Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 15.6.2018 13:11
”Poikani saa seurata minua vuorovaikutustilanteissa”

Pastorin toiminnallinen torstai

Pojan kanssa seuraamassa keskustelua seurakunnan solunjohtajien tapaamisessa

Klo 7.00

Herätyskello soi. Tunnustelen kädellä viereistä paikkaa ja huomaan, että se on tyhjä ja lämmin. Vaimoni on jo ylhäällä.

 

Nukkuminen houkuttaa aamulla enemmän kuin illalla, mutta noustava on.

 

Vien vaimoni töihin ja poikamme hoitoon. Olen kiitollinen hyvästä perhepäivähoitajasta, jonka luo voi aina jättää lapsensa turvallisin mielin. Sitten on aika ottaa kalenteri haltuun.

 

 

Klo 8.15

Päivän askareet alkavat vakuutusmyyjän tapaamisella. Yksi pastorin ammatin puolista on se, että oman kotitalouden hoitamiseen liittyvät asiat tehdään joskus aamulla ja joskus illalla.

 

 

Käyn myyjän kanssa tottuneesti läpi vakuutuksiamme, joista hän aikoo tehdä tarjouksen. Teen tämän joka vuosi. Havaitsen myyjän yrittävän johdatella tilannetta siten, että minun olisi kiusallista kieltäytyä hänen tarjouksestaan. Vapaassa markkinataloudessa pääoma ohjaa markkinoita ja kilpailu pääomaa.

 

Kiitän hyvästä sparrauksesta, mutta kauppoja ei kuitenkaan synny. Huomaan, että minulla onkymmenen minuuttia aikaa käydä kahvilla.

 

 

Klo 10.00

Edessäni istuu 17 nuorta logistiikka-alan opiskelijaa ja heidän opettajansa. Tunnin alussa kukaan ei arvaa ammattiani. Yksi veikkaa minua muusikoksi. Ei väärin sekään. Esitelmöin opiskelijoille puheesta pastorin työvälineenä. Minun ei tarvitse yrittää murtaa heidän ennakkoluulojaan ammattiani kohtaan, sillä olemukseni ja tyylini tekee sen automaattisesti.

 

 

Olen ollut muusikko kauemmin kuin pastori. Tämä pyörii vielä mielessäni, kun hyvästelen opiskelijat kaksoistunnin päätteeksi. Toivon, että he voisivat löytää elämäänsä suunnan ja sisällön. Muistan, että olin vain hieman heitä vanhempi, kun tulin aikoinani uskoon.

 

Tunnin päätteeksi oppilaitos tarjoaa minulle lounaan. Se on hyvä, sillä en ehtisi tänään muuten syödä terveellisesti.

 

 

Klo 12.30

Minulla on peräkontissani kitara ja 20 kassia kauppiaiden lahjoittamaa ylijäämäruokaa. Olen menossa pitämään lähiötilaisuutta, jossa saarnaan kuulijoille Room. 3:19 pohjalta Jumalan rakkaudesta, joka on olosuhteista ja taustatekijöistä riippumatonta.

 

Ihmiset eivät tahdo tilaisuuden loppuvan vaan toivovat lisää laulujani. Se on aina yhtä koskettavaa. Hymähdän mielessäni sitä, miten paljon tunteita nämä elämää kokeneet miehet ja naiset minussa herättävät.

 

En ehdi jäädä kahville, sillä parin kuukauden päästä järjestämämme vanhemmuustapahtuman suunnittelupalaveri odottaa.

 

 

Palaverin jälkeen ajan suoraan kotiin, jonne toisen yhtiön vakuutusmyyjä tulee tekemään omaa tarjoustaan. Hän on myöhässä. Käytän ajan hyväkseni siivoamalla. Pian myyjä saapuu,  mutta ei pysty polkemaan hintojaan tarpeeksi. No deal – sopimusta ei synny.

 

On tullut aika hakea poika hoidosta ja vaimo töistä.

 

 

Klo 17.45

Olen juuri herännyt varttitunnin torkuilta. Pikku Kakkonen on yhä menossa, ja vaimoni valmistautuu jo kuoroharjoituksiin.

 

 

Minulla alkaa pian seurakuntamme solunjohtajille suunnattu tukisolu. Aion lähteä poikani kanssa sinne yhdessä. En viitsi kuitenkaan keskeyttää hänen lastenohjelmaansa, joten laitan tukisolun vetäjälle viestin, että saavumme vähän myöhässä. Joskus pieni röyhkeyskin on paikallaan, kun on kysymys perheen pienimmille suurista asioista.

 

Minusta on hienolla tavalla haastavaa, että poikani saa seurata minua niin monenlaisissa vuorovaikutustilanteissa ihmisten kanssa. Toivon, että onnistun säilyttämään uskottavuuteni hänen silmissään. Poika näkee, millainen mies isä on kotona. Ulkopuoliset eivät sitä näe.

 

 

Klo 18.35

Kuulumiskierroksen jälkeen pohdimme solussa Jeesuksen, fariseusten ja herodilaisten välisiä jännitteitä Matt. 22:15–22 pohjalta. Seurakuntamme solutyön johtaja on valmistanut aiheesta alustuksen, ja kuuntelen ihaillen, kuinka asiantuntevasti hän taustoittaa kertomusta.

 

 

 

Pidän seurakuntamme vahvuutena sitä, että meillä suhtaudutaan Raamatun opettamiseen kunnianhimoisesti. Kukaan niistä, jotka Sanaa opettavat, ei halua astua ihmisten eteen puhumaan kevyesti fiilispohjalta, koska kaikki tietävät sen olevan läpinäkyvää ja turhaa. Faktojen on oltava kunnossa. Ja sen eteen on tehtävä töitä.

 

Tarkkailen vieressä istuvaa poikaani, joka uhmaa urheasti turhautumistaan. Kello lähestyy kuitenkin 19:ää, ja pian on aika lähteä ilta-askareisiin. Olen voimaantunut siitä, että saan pastorina olla seurakuntamme solunjohtajien tiimissä yhtenä heistä.

 

 

Klo 20.40

Makaan selälläni pimeässä poikamme huoneen lattialla. Olemme juuri päättäneet iltarukouksen ja odottelen hänen nukahtamistaan.

 

 

Ajattelen seurakuntamme käynnissä olevaa strategiauudistusta. Minulla on keskeinen rooli

suunnitelmien puhtaaksikirjoittajana, ja koen siitä hienoista ylpeyttä. Sihteerin töitä ei moni kaipaile, mutta minä koen ne luottamuksen osoituksena.

 

Hymähdän taas mielessäni omaa tarvettani kokea olevani tärkeä. Olen yhtä aikaa isä ja poika, onneksi kuitenkin rakastettu.

 

 

Ajatuksiani häiritsee eräs teksti, joka minulle lähetettiin taannoin. Lähettäjä toivoi, että säveltäisin hänen tekstinsä lauluksi. Mikäs siinä, se on mieluista hommaa.

 

Huomaan poikamme nukkuvan ja hiivin ulos hänen huoneestaan. Vaihdan muutaman sanan vaimoni kanssa ja lähden lenkille.

 

 

Klo 21.50

Olen juossut pian kahdeksan kilometriä. Peruslenkki. Vastaantulijoita ei ole, juoksen syrjäisillä metsäteillä.

 

 

Sain isänpäivälahjaksi lenkkeilijän kännykkäpussin, sillä vaimoni pelkäsi, mitä käy, jos satutan itseni kaukana sivistyksestä illan pimeydessä ilman puhelinta.

 

 

En lukenut moneen vuoteen mitään muuta kuin Raamattua, tietokirjallisuutta ja runoja. Nyt olen alkanut kuunnella äänikirjoina myös romaaneja. Tällä kertaa lenkkiäni siivittää Reino Lehväslaihon kirja Kontion sissit.

 

Romaanin kuunteleminen on vähän kuin keskustelua. Siinä tekee huomioita asioista, jotka kirjoittaja on nähnyt tärkeäksi, ja miettii niille syitä. Samalla tarkkailee omia tunteitaan, joita teksti herättää.

 

Huomaan, että syke meinaa käydä välillä aerobisella alueella. En välitä siitä, sillä minulla ei ole sydänvaivoja.

 

Hämmästelen etuoikeuttani. Sitä, että olen tänäänkin saanut olla monen ihmisen kanssa iankaikkisuuden äärellä. Jätän kohtaamani ihmiset ja heidän tilanteensa rukouksessa Herran haltuun. Palaan kotiin, vaimoni viereen.




Päivästään kertoi Porin helluntaiseurakunnan

pastori Tommi Törnroos.



Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!