Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 24.11.2016 00:00

Paavalin heikkousteologia murtaa illuusiot

Kuva: ShutterstockSaarnoissa painotetaan usein suuria ihmeitä, kuten parantumisia, voimatekoja ja ihmeellisiä rukousvastauksia. Sen sijaan heikkoudesta, epäonnistumisista ja menetyksistä kuulee puhuttavan harvemmin.

Apostoli Paavali oli tässä suhteessa poikkeus. Hän kirjoitti kirjeissään avoimesti myös omista kärsimyksistään, vaikeuksistaan ja ahdistuksistaan pelkäämättä maineensa puolesta.

Paavali sivuaa karismaattisten saarnaajien lempiaihetta, ihmeitä tekevää ylösnousemusvoimaa, toteamalla: ”Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ––,” mutta samassa lauseessa hän välittömästi jatkaa: ”––ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa.”1

Paavali halusi kokea ylösnousemusvoiman omassa kehossaan. Se sama voima, joka herätti Jeesuksen kuolleista, vaikuttaa myös uskovien elämässä, olemmehan ”yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista”.2 Kun Paavali kirjoitti myös kristittyjen osallisuudesta Kristuksen kärsimyksiin, hän antoi samalla inhimilliselle heikkoudelle aivan uuden merkityksen. Apostolille ominainen luonteen rosoisuus, oman heikkouden peittelemättömyys ja läpitunkeva, jopa häpeilemättömän peloton rehellisyys ei ollut suosittua hänen aikalaistensa keskuudessa. Eikä se ole suosittua nykyisinkään. Siksi Paavalin tekstejä lainataan saarnoihin usein hyvin yksipuolisesti, jolloin monet apostolin teologiset ajatukset sivuutetaan.

Miksi näin? Siksi, ettei Paavali maalaile ruusuisia näkymiä ympärilleen eikä kehuskele turhaan menestyksellään. Hän ei myöskään peittele kirjeissään mitään – ei epäonnistumisiaan, takaiskujaan, sairauksiaan, kokemaansa veljeskaunaa, vaatimatonta ulkonäköään, pistintä lihassaan, pelkojaan ja ahdistuksiaan. Paavali oli yhtä aikaa äärimmäisen rohkea uskon sankari ja samalla suorastaan pelottavan avoin, särjetty ja rujo Jumalan palvelija.

Kutsu palvelemaan ja kärsimään

Oman leimansa apostoliin oli lyönyt hänen entinen vaelluksensa ankaran lahkon fariseuksena. Mies vainosi kristittyjä luullen tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Hän teki työtään niin vakuuttavasti, että häntä suorastaan pelättiin kristittyjen keskuudessa. Paavali oli sinnikäs ja itsepäinen. Kun Jeesus ilmestyi hänelle Damaskoksen tiellä, Herran piti kolkata hänet alas maahan pitkin pituuttaan. Sitten Ananias-niminen opetuslapsi sai Jumalalta tehtäväksi viedä sanoman suuresti pelkäämälleen Paavalille. Viestiin kuului myös lupaus kärsimyksistä: ”Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu kärsimään minun nimeni tähden.”3

Jeesus ei siis luvannut Paavalille helppoa tietä kutsuessaan miehen omaan palvelukseensa. Kutsumukseen kuului osana myös inhimillinen taistelu ja kipu.

Uskoon tultuaan Paavalilla ei ollut tarvetta eikä aihetta entisenä seurakunnan vainoojana esittää menestyvää supersankaria. Taustansa puolesta hän olisi voinut kyllä astua parrasvaloihin, rakentaa itselleen kovan luokan brändin, erottua muusta joukosta ja vierailla suurissa tilaisuuksissa uteliaiden ihmisten katseltavana. Mutta Paavali vetäytyikin  hiljaisuuteen, oli Herran puhuttelussa ja odotti Jumalan neuvoa.

Kun apostoli lopulta lähti Barnabaksen opastuksella liikkeelle, hänen julistamansa teologian ydin oli hyvin yksinkertainen. Kirjeessään Korinttilaisille hän paljastaa toimintansa menestyksen salaisuuden: ”Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.”4

Paavalilla oli lihassaan pistin. Hän rukoili kolme kertaa Jumalaa poistamaan sen, mutta Herran vastaus oli: ”Minun armoni riittää sinulle.”5

Eikä Jumala ottanut Paavalin pistintä pois. Lopulta apostoli lopetti purnaamisen ja jatkoi saarnaamista pistin lihassaan. Lohdutuksen Jumala ei kuitenkaan jättänyt palvelijaansa kipuilemaan yksin. Paavali sai häneltä ihmeellisen lupauksen: ”Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”6 Jumala lupasi olla heikoissa väkevä.

Ja niin myös Paavalin julistukseen tuli yllättävä näkökulma: ”Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen väkevä.” 7

Heikko, arka ja pelokas apostoli

Apostolin menestyksen salaisuus oli siis heikkoudessa. Kun Paavali saapui lähetysmatkallaan ensimmäisen kerran Galatiaan, hän oli erittäin sairas ja niin heikko, että ihmisille teki jopa pahaa katsella häntä: ”Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi. Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin ––.”8

Paavali ei tullut Galatiaan rinta kaarella maailmanvalloittajan elkein vaan vaatimattomana, vähäpätöisenä ja sairaana. Paikkakunnalle syntyi hänen työnsä tuloksena kuitenkin uusi seurakunta, vaikka työn alku ei ollut kovin hääppöinen. Apostoli ei myöskään langennut kieltämään tosiasioita. Korinttilaisille hän tunnustaa avoimesti: ”Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana.”9

Apostolilla oli siis kanttia tunnustaa oma mitättömyytensä. Hän opettaa kirjeessään myös todellisesta Jumalan palvelijan salaisuudesta: ”Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.”10

Paavali ei nosta uskon rukouksella parantamista pakonomaiseksi ponnisteluksi. Esimerkiksi hengellistä poikaansa Timoteusta hän neuvoo ottamaan vähän viiniä lääkkeeksi toistuvien vatsavaivojen takia. Miksi näin? Eikö monissa liemissä koetellulle Paavalille olisi ollut vain pikkujuttu rukoilla Timoteuksen vatsa terveeksi?

Toisessa yhteydessä Paavali myös kertoo jättäneensä työtoverinsa Trofimoksen Miletokseen sairastamaan.11 Eikö Trofimos olisi voinut yhden uskon rukouksen jälkeen matkustaa johtajansa mukana? Epäilemättä Paavali oli rukoillut työtoverinsa puolesta, olihan hän herättänyt jopa kuolleista erään ikkunasta pudonneen nuorukaisen.12

Paavali oli kuitenkin täysin rehellinen. Samoin kuin pistin ei ollut poistunut hänen omasta lihastaan, myöskään sairas ei aina parantunut, vaikka apostoli pisti kaiken uskonsa peliin. Tuskin Paavali soimasi itseään liian vähäisestä uskosta tai ruoski itseään jonkin synnin tähden, kun rukoiltava ei parantunut. Hän jos kuka tiesi, että kaikki perustuu ristin työhön ja armoon eikä ansioon.

Rehellistä kuvausta ilman hengellisiä illuusioita

On syytä myös miettiä, miksi Paavali halusi kirjoittaa kaiken tämän muistiin seurakunnissa luettavaksi. Hän ei halunnut elää hengellisessä illuusiossa eikä palata takaisin farisealaisuuteen. Hän halusi pysyä kiinni totuudessa.

Apostolin uutiset eivät aina olleet pelkkää voittokulkua, vaan niihin sisältyi paljon myös tappioita ja menetyksiä. Moni työtovereista koki haaksirikon, ja esimerkiksi maailmaan rakastunut Deemas jätti kokonaan Paavalin.

Apostoli uskalsi kirjoittaa jopa erimielisyyksistä veljien kanssa. Monet uutiset olivat kiusallisia, masentavia ja tappiollisia, mutta silloin ei ollut myöskään vaaraa joutua itsepetokseen ja luulotteluun ja ajautua siten pois elämän realismista.

Paavalin ulkoinen olemus joutui jopa omien taholta pilkatuksi, mutta sekään ei lannistanut häntä. Hän koki kovia ja oli kovapäinen mutta samalla myös herkkä. Hän meni vaikka läpi harmaan kiven voittaakseen Kristukselle sieluja. Toisaalta Paavali oli myös valmis jättämään Herran avaaman houkuttelevan oven Tituksen tähden, kun hän oli huolissaan ystävästään ja lähti etsimään tätä jättäen kaiken muun.

Lopulta Paavalin joutsenlaulu kajahti komeasti: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.” 13

Paavali ei ehtinyt nauttia kiireettömistä eläkepäivistä. Hänen päänsä lyötiin poikki, ja hän kuoli marttyyrina. Ehkäpä menestysteologeilla on omat syynsä, kun he eivät käsittele saarnoissaan tätä lantin kääntöpuolta. Ehkä heillä on kruunu molemmin puolin lanttia.



Viitteet:

1) Fil. 3:10.
2) Kol. 3:1.
3) Ap. t. 9:15–16.
4) 1. Kor. 2:1–2.
5) 2. Kor. 12:9.
6) 2. Kor. 12:9.
7) 2. Kor. 12:9–10.
8) Gal. 4:13–14.
9) 1. Kor. 2:3.
10) 1. Kor. 2:4–5.
11) 2. Tim. 4:20.
12) Ap. t. 20:9–12.
13) 2. Tim. 4:7–8.


Kari Honkanen

Kirjoittaja toimii perheensä kanssa lähetystyössä Unkarissa.








Onko tasapainoinen Sanan opetus hukassa?


Evankelistan tehtävä on toimia työn kärkenä, julistaa ristiinnaulittua Kristusta ja pelastuksen sanomaa. Myös vierailevan julistajan vastuulla on kertoa ihmisille ylösnousemuksen ja toivon ilosanomaa. Sairaat tarvitsevat rukousta, ja Jumala voi edelleen parantaa sairaan ja kärsivän ihmisen.

Mutta lantilla on myös kääntöpuoli. Käytännössä on paljon enemmän niitä, jotka odottavat yhä Herran käden kosketusta ja eivät ole monista rukouksista huolimatta parantuneet. Jotkut ovat odottaneet parantumista vuosia, jopa vuosikymmeniä. He tarvitsevat tukijoita, vierellä kulkijoita sekä lohdutuksen ja rohkaisun sanomaa.

Tässä astuu kuvaan mukaan paimenen tärkeä tehtävä. Seurakunnan paimen tuntee lampaansa. Hänen tulee huolehtia myös heikoista, kärsivistä ja uupuneista lauman jäsenistä. Nämä maan hiljaiset unohdetaan kuitenkin usein. Ilman kosketusta he muuttuvat helposti näkymättömiksi myös seurakuntayhteisössä. Onkin syytä kysyä, vallitseeko seurakunnissa tältä osin epätasapaino niin julistuksen sisällön kuin sairaiden kohtelunkin osalta.

Sairastuttuani Parkinsonin parantumattomaan ja etenevään tautiin, minulle avautui uusi ja ennen kokematon näkökulma parantamiskokouksiin, joissa puhujat innostuivat lupaamaan Herran nimessä vähän liikoja. Heiltä taisi puuttua Jumalan valtuutus.

Istuin yleisön joukossa toivoen ja rukoillen, että Jumala parantaisi minut uskon kautta Jeesukseen. Uskon koko sydämestäni ja vilpittömästi, että Jumala parantaa vielä tänäänkin sairaita. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen rukoukset menivät minun ohitseni, ilman, että mitään merkittävämpää muutosta sairauden suhteen olisi tapahtunut. Pettymys koetteli uskon lujuutta ja murensi toivoa parantumisesta.

Sitten huomasin, että en ollutkaan yksin, vaan meitä kohtalotovereita oli paljon enemmän kuin parantuneita. Sairauslomalla Raamattua lukiessani löysin uudenlaisen Paavalin, vaikka olin saarnannut hänen teksteistään 34 vuotta. Tajusin, että olin huomaamattani sivuuttanut paljon hänen kokonaissanomastaan ja kerrannut vain samoja lempikohtia. Mutta nyt minulle avautui uusi, rujo ja kärsimystä täynnä oleva apostoli sekä hänen kiehtova, suorastaan iholle tuleva maailmansa. Sain Paavalin tavasta jakaa omat henkilökohtaiset kipuilunsa lisää uutta voimaa, rohkeutta ja lohdutusta.

Sitten tapahtui jotain yllättävää. Myötäelämällä Paavalin kärsimyksiä sain rohkeutta ja lohdutusta enemmän kuin parhaimmista menestyssaarnoista. Aloin nähdä myös Kristuksen kärsimysten osallisuuden aivan uudessa valossa.

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!