Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 3.11.2016 00:00

Onko kuolema vihollinen vai voitto?

Kuva: Ruut AhonenKuolemasta ei ole kovin mukava puhua tai kirjoittaa. On tunne, että sen edessä on turha viisastella. Se riisuu paljoista sanoista ja ymmärtämisestä.

Toki kuolemaa on mahdollista pohdiskella monestakin näkökulmasta: lääketieteen, juridiikan, filosofian tai uskonnon. Kristittynä on pakko pohtia, mitä kuolema minulle itselleni merkitsee. Onko se vihollinen vai ystävä, tappio vai voitto?

Raamatun teksteistä eteen avautuu näköaloja molempiin suuntiin. Yhtäällä apostoli Paavali kirjoittaa kuoleman olevan hänelle voitto1. Toisaalla hän kuvaa kuolemaa ”vihollisista viimeiseksi” 2, joka tullaan kerran kukistamaan.

Hautausmaalla kävellessäni huomioni kiinnittyy hautakiviin. Kuinka monenlaisia niitä onkaan, erilaisia kooltaan, muodoiltaan, väreiltäänkin. Tuossa on pieni, yksinkertainen ja vaatimaton laatta. Kauempana kohoaa suorastaan monumentaalinen paasirakennelma. Kivien koko kertonee sekin jotakin ihmisistä – sekä kuolleista että elävistä. Erilaisuudessaan hautakivillä on myös yhteistä. Kiveen on kaiverrettu nimi sekä synnyin- ja kuolinaika.  Syntymäpäivän merkintänä on käytetty tähteä, kuolinpäivän ristiä.

Tähden ja ristin välissä

Minulle kristittynä hautakivi asettaa eteen kysymyksiä. Mitä on ristin ja tähden välissä? Olenko itse ajallisesti lähempänä tähteä vai ristiä? Mikä on elämässäni tärkeintä tänään?

Kun kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä on saanut vastauksensa, on hyvä kysellä myös sitä, onko elämää ennen kuolemaa.

Kristilliseen uskoon kuuluu olennaisena käsitys elämän katoavaisuudesta ja rajallisuudesta. Psalmin kirjoittaja3 toteaa: ”Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.”

Tämän ymmärtämisen tulisi auttaa meitä elämään viisaammin4. Tieto siitä, että jokainen hetki on arvokas, antaa ymmärrystä arvojen, sanojen ja tekojen oikein asettamiseen. Tai ainakin sen pitäisi.

Kun kuolema koskettaa omaa tai läheisen elämää, opettaa se ennen muuta sen, että mikään elämässä – ei edes itse elämä – ole itsestäänselvyys.

Ajatus siitä, että pian oma nimeni tähtineen ja risteineen on kiveen kirjoitettuna, laittaa kyselemään, jätinkö jäljen – ja jos, mihin ja millaisen? Rakastinko, elinkö, vai olinko vain?

”Elämä on kuolemista”, toteaa edesmennyt muusikko ja lauluntekijä Juice Leskinen eräässä tunnetuimmista kappaleistaan. Juice on oikeassa. Kuolema on geeneihin kirjoitettu: solukuoleman mekanismi ihmisessä toimii jo sikiön kohdalla. Vastasyntyneen vauvan ensimmäisessä elämän parkaisussa on kuultavissa katoavaisuuden kaiku.

Teologi, kirjailija ja eetikko Martti Lindqvist (1945–2004) toteaa, että elämän vaikein kysymys saattaakin tulla eteen kuoleman kynnyksellä: oliko minulla elämää ennen kuolemaa?

Kun korvaamaton korvataan

Hautakivien metsä riisuu turhista kuvitelmista. Kivet huutavat ilmoille tuhansia tarinoita ihmisistä, jotka luulivat olevansa korvaamattomia. Samaa saattoivat toisetkin heistä ajatella. Nyt he ovat poissa – ja kuitenkin elämä jatkuu, maailma ei pysähtynyt kierrossaan, aurinko nousee ja laskee, elämän pyörät pyörivät – kenties jopa vinhemmin kuin heidän eläessään.

Anna-Mari Kaskinen runoilee:

Hän on kuollut,
ja bussit kulkevat,
torilla myydään
tuoretta kalaa,
ja kuppiloissa ihmiset
siemailevat aamukahviaan
viikonlopun seikkailuista
huumaantuneina.
Hän on kuollut,
ja Eteläsatamasta lähtee
laiva kohti usvaista aamua.

Kas tuossa, edessäni, jököttää iankaikkisen vanha, jo pahasti kallellaan oleva, kauttaaltaan sammaloitunut ja jäkälöitynyt hautakivi, jonka tekstistä on mahdotonta saada enää selvää. Hautaa ei ole vuosikymmeniin hoidettu. Kukaan ei enää muista, ketään ei kiinnosta. Raamatun sana siitä, että ”häntä ei enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne” 5, on jälleen kerran toteutunut.

Meille, tärkeileville ja krooniseen mielensä pahoittamiseen sairastuneille, hautakivien opiskelu voi olla terapeuttisesti hyödyllinen kokemus. Hiljaisella mutta määrätietoisella tavallaan kivet muistuttavat siitä, että voisi olla hyvä osata välillä hyväntahtoisesti nauraa myös itselleen.

Virtasen takana elämän universumi

Yksi elämän suurista paradokseista on se, että samalla kun ihminen tietyssä mielessä on hyvinkin korvattavissa toisella, on hän samaan aikaan myöskin ehdottoman korvaamaton: En ole klooni enkä kopio. Olen aito, Luojani kädestä lähtenyt alkuperäiskappale. 6 Toista samanlaista ei ole ollut, ei ole nyt eikä tule koskaan olemaan.

Taidemaailmassa aidon maalauksen alanurkassa oleva tekijän nimi vaikuttaa merkittävästi teoksen arvoon. ”Jumalan puumerkki” ihmisessä tekee hänestä arvokkaan.

Kristillisen ihmiskäsityksen voi kiteyttää kolmen L-kirjaimen muistisäännöksi. Nuo kolme kirjainta tulevat sanoista luotu, langennut ja lunastettu. Jumalan luomistyö7 ja syntiin langenneen8 ihmisen lunastustyö Kristuksessa9 takaavat jokaisen ihmisen ainutlaatuisen arvon, joka ei ole luonteeltaan välinearvoa tai suoritusarvoa.

Minulle, satunnaiselle hautausmaan kulkijalle, nimi hautakivessä on vain yksi nieminen, virtanen tai mäkinen. Kuitenkin tuo minulle merkityksetön nimi kätkee taakseen kokonaisen ihmiselämän universumin toiveineen ja pettymyksineen, iloineen ja suruineen, haaveineen ja haaksirikkoineen. Tuo elämä on ollut paljossa samanlainen ja paljossa erilainen kuin omani. Meille molemmille yhteisen ihmisyyden lahjan kautta voin aavistaa jotakin siitä, mitä toisen elämä on pitänyt sisällään.

Ystävä vai vihollinen?

Raamatun mukaan kuolema on tullut ihmisen osaksi syntiinlankeemuksen seurauksena10. Apostoli Paavali puhuu kuolemasta julmana vihollisena, jonka osana on tulla eräänä päivänä lopullisesti kukistetuksi11. Sen voittaminen perustuu Jeesuksen ylösnousemiseen kuolleista12.

Luomisessa ihmiseen on asetettu elämän halu ja tahto taistella elämän puolesta. Sen seurauksena esimerkiksi lääketiede pyrkii jatkuvasti kehittämään keinoja, joiden avulla kuolema voitaisiin välttää – tai ainakin sen tulemista voitaisiin pitkittää.

Samalla kun Raamattu puhuu kuolemasta vihollisena, sisältää se myös hämmästyttävän kauniita kuoleman ja kuolemisen kuvauksia. Yksi kauneimmista löytyy Saarnaajan13 kirjasta: ”-- Hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy -- vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon. Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.”

Miten on mahdollista, että niin rujosta ja kauhistuttavasta asiasta kuin kuolemasta voidaan puhua näin kaunein ja runollisin sanakääntein?

Myös Vanhan testamentin patriarkkojen kuolemisen kuvaukset ovat kaunista luettavaa. Aabraham ja Iisak otettiin ”heimonsa tykö vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena”14 – huomaa, ei siis elämäänsä kyllästyneenä. Patriarkka Jaakobista15 kerrotaan, että hän ”veti jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö”.

Ei taistelua, ei ahdistavaa kuolemanpelkoa, ei epätoivoista elämään kiinni tarrautumisen yritystä – sen sijaan seesteinen ja levollinen tietoisuus siitä, että minun lähtöni aika on nyt tullut. Sama rauhallinen tietoisuus kuvastuu myös ikääntyneen Simeonin sanoista Luukkaan16 evankeliumissa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.”

On hyvä muistaa, että se, miten ihminen on lähtenyt tai miten hän on lähtiessään käyttäytynyt, ei välttämättä kerro mitään hänen iankaikkisesta osastaan. Kristittynä voimme kiitollisena yhtyä Martti Lindqvistin ajatukseen siitä, että se, ”mitä koteloitunut toukka luuli kuolemakseen, on muiden silmissä perhonen”.


Viitteet:
1) Fil. 1:21.
2) 1. Kor. 15:26.
3) Ps. 90:5–6.
4) Ps. 90:12.
5) Ps. 103:16.
6) Ps. 139:13–16.
7) 1. Moos. 1:27.
8) 1. Moos. 3:1–15.
9) 1. Piet. 1:18–19.
10) 1. Moos. 2:15–17; 1. Kor. 15:21–22; Room. 5:12.
11) 1. Kor. 15:26.
12) 1. Kor. 15.
13) Saarn. 12:6–7.
14) 1. Moos. 25:8; 1. Moos. 35:29.
15) 1. Moos. 49:33.
16) Luuk. 2:25–32.


Veijo Grönholm

Kirjoittaja on sapattivapaalla oleva pastori ja sairaalasielunhoitaja Jyväskylästä.





Voisiko kuolemaa harjoitella?

Kun vuosia sitten opiskelin sairaalasielunhoitoa, saimme opiskelijoina kotitehtäväksi suunnitella itse omat hautajaisemme.

Mielikuvitusta käyttäen tuli kirjoittamalla kuvailla mahdollisimman tarkasti omaan kuolemaan liittyviä yksityiskohtia; mitä tapahtui, mikä oli kuolinsyy, missä hautajaiset pidettiin, keitä oli paikalla, kuka oli hautaan siunaamassa, millaista musiikkia esitettiin ja niin edelleen.

Tuo kokemus kosketti syvältä. Jollakin sisäisen elämän tasolla ajatus omasta kuolemasta tuli tutummaksi – ja tietyssä mielessä jopa turvallisemmaksi.

Luonnostaan ihminen vierastaa oman kuolemansa ajattelemista. Edellä kuvatun kaltainen tietoinen mielikuvaharjoittelu voi poistaa asiaan liittyvää ahdistusta. Totuudella – myös sillä totuudella, että minäkin kuolen – on vapauttava ominaisuutensa.

Eräänä yksityiskohtana voisi mainita tuossa yhteydessä esiin nousseen ajatuksen siitä, kuinka läheisessä yhteydessä elämä ja kuolema lopulta ovatkaan toisiinsa. Olin juuri noihin aikoihin viettänyt 50-vuotissyntymäpäiviäni yhdessä ystäväjoukon kanssa. Pohtiessani hautajaisiani totesin, että luultavasti melko tarkalleen samat ihmiset tulevat olemaan myös hautajaisissani.

Elämää ja kuolemaa ei voi erottaa toisistaan. Loppujen lopuksi ne ovat monessakin mielessä samasta puusta veistetyt.

On myös sanottu, että jäähyväisten jättäminen olisi aina pieni kuolema. Voisiko siis ajatella, että ihmisen, joka on elämänsä aikana joutunut jättämään monet jäähyväiset, olisi jotenkin helpompi kuolla? Tämä voisi liittyä myös ajatukseen luopumisesta. Vanheneminen, vakava sairastuminen ja lähestyvä kuolema merkitsevät, että on luovuttava yhdestä asiasta toisensa perään. Lopulta on luovuttava itse elämästäkin.

Kenties olisi hyvä pohtia myös sitä, missä määrin helluntai-karismaattinen uskonkäsitys antaa tilaa kuolemaan valmistautumiselle. Millaisessa suhteessa keskenään ovat ajatukset kuolemaan valmistautumisesta ja sairaiden parantamisesta? Miten kohdata näiden kahden välillä oleva jännite?

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!