Lauantai 19. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Uljas, Viking
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Pakina: Hissukat ja hölöttäjät

Kuva: ShutterstockPeruskouluaikana vähän joka välissä piti tehdä ryhmätöitä. Niinpä olin iloinen, kun yliopistossa vältyin niiltä lähes kokonaan.

Muistan kuitenkin yhden ryhmätyötilanteen. Kuten aina, joukossa oli sekä hiljaisia että puheliaita. Eräs äänekäs ja määrätietoinen nainen vyörytti mielipiteitään muiden niskaan. Kun varsinaisen työn olisi pitänyt alkaa, hän totesi: ”Mä olenkin jo sanonut niin paljon, että muut voivat jatkaa tästä.”

Yllätin itsenikin, kun möläytin spontaanisti: ”Ei puhuminen vielä tarkoita, että olisi sanonut jotain tärkeää.”

Ryhmä hiljeni. Nainen näytti hölmistyneeltä, ja hissukat yrittivät peittää voitonriemuisia virneitään. En ollut tarkoittanut loukata, mutta kommentti sinänsä piti paikkansa.

***

Nykyään puhutaan paljon persoonallisuudesta. Oli vapauttavaa tajuta, että olen pohjimmiltani introvertti, siis ihminen, joka saa voimaa yksinolosta. Tämä ei tulisi heti mieleen, koska olen kiinnostunut ihmisistä.

Jo lapsena minulla oli liuta kavereita, mutta introverttiudesta kertoo se, kuinka paljon nautin myös itsekseni puuhastelusta. Joskus väsyin seuranpitoon ja menin dramaattisesti kaappiin piiloon, kun minua tultiin hakemaan leikkimään.

Toimittajana minusta tuntuu aina vähän hankalalta soittaa tuntemattomille. Pahinta on suurtapahtumissa, joissa pitäisi napata joku satunnainen ohikulkija tentattavaksi. Pälyilen ihmisiä syrjästä ja kerään rohkeutta. Olo on samanlainen kuin teininä diskossa, kun koko ilta meni spekuloidessa, hakisiko jotakuta tanssimaan (eikä lopulta hakenut).

”Miten voit olla toimittaja, jos olet tuollainen?” eräs tuttava hämmästeli. No, kirjoittaminen sopii introvertille. Ja kuten sanottu, pidän ihmisistä: kun aloitteen tekemisen kynnys on ylitetty, nautin haastatteluista. Tuskin voisinkaan olla sellainen toimittaja, joka talloo kollegoita tieltään ja työntää mikrofonia vastahakoisen haastateltavan naamalle.

Herätyskristilliseen kulttuuriin kuuluu vahva ekstroversion ihanne: tiedättehän pastorityypin, joka puhuu kovalla äänellä, nauraa paljon, kertoo värikkäitä tarinoita ja kättelee jämäkästi. Seurakunta pyörii pitkälti ryhmätoiminnan varassa. Meillä ei ole luostareita, ja mietiskelevään rukoukseen suhtaudutaan varauksella: eikö se ole jotenkin buddhalaista?

***

Teen mielelläni netin persoonallisuustestejä, sekä tieteellisiä että vähemmän vakavia. Erään testin mukaan minulla on sama  persoonallisuustyyppi kuin Jeesuksella. Tämä toki imartelee, mutta miten mahtaa olla?

Introvertit-kirjassa Linus Jonkman arvelee Jeesuksen olleen ekstrovertti, joka saa voimaa ihmiskontakteista, koska tämä vietti paljon aikaa ihmisjoukoissa. Jonkman ei ota huomioon Jeesuksen tarvetta vetäytyä välillä hiljaisuuteen. Ehkä hän oli ekstrovertin ja introvertin välimuoto,
ambivertti – uskokaa tai älkää, tällainenkin sana on nykyään olemassa.

Introversion arvostamisen ei pitäisi johtaa ekstroverttien vähättelyyn. Eivät he välttämättä ole pinnallisempia kuin introvertit. Hiljaista ihmistä pidetään helposti syvällisempänä kuin hän on.  Kun vaikenija lopulta avaa suunsa, kaikki odottavat henkeään pidätellen, millaisia kultahippusia sieltä tipahtaa, vaikka hän olisi vain aikeissa haukotella.

Kun vaelsin yli kuukauden yksinäni Espanjassa, aloin arvostaa pinnallisiakin kohtaamisia. Sain paljon tuttavia, joiden kanssa kuljin vähän matkaa, eikä yksikään kontakti syntynyt omasta aloitteestani. Esimerkiksi eteläkorealainen Helen vain lyöttäytyi seuraan viikoksi, kun en pannut kummemmin hanttiin.

Voin toki hekumoida ajatuksella, kuinka hyvin pärjään yksinkin, mutta ilman ekstrovertteja reissuni olisi ollut paljon tylsempi.


Säde Loponen

Jaa
Nuorison into ja osaaminen sytyttävät ja hoitavat
Kutsumus vaatii sitoutumista
Kiire syö resursseja perheiltä
”Jokaisella on vastuu yhteyden rakentamisessa”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!