Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 30.6.2016 07:00

Potkupyörällä Juhannuskonferenssiin 1/3

Viisi vuotta sitten kävelin Keravalta Keuruulle Juhannuskonferenssiin ja tein matkalta lehtijuttuja. Aika on ehtinyt kullata muistot, ja kevään aikana mieleen on hiipinyt ajatus: entä jos toistaisi tempauksen?

Kävely ei enää houkuta, ja polkupyörä tuntuu liian tavanomaiselta kulkupeliltä. Hurskaimmat irlantilaiset konttaavat Pyhän Patrickin vuorelle, mutta minulla ei ole samanlaista halua itseni kurittamiseen.

Niinpä välineeksi valikoituu kickbike eli potkupyörä. Vempele näyttää siltä kuin polkupyörä ja potkulauta olisivat saaneet lapsen. Se on hitaampi kuin polkupyörä
ja nostaa helpommin hien pintaan, mutta potkuttelussa on vastustamatonta lapsenmielistä iloa.

Olen tehnyt muutaman kilometrin lenkkejä kaupunkioloissa, mutta on vaikea tietää etukäteen, kuinka keho reagoi pitkäaikaiseen rasitukseen. Pahimmat vammat välttääkseni jaan matkan seitsemälle päivälle. Pahin pelkoni on hiljaisella metsätaipaleella yllättävä pakarakramppi.

Ensimmäinen taukopaikka Liedossa.Kaupungista maalle

Lähden matkaan juhannusviikkoa edeltävänä perjantaina Turusta, josta myös kristinusko aikoinaan lähti leviämään Suomeen. Ensimmäinen etappi on 30 kilometrin päässä oleva Aura. Siellä saan yöpyä helluntaiseurakunnan rukoushuoneella.

Ilma on ihanteellinen: lämpimähkö mutta pilvinen, pilvinen mutta sateeton. Seututie 222 vie minut maalaismaisemiin. Tasamaalla pyörää joutuu potkimaan tosissaan ja ylämäet kannattaa voimien säästämiseksi taluttaa, mutta alamäissä vekotin rullaa unelmankeveästi.

Pysähdyn tauolle Liedon aseman puotiin. Nuori mies kysyy myyjältä voitaikinaa, ja minä yritän saada sämpylän ilman lihaa.

– Kaivinkonemiehet nauraa mulle, jos yritän myydä täällä jotain ilman lihaa, myyjä toteaa. Lattekahvin ja gluteenittomien macaroneleivosten Suomi on virallisesti ohitettu.

Olen jo nyt potkinut elämäni pisimmän yhtäjatkoisen matkan, ja kymmenisen kilometriä on jäljellä. En ole erityisen uupunut, mutta hallusinaatioita alkaa pukata – luulen viljasiiloa Auran kirkoksi.

Pieni mutta vireä

Rukoushuoneen pihalla minua odottaa Katri Ahonen, joka esittelee paikat. Aiemmin kodinkoneliikkeen käytössä olleen tilan alakerrassa on salin lisäksi keittiö ja kirpputori. Minulle on pedattu sänky yläkertaan leikkihuoneeseen.

Katri on melko uusi jäsen, vaikka on käynyt seurakunnassa silloin tällöin jo pitkään.

– Kasvoin uskovassa perheessä, mutta tulin vuosi sitten elävään uskoon. Tähän porukkaan oli helppo päästä sisään.

Katri kertoo saamistaan rukousvastauksista: kiroilu loppui kuin seinään, ja astmakin parani.

Suurinta hänen mielestään on kuitenkin se, että hän on pystynyt antamaan anteeksi ihmisille, jotka ovat satuttaneet häntä.

Osa Auran helluntaiseurakunnan sählyporukkaa tuli jatkoille rukoushuoneelle.– Olin aina ajatellut, etten halua muuttua katkeraksi, mutta joka kerta näin päätettyäni olin pian taas täynnä vihaa. Jumala otti vihan pois, eikä siinä ollut mitään, mitä olisin voinut saada omalla päätöksellä aikaan.

Sählyporukka pelmahtaa ovista sisään. Pojat jatkavat peliä käytävällä, ja joku tarttuu kitaraan. Joukkoa ohjaa evankelista Seppo Lindeman, joka kertoo seurakunnan kasvaneen viime vuosina voimakkaasti.

– Kun tulin vaimoni Tamaran kanssa tänne kuusi vuotta sitten, jäseniä oli 30. Nyt meitä on noin 55.

Aika hyvin 4 000 asukkaan paikkakunnalla. Auran helluntaiseurakunta sai alkunsa vuonna 2008, kun helluntailaiset ja baptistit päättivät mennä yhteen. Myös lestadiolaisella liikkeellä on Aurassa vahva jalansija.

Kun jään rukoushuoneelle yksin, vanha trauma nostaa päätään. Kerran erään seurakunnan kellarissa yöpyessäni heräsin siihen, että voro väänsi käytävän päässä olevaa ovea sorkkaraudalla auki. Mies ei päässyt sisään asti vaan jäi kiinni, mutta kokemus oli ikimuistoinen.

Onkohan ovi varmasti lukossa? Kuulostelen ääniä alakerrasta, mutta ei kuulu muuta kuin sateen rummutus peltikattoon.

Potkuista syntyy rukousnauha

Kun herään, kukaan ei ole tiirikoinut ovea auki eikä lihasjumituskaan vaivaa. Valitsen reitikseni ysitien sijaan hiekkatiet. Niillä on hiukan raskaampi potkia, mutta rekat eivät suhahtele korvan juuresta ohi.

Hallusinaatiot jatkuvat: luulen näkeväni lehmän, kunnes se nousee takajaloilleen ja osoittautuu kasvimaata kitkeväksi naiseksi. Tilaisuus lounastaukoon tulee jo kymmenen kilometrin kuluttua Kyrössä. Ei ole niin pientä suomalaiskuntaa, ettei siellä olisi turkkilaista kebab-pitseriaa ja kirpputoria.

Huomaan potkujen luontuvan yhteen ortodoksiperinteeseen kuuluvan Jeesuksen rukouksen kanssa. Liikkeestä muodostuu eräänlainen rukousnauha: Jeesus (potku) Kristus (potku) Jumalan (potku) Poika (potku) armahda meitä (liuku ja jalan vaihto).

Mieleen nousee myös vähemmän hurskaita rytmejä. Päässäni soi erään punkbändin laulu, jossa kysytään ”ookko tehny lenkkiä pyörällä ilman penkkiä”. Voin sanoa, että olen.

Käännyn Takalistontielle. Tässä tapauksessa nimi on enne, sillä näen useiden pakenevien eläinten takalistoja. Pehmeäturkkinen ketunpoika säntää ojasta metsään, ja peurasta ehdin nähdä vain palan kankkua.

Sade yllättää minut peltojen keskellä. Sadeviitta suojaa kaiken polvista ylöspäin, ja pian pääsen Mellilän kirpputorille kuivattelemaan jalkojani. Viimeisellä osuudella ennen Loimaata tiet vain pienenevät, kunnes tullaan kaupunkiin. ”Hauska pyörä sulla”, ohikulkija huikkaa.

Loimaan helluntaiseurakunnan rukoushuone on kuin Pieni talo preerialla -sarjasta. Pihaan kaartaa mies, jolla on Israelin armeijan lippalakki ja parta, jonka tasaisuutta mieheni kadehtisi. Hän on vanhimmiston puheenjohtaja Markku Ahokas.

Seurakunnalla ei tällä hetkellä ole varaa palkattuun pastoriin. Toiminta keskittyy torin laidalla olevaan Kompassiin, jossa tehdään paljon sosiaalista työtä, kuten ruokajakelua. Tilassa on myös yhteiskristillistä toimintaa.

– Kompassin pitäminen on kallista, mutta tavoitamme sen kautta paljon ihmisiä, Markku toteaa.

Tänäkin yönä olen rukoushuoneen yläkerrassa mutten yksin. Saan lainata naapurihuoneiston tyttöjen suihkua ja kuulen oven läpi heidän televisionsa äänen.


Säde Loponen

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!