Keskiviikko 14. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Iiris, Iris
Julkaistu 9.2.2017 00:00

Opetuslapsi, jota Jeesus rakasti

Luukkaan evankeliumi alkaa tunnetusti maininnalla, jonka mukaan kirjoittaja ei ole ollut itse mukana Jeesuksen julistustoiminnassa, mutta hän oli tehnyt tarkkaa tutkimustyötä ennen evankeliuminsa laatimista.1 Hän mainitsee lähteikseen erityisesti ne, jotka ovat olleet Jeesuksen julistustoiminnan silminnäkijöinä alusta saakka ja jotka olivat myös vastuussa aktiivisesta Sanan opettamisesta seurakuntien keskuudessa. Se tosiasia, että Juudas Iskariot täytyi myöhemmin korvata samantapaisilla kriteereillä, osoittaa tällaisen linkin olennaisen tärkeäksi.2

Vaikka Luukkaan maininta on saanut tutkijoiden keskuudessa paljon huomiota, läheskään samassa mittakaavassa ei ole otettu huomioon samankaltaista mainintaa Johanneksen evankeliumissa. Pitkässä puheosuudessaan Jeesus toteaa antavansa opetuslapsilleen Pyhän Hengen, joka tulisi todistamaan Jeesuksesta ja muistuttamaan opetuslapsia Jeesuksen sanoista. Opetuslapset tulisivat toimimaan erityisinä todistajina juuri siksi, että he olivat olleet Jeesuksen mukana alusta alkaen.3

Monet antiikin historioitsijat painottivat luontaisesti silminnäkijöiden arvoa. Jo Herodotos totesi, että ”silmät ovat paremmat todistajat kuin korvat”. Juuri tätä asiaa Johanneksen evankeliumin kirjoittaja painottaa heti teoksensa alussa: hän sai katsella Jumalan kirkkautta, jonka Isä oli Pojalleen antanut.4

Mukana evankeliumissa

Johanneksen evankeliumi jättää lukijan useassa kohden raapimaan päätään. Lukija saa kuitenkin lisää valoa kertomuksen hiipiessä kohti loppuaan.

Evankeliumin alussa kohtaamme Johannes Kastajan kaksi opetuslasta, jotka lähtevät seuraamaan Jeesusta. Heistä ainoastaan Andreaksen identiteetti paljastetaan lukijalle.5 Samantapainen mysteeri värittää evankeliumin viimeisen luvun tapahtumia, jossa seitsemästä opetuslapsesta kaksi jää jostakin syystä nimettömäksi. 6 Tämän lisäksi luvussa 13 kohtaamme viimeisellä aterialla opetuslapsen, joka kantaa Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen nimeä.7 Myöhemmin Pietarin valmistautuessa elämänsä noloimpaan hetkeen nuotiolla nimeltä mainitsematon opetuslapsi käyttää hyväkseen suhteitaan ja sujahtaa sisään ylipapin palatsiin. 8 Lukija ei kuitenkaan saa vastausta kysymykseen opetuslapsen henkilöllisyydestä.

Pian lukija viedäänkin ristille, jossa Jeesuksen läheiset ovat hänen ympärillään. Emme löydä Jeesusta sadattelemassa ja kiroamassa roomalaisia, kuten ristiinnaulitulta voitaisiin odottaa, vaan sen sijaan hän järjestää äitinsä rakkaimman opetuslapsensa huolehdittavaksi.9 Juuri tämä opetuslapsi toimii merkittävänä todistajana Jeesuksen ristinkuolemalle ja siellä tapahtuneille yksityiskohdille. 10 Tapaamme hänet vielä sunnuntain kilpajuoksussa, kun hän yhdessä Pietarin kanssa varmistaa Maria Magdaleenan puheet tosiksi. Hauta löytyy kuin löytyykin tyhjänä.11

Viimeiset ohjeet

Neljännen evankeliumin viimeinen luku on hyvin erityinen suhteessa muihin evankeliumeihin. Emme esimerkiksi löydä Pietaria ja Jeesusta keskustelemassa nuotiolla mistään muualta.12

Pietari oli tehnyt itsensä tunnetuksi lauseellaan, jonka mukaan hän olisi valmis kuolemaan Jeesuksen puolesta.13 Nyt paljastuu, että Pietari tulisi todella antamaan henkensä, mutta se tapahtuisi eri tavalla kuin hän oli odottanut. Sanat ”tulee hetki, jolloin sinut vyöttää joku toinen” täyttyivät 60-luvulla Roomassa.

Samassa luvussa kohtaamme hyvin erikoisen tilanteen, jossa Jeesuksen rakas opetuslapsi nousee erityisellä tavalla valokeilaan. Pietari haluaa uteliaana miehenä tietää, mikä tulisi olemaan tämän opetuslapsen kohtalo. Jeesuksen vastaus tuo mieleen pohjalaisen kommunikaatiokulttuurin: Mitä se sinulle kuuluu?14

Jeesus jatkaa, että hän haluaisi tämän opetuslapsen jäävän tänne aina hänen paluuseensa saakka. Näistä mystisistä sanoista levisi veljien keskuuteen puhe, jonka mukaan tämä opetuslapsi ei koskaan kuolisi.15 Tässä yhteydessä luemme suoran maininnan, jonka mukaan juuri tämä opetuslapsi on kirjoittanut evankeliumin.16 Itse asiassa tämä paljastus pakottaa lukijan identifioimaan Andreaksen seurassa olleen opetuslapsen opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti – olihan hänen oltava mukana alusta alkaen. Kiehtova mysteeri totta tosiaan. Mutta kenestä on kysymys?

Varhainen kristillinen perimätieto

Evankeliumin kirjoittajaksi on tutkimuskentässä esitetty pikkubussillisen verran eri henkilöitä. Monien teorioiden ilmiselvänä ongelmana on kuitenkin ollut liian pienen painoarvon antaminen varhaiselle kristilliselle perimätiedolle.

Alusta alkaen Johanneksen evankeliumiin on liitetty ainoastaan yksi nimi: Johannes. Nimi oli juutalaisten keskuudessa kuitenkin viidenneksi yleisin, joten se itsessään ei vielä paljasta kovinkaan paljoa. Asiaa ei auta sekään, että varhaisten traditioiden maininnat ovat paikka paikoin kuin hämärä labyrintti, jossa täytyy edetä varoen.

Tärkein henkilö evankeliumin kirjoittajan henkilöllisyyteen liittyen on Papias, joka oli olennainen kristillinen johtohahmo Hierapoliksessa ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteessa. Kaupunki oli lähellä Laodikeaa ja Kolossaa, mutta se oli myös tien varrella, joka johti Efesoon. Papias oli siis sijoittunut strategisesti projektiaan varten, koska Luukkaan tavoin hänkin teki tarkkaa tutkimustyötä keräten tietoa Vähä-Aasiassa asuvilta vanhimmilta, joilla oli ollut kosketuspinta Jeesuksen kahteentoista opetuslapseen.

Tietojensa pohjalta hän kirjoitti teoksen, johon oli koottu traditioita Jeesuksen lausumista. Hän myös kertoi evankeliumeiden synnystä. Ikävä kyllä teos on tuhoutunut, mutta siitä on onneksi jäänyt hajanaisia mainintoja eritoten Eusebiuksen Kirkkohistoria-teokseen, joka syntyi 300-luvun alussa.

Teoksensa alussa Papias mainitsee opetuslapsia kahdessa eri ryhmässä. Ensimmäisen ryhmän seitsemän opetuslapsen järjestys seuraa Johanneksen evankeliumia, jota Papias arvosti kaikkein eniten. Yksi mainituista on Johannes Sebedeuksen poika. Papias kuitenkin viittaa tähän opetuslasten joukkoon menneellä aikamuodolla olettaen, että he ovat kaikki kuolleet. Lisäksi listan järjestys osoittaa, ettei Papias yhdistänyt Johannesta Jeesuksen rakkaaseen opetuslapseen.

Papias kuitenkin nimeää kaksi muuta opetuslasta, joista toinen oli Johannes Vanhin ja joka oli edelleen elossa. Titteli ”Vanhin” löytyy teoksen lisäksi ainoastaan Johanneksen kirjeistä.17 Asia saa mielenkiintoista valoa Lyonissa asuneelta Irenaeukselta. Hänen mukaansa Jeesuksen rintaa vasten nojannut opetuslapsi oli opetuslapsi Johannes, joka julkaisi evankeliuminsa asuessaan Efesossa.18 Hän myös lisää, että evankeliumi oli kirjoitettu evankeliumeista viimeisenä ja sen kirjoittaja eli pidempään kuin muut opetuslapset, aina Trajanuksen hallituskaudelle saakka eli vähintään vuoteen 98.19

Opetuslapsi muttei apostoli?

On suuri kiusaus ajatella, että tämä Johannes oli Jeesuksen kummallisten sanojen kohteena ja että paljon myöhemmin hänen pitkä ikänsä alkoi kasvattaa huhuja, jonka mukaan ”kaveri ei kuole koskaan!”. Tästä aiheutui titteli ”Vanhin”.

Irenaeus ei koskaan liitä evankeliumin kirjoittajaa Sebedeuksen poikaan. Päinvastoin hän antaa olettaa, että kyse on jostain muusta Johanneksesta. Samalla ladulla näyttää hiihtävän toisen vuosisadan loppupuolelta oleva Muratorin kaanon, joka on varhaisin tunnettu lista Uuden testamentin arvovaltaisista kirjoituksista. Kirjoittaja on selvästi riippuvainen Papiaksen teoksesta.

Olennaista on huomata, että lista mainitsee Johanneksen olleen Jeesuksen opetuslapsi, mutta kertomuksessa esiintyvästä Andreaksesta käytetään sanaa apostoli. Kokonaisuudessaan dokumentti antaa lisätukea ajatukselle, että evankeliumin kirjoittaja oli  Papiaksen mukaan Johannes Vanhin, joka ei ollut yksi kahdestatoista. Papias kuitenkin perusteli hänen silminnäkijyyttään 1. Johanneksen kirjeen alkujakeilla.

Efeson merkitys

Efeson piispa Polykrates oli toisella vuosisadalla kirjeenvaihdossa Roomaan koskien pääsiäisen vieton ajankohtaa. Polykrates mainitsee kirjeessään muun muassa Apostolien teoista tutun Filippoksen,20 joka oli kuollut ja haudattu Hierapolikseen.

Polykrateksen mukaan Jeesuksen rintaa vasten nojannut opetuslapsi oli Johannes, joka vaikutti ja lopulta kuoli Efesossa. Hän kuvaa Johannesta termeillä todistaja ja opettaja. Tämä on mahdollinen viittaus evankeliumin ja kirjeiden kirjoittamiseen. Kirjeessä on yksi hankaluuksia tuottanut lause, mutta vaikuttaa selvältä, että Polykrates ei yhdistänyt Johannes Sebedeuksen poikaa evankeliumin kirjoittajaan.

Ensimmäiset teokset, jotka varmuudella liittävät Johannes Sebedeuksen pojan evankeliumin kirjoittajaksi, ovat kaksi apokryfistä teosta, jotka kantavat nimiä Johanneksen teot ja Apostoleiden kirje. Papias, Irenaeus ja Polykrates eivät kuitenkaan näytä tuntevan tällaista linkkiä.

Edellä esitetyt huomiot Johanneksesta, joka ei suoranaisesti kuulunut opetuslapsien sisäpiiriin, auttavat meitä – vaikkakin vain tiettyyn rajaan saakka – selittämään Johanneksen evankeliumin suurta eroavaisuutta muihin evankeliumeihin nähden. Tietyt eroavuudet saavat luontaisen selityksen, koska kirjoittaja oli Jeesuksen ulkopiiriin kuuluva opetuslapsi, joka oli osaltaan riippuvainen sellaisten henkilöiden todistuksesta, joilla ei ole olennaista osuutta muissa evankeliumeissa.


Viitteet:

1) Luuk. 1:1–4.
2) Apt. 1:21–22.
3) Joh. 15:27.
4) Joh. 1:14.
5) Joh. 1:35–40.
6) Joh. 21:1–2.
7) Joh. 13:23.
8) Joh. 18:15.
9) Joh. 19:25–27.
10) Joh. 19:33–35.
11) Joh. 20:1–10.
12) Joh. 21:15–19.
13) Mark. 14:29–31.
14) Joh. 21:22.
15) Joh. 21:23.
16) Joh. 21:24.
17) 2. Joh. 1; 3. Joh. 1.
18) Harhaoppisia Vastaan 3.1.1.
19) Harhaoppisia Vastaan 3.1.1; 3.3.4.
20) Apt. 21:8–9.


Janne Saarela

Kirjoittaja on teologian kandidaatti.










Kirjeitä laukussa

Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella Demetrios-niminen kristitty kantoi laukussaan kolmea kirjettä Vähä-Aasiassa. Kirjeiden kirjoittaja kutsui itseään Vanhimmaksi, ja korkean ikänsä vuoksi hän nimitti vastaanottajia useasti lapsikseen.

Yksi kirje (3. Joh.) oli osoitettu paikalliselle johtohenkilölle Gaiukselle, ja sen tarkoituksena oli suositella Demetriosta seurakunnalle. Vanhin oli kirjoittanut Demetrioksen mukaan myös pidemmän kirjeen, joka oli tarkoitettu luettavaksi seurakunnan jumalanpalveluksessa. Tämä kirje (1. Joh.) oli suunnattu erityisesti paikallisia harhaopettajia vastaan, jotka olivat vääristäneet sanoman Jeesuksesta, ja jotka olivat kyseenalaistaneet kirjeiden kirjoittajan auktoriteetin.

Kirjeen alku teki selväksi, että harhaopettajat ovat väärässä. Heitä vastassa on todistaja, joka oli seurannut Jeesuksen julistustoimintaa läheltä, kuullut hänen opetuksensa, nähnyt hänen ihmeensä ja koskettanut häntä käsillään.

Näin kirjoitti Johannes Vanhin, joka oli nojannut Jeesuksen rintaan hänen viimeisellä ateriallaan.

Jaa
Kristitty yrittäjä loistaa Jumalan valoa siellä, missä kulkee
Isältä eväitä elämään
Paikkansa löytänyt matkalaukkulapsi
Kielimiehen kutsumus
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!