Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 14.7.2016 07:00

Potkupyörällä Juhannuskonferenssiin 3/3

Kauan kaivattu risteys. Kuvat: Säde LoponenViidennen matkapäivän alussa oikean jalan pohkeessa tuntuu pientä kipua. Olen hieman huolissani, mutta toivon, että lihas vetreytyy, kun pääsen kunnolla liikkeelle.

Siirryn tielle numero 58, jolla pysyn tästä eteenpäin loppuun asti. Kangasalan ja Oriveden välinen osio on noin 35 kilometriä pitkä, mäkinen ja maaseutumainen. Koko matkalle ei satu yhtäkään kahvilaa, kauppaa tai huoltoasemaa. Pidän lounastauon bussipysäkillä, jossa juon tölkillisen taskulämmintä, ilmeisesti mansikanmakuiseksi tarkoitettua proteiinijuomaa.
Jokainen lapsena nestemäistä penisilliiniä nauttinut tietää, millainen elämys se on.

Päivä on lämmin ja aurinkoinen, mikä on periaatteessa hieno juttu, mutta se tietää matkaseuraa. Paarmat jakavat vastuun kiertämisestäni siten, että kun yksi väsyy, toinen tarttuu viestikapulaan. Päätin alussa taluttaa ylämäet voimien säästämiseksi, mutta suunnitelma kärsii, kun potkin raivon vallassa paarmoja pakoon.

Eveliina ja Jarmo Pylvänäisen kotiparvekkeelta näkyy järvenselälle. Hyvällä tavalla vanhanaikainen

Jarmo ja Eveliina Pylvänäinen ovat kutsuneet minut kotiinsa Oriveden keskustaan. En tunne pariskuntaa entuudestaan mutta arvaan pitäväni heistä, sillä olen tutustunut Eveliinan blogiin. Tiedän esimerkiksi sen, että heidän tyttärensä häissä oli muumiteema ja morsian pukeutui mekkoon, jonka äiti kokosi sukulaisten ja ystävien virkkaamista pitsiliinoista.

Myös Hyvän Sanoman kesänumerossa on juttu Eveliinasta. Hän on kohdannut lyhyessä ajassa valtavan määrän vaikeuksia, kertoo niistä ihailtavan avoimesti ja vaikuttaa kaikesta huolimatta valoisalta ihmiseltä.

Eveliinalla on huonon kuulon vuoksi sisäkorvaimplantti. Muutaman vuoden sisään hän on saanut monta diagnoosia: Ménièren tauti, uniapnea, rintasyöpä, Parkinsonin tauti. Jälkimmäinen on pahin, sillä siihen ei ole parannuskeinoa.

– Olen ollut luonnostaan ripeä, joten etenkin liikkeiden hidastumiseen ja kömpelyyteen on vaikea sopeutua, Eveliina kertoo.

Pariskunta on muuttanut hiljattain Vilppulasta Orivedelle. Nykyisessä kotiseurakunnassa ei tällä hetkellä ole palkattua pastoria. Jarmo on hallituksessa ja vastuuringissä, joka hoitaa esimerkiksi rukouskokousten järjestämisen.

– Tämä on hyvällä tavalla vanhanaikainen seurakunta, ihana ja lämmin. Meidät on otettu sydämellisesti vastaan ja olemme saaneet paljon uusia ystäviä ja esirukoilijoita.

Oriveden huoli on sama kuin monen muun pienen paikkakunnan: nuoret muuttavat  opiskelukaupunkeihin ja jäävät sille tielleen, joten seurakunnan ikärakenne painottuu elämän ehtoopuolelle.

Verenhimoisia keskisuomalaisia

Keskiviikkoaamuna hyvä potkimisilma jatkuu. Jatkan matkaani ainoana pettymyksenaiheena se, etten saanut nähdä Pylvänäisten Sissi-kissaa edes vilaukselta.
Eläinparka piilotteli koko kyläilyni ajan sängyn alla eikä tullut esiin, vaikka houkuteltiin nameilla.

Oriveden ja Mäntän väli on lähes 50 kilometriä, mutta onneksi matkan varrella on edes yksi huoltoasema. Tunnen hitaat katseet, kun kaarran pyörälläni Korkeakosken Nesteen pihaan. Minä ja huomioliivimiehet mahdumme kuitenkin hyvin samalle lounaalle,  ja keittiöväki tarjoutuu vokkaamaan minulle vihanneksia listan ulkopuolelta.

Matkan alussa yritin vältellä ysitietä liikenteen vuoksi, mutta nyt muistelen kaiholla sen paikoin leveitä reunoja. Tällä tiellä lasken mäkiä kilpaa tukkirekkojen kanssa, eikä meidän välillämme ole montaa kymmentä senttiä. Olen jo kuitenkin tottunut olemaan kantona autoilijoiden kaskessa ja syöksyn alamäet jarruttelematta.

Mäntän ilmapiiri huokuu kulttuuria kuvataideviikkojen vuoksi. Lisäksi se huokuu ennennäkemättömän äkäisiä hyttysiä. Ne ovat aivan toisenlaisia kuin ne varsinaissuomalaiset nössöt, joihin olen tottunut – käyvät kimppuun kirkkaassa
auringonpaisteessa ja pistävät niin että tuntuu.

Seurakunta kansainvälistyy

Tapaan pastori Juhani Jämsenin ja hänen vaimonsa Maija-Liisan helluntaiseurakunnan pihassa. Paikalla on myös seurakuntaan kuuluva Heidi Koikkalainen. Menemme nelisin illalliselle kiinalaiseen ravintolaan.

Mäntän katukuvassa näkyy taiteen lisäksi etninen kirjo. Joukko nuoria miehiä ylittää kadun, ja maahanmuuttajien suomenopettajana työskentelevä Heidi arvelee heidän olevan afgaaneja. Ihmettelen, miten voi opettaa, jos lähtötasoon nolla eikä opettajalla ja oppilailla
ole mitään yhteistä kieltä.

 – Puhun suomea alusta asti, jotta oppilaat tottuvat siihen. Opettaessa pitää olla luova, piirtää ja näytellä. Tunneilla on rento ilmapiiri ja paljon naurua, Heidi kertoo.

Seurakunta on kutsunut turvapaikanhakijoita aktiivisesti keskuuteensa, pyrkinyt ottamaan heidät hyvin vastaan ja onnistunut. Heitä osallistuu säännöllisesti seurakunnan toimintaan.

Majoitun rukoushuoneen yläkerrassa, jossa asuu myös Sonja Viertola. Hänkin on suomenopettaja ja innostunut työstään vastaanottokeskuksessa.

– Usein maahanmuuttoon suhtaudutaan joko yltiöpositiivisesti tai vihamielisesti. Tässä saa aiheeseen tasapainoisemman näkökulman.

Maahanmuuttajien parissa joutuu kohtaamaan myös ilmiöitä, jotka eivät sovi omaan moraalitajuun, kuten moniavioisuus.

– Tämä on työn raskaita puolia, mutta Jumalan avulla pystyn näkemään hänelle rakkaan ihmisen kulttuurin takana.

Tehtävä suoritettu

Viimeinen päivä! Ihan kohta olen potkutellut koko matkan Turusta Keuruulle, noin 280 kilometriä. Kyllä siihen menikin kokonainen viikko. Mikä parasta, en ole saanut rasitusvammoja enkä muutenkaan koe liikkuvani äärirajoilla.

Vauhtini on sama kuin alussa eli noin kymmenen kilometriä tunnissa, joten saavun Keuruulle jo varhain iltapäivällä. Juhlistan viimeisiä kilometrejä Pohjoislahden koulun jäätelökioskilla. Nautinto sekoittuu tuskaan, kun suussa maistuu minttusuklaa samalla
kun hyttyset kuppaavat jaloista verta.

Kun viisi vuotta sitten tulin tänne kävellen Keravalta, ilta oli niin pitkällä, että jouduin tyytymään kunnan rajan ylitykseen ja menemään perille autokyydillä. Tämä retki päättyy katarsikseen, kun liu´un potkupyörälläni suoraan Ison Kirjan porteista sisään. Juhannus
alkakoon!


Säde Loponen

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!