Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 8.9.2016 00:00

Ristin maa 2017 -kiertueen valmistelut etenevät

Jippii-kuorolaiset ja King's Kidsit valmistautuvat innolla Ristin maa 2017 kiertueelle. Harjoitusleirille osallistui noin 270 henkeä. Uusia kuoroja on syntymässä.Ristin maa 2017 –kiertueen valmistelut ovat käynnissä monella paikkakunnalla. Lapsi- ja perhetyön ohjaaja Arto Kemlin Turun helluntaiseurakunnasta on innoissaan siitä, minkälaisen mahdollisuuden juhlavuosi tarjoaa. Kemlin innostaa koko seurakuntaa ja muitakin seurakuntia vastaamaan haasteeseen.

– Reformaation juhlavuosi antaa seurakunnille mahtavan mahdollisuuden puhua uskosta. Joka tapauksessa juhlavuosi nostaa uskon Jeesukseen valtakunnalliseksi puheenaiheeksi, Kemlin uskoo.

Mahdollisuus yhteistyöhön

– Vuosi tarjoaa seurakunnille tilaisuuden kertoa omasta toiminnastaan ja siitä miksi seurakunta on olemassa. Tähän kannattaa tarttua, koska yhteiskunnan puolelta tarjotaan tällainen mahdollisuus. Nyt kannattaisi miettiä, mitkä ovat omat mahdollisuudet omalla paikkakunnalla.

Kemlinin mukaan yhteistyö eri seurakuntien kanssa on tässä vaiheessa erittäin järkevää.

– Reformaatio on vaikuttanut kaikkiin. Helluntaiseurakunnatkin ovat siitä perinteestä nousseet. Uskonpuhdistus toi Raamatun kansalle ja korosti pelastusta yksin uskosta ja armosta. Nyt voimme tehdä yhteistyötä muidenkin seurakuntien kanssa, yhdistää voimamme ja kertoa uskosta Jeesukseen.

Kiertueen lähtölaukaus Turusta

Jippii-kuorolaisten ja King’s Kidsien Ristin maa 2017 -kiertue käynnistyy Mikaelin kirkossa Turussa uudenvuodenpäivänä 2017.

Ristin maa -tapahtuma järjestetään osana kristittyjen yhteistä Turku rukoilee –tapahtumaa. Tapahtuman yhteyteen suunnitellaan lasten kulkuetta ja muitakin toimintoja kaupungilla.

Ristin maa -tapahtuma järjestetään Turussa lisäksi myös valtakunnallisilla Kirkkopäivillä toukokuussa 2017. Sen yhteydessä järjestetään suuri perhetapahtuma Kids’ Action Day. Kyseisenä viikonloppuna on tarkoitus, että usko näkyy Turussa joka puolella.

– Vastaamme haasteeseen ja lähdemme tähän innolla mukaan, Arto Kemlin sanoo.

– Ristin maa on mahtava teema ja mahdollisuus kertoa rististä ja uskosta. Hienoa, että Jippii on tarttunut tähän Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen. Ei maailmassa niin monta ristinlippua ole.

Turussa harjoitellaan jo Ristin maa -kiertueen lauluja ja kaikkia Varsinais-Suomen Jippii-kuoroja kutsutaan mukaan.

Isät ja pojat mukaan

Kemlinin mukaan Erityisesti isiä ja poikia halutaan haastaa mukaan. Jippii-orkesterissakin on tilaa.

Ristin maa -kiertuetta varten tehty Jippii-äänite valmistuu marraskuussa. Äänitteen harjoitusdemot ovat jo kaikkien Jippiikuorojen käytössä. Kiertue huomioi eri sukupolvet. Äänitteelläkin laulaa myös isien ja äitien kuoro parissa laulussa.

Vuoden 2017 aikana järjestetään kaikkiaan noin 150 Ristin maa -tilaisuutta eri puolilla Suomea.

Ilmoita seurakuntasi Ristin maa -kiertueelle: . Kuoronjohtajakoulutus Lapualla 23.-25.9, tiedustelut:


Outi Rossi


Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!