinä mitään siinä mielessä edes epäilyttävää.Lapsuuden haaveammattini oli FBI-agentti. Olin lapsena melkoinen pyssymies ja fanitin täysillä ammatteja, jotka pienen pojan silmin vaikuttivat jännityksen täyteisiltä ja vaarallisilta.

 

Kun kaipaan piristystä, kuuntelen musiikkia tai pelaan nettipelejä. Jos on oikeasti paha paikka, niin silloin laitan kädet ristiin ja juttelen Jeesukselle. Yläkerta on se paikka, mistä avun saa viimeistään, kun on hätä.

 

Kun katson peiliin, näen herkän ja haavoittuvaisen ihmisen, joka kamppailee monien juttujen kanssa. Ihmisen, jolla on keskeneräisyydestään huolimatta paljon annettavaa ja ihmisen, joka kulkee pää pystyssä eteenpäin. Ihmisen, joka on Jumalalle rakas.

 

Taikatemput alkoivat kiinnostaa noin neljä vuotta sitten. Eniten tempuissa kiehtoo nimenomaan mysteeri ja jotenkin sellainen selittämättömän maailma.

 

Täydellinen taikatemppu on täydellinen mysteeri. Maailmassa on miljoonia erilaisia taikatemppuja, ja niistä vain pieni osa on oikeasti niin hyviä, että ne nähdessään joku saattaisi jopa sanoa, että ”Eihän tämä ole enää temppu, vaan oikeaa taikuutta!”. Taikurina tietysti tällaiset temput kiehtovat, kun tehtävä on ilahduttaa ja hämmästyttää yleisöä.

 

Harmillisin taikatemppuihin liitetty väärä mielikuva kristillisissä piireissä on se, että niillä on jotain tekemistä henkimaailmojen tai yliluonnollisen kanssa. Olen kolunnut taikureiden maailman, parhaimmat taikurit, heidän temppunsa ja niin edelleen, eikä vastaan ole tullut ikinä mitään siinä mielessä edes epäilyttävää.

 

Jos minun pitäisi aloittaa jokin uusi ura, se voisi olla myyntimies. Ennen taikurin hommia tein myyntijuttuja, ja olen siinä ollut aina ihan hyvä. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja nautin siitä, kun saa tehtyä kaupan ihmisen kanssa. Tässä taikurin työssä luonnollisena osana on myös tämä puoli, joten saan tehdä sitä tässä samalla.

 

Suosikkikirjani on yksi vanha taikurikirja, missä esitellään kauan aikaa sitten elänyt taikuri, joka mullisti taikatemppujen maailman keksinnöillään. Se on aivan uskomaton juttu, että jopa suurin osa kaikista esimerkiksi korttitempuissa käytetyistä tekniikoista, joita taikureilla on, ovat kyseisen kaverin kehittämiä ja keksimiä. Kaverin nimeä en valitettavasti kerro. Pidetään mysteeri yllä.

 

Jos saisin ohjata elokuvan, se varmaankin kertoisi 2 000 vuotta sitten eläneistä taikureista, jotka yrittivät selvittää, että onko Jeesus taikuri vai tekeekö hän oikeita ihmeitä. Elokuvan lopussa taikurit olisivat ymmärtäneet, että hän on todella Jumalan poika.

 

Rukoilen, että kaikki saisivat tulla uskoon ja Jumala pitää meistä kaikista huolen. Rukoilen meille kaikille hyvää elämää.

 

Jeesus merkitsee minulle perustusta. Sen päälle olen pyrkinyt itse kaikki rakentamaan. Toisina päivinä onnistun paremmin kuin toisina. Se on se kallio, jossa olen pyrkinyt roikkumaan kynsin ja hampain myös elämäni kaikista pimeimpinä kohtina.



Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!