Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 17.3.2016 06:00

Mustan maanosan kirkko sykkii kaikissa väreissä

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kristillisyyden on sanottu leviävän pensaspalon nopeudella, ja uskonnolliset asiat koetaan hyvin intensiivisesti ja henkilökohtaisesti. Toisaalta moni kristitty uskoo edelleen muun muassa noitatohtoreiden, amulettien ja esi-isille osoitettujen uhrien voimaan. Kuva Etelä-Sudanista. Kuva: Shutterstock Valtava sali on lähes täynnä ihmisiä. Prameasti pukeutunut saksofonisti tapailee ylistyssävelmää jousisoitinten ja puhallinryhmän säestyksellä. Osa yleisöstä istuu valkoisilla puutarhatuoleilla. Osa seisoo, kohottaa kätensä ja rukoilee. Miehet ovat pikkutakeissa tai vaaleissa kauluspaidoissa, ja monilla naisilla on yllään afrikkalainen juhlamekko. Käytännössä kaikki ovat mustaihoisia.

Menossa on nigerialaisen Redeemed Christian Church of God (RCCG) -kirkon ”Holy Ghost Service” eli Pyhän Hengen jumalanpalvelus. Uushelluntailaisen yhteisön Youtube-videolta välittyvä näkymä on yksi esimerkki Afrikan moni-ilmeisestä kristillisyydestä. Samalla RCCG on esimerkki afrikkalaiskirkoista, jotka lähetystyön ja internetin kautta ovat levittäneet vaikutustaan eri puolille maailmaa.

Mustasta maanosasta on tullut yksi globaalin kristillisyyden voimakeskittymistä. Maailman 7,3 miljardista ihmisestä noin 1,1 miljardia elää Afrikassa, ja maanosan väkiluku kasvaa hurjaa tahtia. Suurin osa tästä väkimäärästä ja kasvusta sijoittuu Saharan eteläpuoliselle alueelle, jonka väestöstä noin 60 prosenttia on kristittyjä.

Maanosassa on yli puolet maailman anglikaaneista sekä jäsenmäärältään maailman suurin luterilainen kirkkokunta, 6,5 miljoonan jäsenen Etiopian Mekane Yesus. Siellä toimivat myös monet maailman suurimmista megaseurakunnista.

Aktiivista uskoa

Yhdysvaltalainen Pew Forum -tutkimuslaitos julkaisi vuonna 2010 laajan, 19:ssä Saharan eteläpuolisessa Afrikan maassa toteutetun kyselytutkimuksen tulokset. Kyselyn mukaan jokaisessa maassa vähintään 75 prosenttia kristillisten kirkkojen jäsenistä piti uskontoa erittäin tärkeänä asiana omassa elämässään.

Tansanian, Sambian, Ruandan, Liberian ja Kamerunin kristityistä näin ajatteli vähintään 90 prosenttia ja teollistuneemmassa Etelä-Afrikassakin 79 prosenttia. Osuudet ovat huimia, kun niitä vertaa länsimaihin – esimerkiksi katolilaisenemmistöisissä Italiassa ja Espanjassa vastaava luku oli samaan aikaan vain hieman yli 20 prosenttia.

Päivi ja Sam TuokkolaVähintään viikoittain jumalanpalveluksiin osallistui eri Afrikan maissa 60–88 prosenttia kristityistä, päivittäin rukoili 54–92 prosenttia, ja Raamattua kirjaimellisesti Jumalan sanana piti 52–87 prosenttia. Käytännössä kaikkialla vähintään puolet kristityistä odotti, että Jeesus palaa maan päälle hänen elinaikanaan.

Tämä hengellinen intohimo on yksi afrikkalaisen kristillisyyden suurimmista vahvuuksista, toteaa Fida Internationalin Itä-Afrikan lähetystoimintojen aluepäällikkö Päivi Tuokkola. Miehensä Samin kanssa nykyään Etiopiassa työskentelevä, aiemmin pitkään Tansaniassa asunut Tuokkola luonnehtii afrikkalaista kristillisyyttä aidoksi ja lämpimäksi.

– Afrikkalaiskristityt uskovat kirjaimellisesti, mitä Raamattu opettaa muun muassa sairaiden parantumisesta, ja he ovat kovia rukoilemaan. Uskovat rukoilevat toistensa puolesta ja Jumala toimii. Tämä taas johtaa yhä uusien ihmisten kääntymiseen kristityksi, Päivi Tuokkola sanoo.

Toki rukoilemisinnokkuuden taustalla ovat myös maanosan monet ongelmat, kuten köyhyys, etniset ja uskontoryhmien väliset jännitteet, konfliktit, rikollisuus, korruptio sekä terveydenhoitopalveluiden puute.

Uskovien on pakko turvautua Jumalaan.

– Silti kyse on myös siitä, että ihmiset uskovat lapsenomaisesti Raamatun sanan eivätkä järkeile liikaa. Uskoa ei salata, vaan se on osa jokapäiväistä elämää. Se näkyy, eikä sitä lokeroida niin kuin usein länsimaissa teemme.

Karismaattinen hengellisyys vetoaa

Pew Forumin kyselyssä jumalallisen parantumisen sanoi itse kokeneensa tai sellaista todistaneensa 38–74 prosenttia kristityistä, ja eksorkismien eli pahojen henkien karkottamisten osalta vastaavat luvut vaihtelivat eri maissa 28–74 prosentin välillä.

Kristillisyydessä tällaisia ilmiöitä on yleensä pidetty helluntailaisuuden ja karismaattisuuden
tuntomerkkeinä. Helluntailaiskarismaattiset yhteisöt muodostavatkin monissa Afrikan maissa merkittävän osan kirkkojen kirjosta, ja joidenkin arvioiden mukaan koko maanosan kristityistä helluntailais-karismaattista hengellisyyttä edustaa jopa noin kolmannes. Tässä asiassa kategoristen rajojen piirtäminen on kuitenkin vaikeaa; niin yleistä erityyppinen kokemuksellisuus Afrikan kirkoissa on.

Monia näistä uskonnollisista kokemuksista, parantumisilmiöistä ja eksorkismeista esiintyy myös perinteisten afrikkalaisten luonnonuskontojen piirissä. Karismaattisen kristillisyyden leviämistä onkin edesauttanut traditionaalinen afrikkalainen maailmankuva, johon näkymätön todellisuus kuuluu luonnollisena osana.

Raamatullisen kristinuskon kanssa yhteen ei sen sijaan sovi usko henkiin ja henkimaailman
vaikutukseen näkyvässä maailmassa – ja siihen, että henkien toimintaan on mahdollista eri tavoin vaikuttaa.

Valitettavasti myös näiden uskomusten vaikutus tuntuu vahvana sekä kristillisissä että islamilaisissa yhteisöissä.

Sekoittuneet uskomukset

Pew Forumin kyselyn mukaan perinteisten henkiparantajien palveluja käytti noin 20–60 prosenttia kyseisten maiden kristityistä perheistä. Keskimäärin joka neljäs kristitty uskoi, että esi-isille tai hengille tehdyt uhrit voivat suojella ihmistä vahingollisilta asioilta. Monet uskovat myös amulettien suojaavaan vaikutukseen.

Lea ja Arto HeinonenUgandassa asuva, 14 vuotta Afrikassa erilaisissa lähetys- ja kehitysyhteistyötehtävissä toiminut Fida Internationalin lähetti Arto Heinonen tapaa henkiparantajien palveluksia käyttäneitä uskovia silloin tällöin. Yleensä asia on käynyt ilmi jumalanpalvelusten esirukouspalvelutilanteissa, joissa esirukousta pyytänyt henkilö alkaa oirehtia esimerkiksi oudolla äänellä huutamalla tai itseään lyömällä.

– Vaikka monesti itse pohdin, onko näissä tilanteissa kysymys pahoista hengistä vai henkisestä epätasapainosta, olen nähnyt muutamia selkeitä tilanteita, joissa henkilöt ovat vapautuneet pahoista hengistä. Näissä tapauksissa tulee usein jälkeenpäin keskusteluissa
ilmi, että kyseinen henkilö on ollut tekemisissä alueen noidan kanssa, Heinonen kertoo.

Heinosten ja Tuokkoloiden mukaan Suomen helluntailiikkeen kumppaniyhteisöjen piirissä esimerkiksi noitatohtoreiden palvelujen hyödyntäminen ei kuitenkaan ole iso ongelma, vaikka sitä jonkin verran esiintyykin. Aiheesta on opetettu määrätietoisesti – niin kuin on tehty alueen monissa muissakin perinteisissä kirkoissa.

Niin sanotuissa itsenäisissä kirkoissa (engl. Independent African Churches) avoimuutta vanhoja afrikkalaisia tapoja kohtaan sen sijaan esiintyy enemmän. Monet näistä, yhteensä noin sata miljoonaa ihmistä kokoavista yhteisöistä ovat eronneet lähetyssaarnaajien aikoinaan perustamista kirkoista ja jakaantuneet usein vielä senkin jälkeen. Yhteisöt ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta niille on yhteistä se, että ne pyrkivät etsimään omaa, afrikkalaisempaa kristillisyyden mallia.

Osa näistä kirkoista on etääntynyt kauas perinteisestä kristillisyydestä, ja joidenkin kohdalla on kyseenalaista, voiko niitä enää ylipäätään pitää kristillisinä.

Menestyksenkaipuiset köyhät

Monille Afrikan itsenäisille kirkoille on ominaista myös menestyskeskeinen painotus. Tämä onkin luonnollista: jos elämän vaikeuksien ajatellaan aiheutuvan henkimaailmasta ja jos pelastus merkitsee pahojen henkien otteen kirpoamista, pelastetun on lupa odottaa myös esimerkiksi sairauksista ja taloushuolista vapautumista.

Kulttien lisäksi tällaisten oppien muotoileminen osataan kuitenkin myös lähempänä kristillisyyden valtavirtaa olevissa kirkoissa. Osa karismaattisista ja itsenäisistä kirkoista ja julistajista on omaksunut amerikkalaistaustaisen niin sanotun kylvä siemen -opin, jossa tilaisuuteen osallistujia kehotetaan ”kylvämään siemen”
eli lahjoittamaan rahaa, minkä sitten luvataan tuottavan lahjoittajalleen ”sadon” eli reilusti enemmän uutta rahaa. Vaikka opetusta on kritisoitu paikallisessa mediassa, rikastumismetodin kokeilijoita riittää.

Pew Forumin mukaan useimmissa tutkimukseen valituissa Afrikan maissa yli puolet kristityistä uskoi siihen, että Jumala antaa taloudellista hyvinvointia ja terveyttä ihmisille, joilla on riittävästi uskoa.

– Kun tulimme ensimmäiselle työkaudelle Tansaniaan vuonna 1989, menestysteologiaa ei ollut vielä havaittavissa. 2000-luvulla se on nostanut päätään yhä enemmän, varsinkin muunmaalaisten vierailevien puhujien julistuksessa. Olemme kuulleet, että jotkut pastorit myös rahastavat rukouksella. Lisäksi monet kristityt tykkäävät katsoa TV:stä kanavia, joissa nämä menetysteologit julistavat, Päivi Tuokkola kertoo.

Tuokkola ja Heinonen uskovat, että opetuksen suosion taustalla on juuri afrikkalaisten köyhyys. Vaikka alueen talous kasvaa hyvää vauhtia, Pew Forumin kyselyssä joka maassa vähintään kolmannes vastaajista kertoi, että heillä on ajoittain vaikeuksia saada hankituksi perheelleen riittävästi ruokaa. Kun karismaattinen puhuja sitten vetoaa yleisöön ja lupaa, että antamalla satasen saa takaisin kaksisataa, ihmiset haluavat uskoa siihen.

– Eräästä täkäläisestä johtavasta helluntaisaarnaajasta kertovassa lehtijutussa todettiin, että ”It’s a good bisness to serve the Lord” eli että on hyvä bisnes palvella Herraa. Siksi jotkut helluntaisaarnaajat ovatkin huippurikkaita omistaen upeat asunnot, autot ja jopa lentokoneet, Arto Heinonen kertoo.

– Oletan, että moni afrikkalainen antaa elämänsä Jumalalle vain saadakseen paremman taloudellisen elämän.

Fidan kumppanikirkoissa tällaiseenkin opetukseen on pyritty puuttumaan opetuksessa ja johtajuuskoulutuksessa, eikä asia ole tällä hetkellä iso ongelma, Heinonen ja Tuokkola arvioivat.

Moraalin ristiriitaisuus hämmentää

Vielä vahvemmin esimerkiksi Suomen helluntailiikkeen kumppanikirkkojen piirissä on opetettu kristillisestä etiikasta. Yksi afrikkalaisen kristillisyyden suurimmista ristiriitaisuuksista on näet ollut sen moraalinen häilyvyys.

Toisaalta useimmat sikäläiset seurakunnat ovat eettisesti hyvin konservatiivisia ja kristittyjen moraaliset kannat ovat tiukkoja esimerkiksi homoseksuaalista elämäntapaa, aborttia, prostituutiota ja avioliiton ulkopuolista seksiä kohtaan. Toisaalta uskovien parissakin esiintyy
monenlaista epärehellisyyttä tai muuta eettisesti kyseenalaista.

Miten on esimerkiksi mahdollista, että kristillisenemmistöinen Kenia on yksi maailman korruptoituneimmista maista? Tai että korruptiota ilmenee myös seurakunnissa, ja jopa kirkon työntekijät saattavat sortua varastamiseen tai moniavioisuuteen?

Päivi Tuokkolan mukaan afrikkalainen etiikka ja moraalikäsitykset ovat erilaiset kuin meillä.

– Esimerkiksi valehtelua ei pidetä välttämättä syntinä eikä pientä varkautta. Kasvoja ei voi menettää, ja sen takia voi sepittää erilaisia tarinoita. Joskus pieni tai suurempikin rahojen väärinkäyttö ymmärretään vain tasauksena tai olosuhteiden pakottamana toimintana.

Arto Heinosella on samanlaisia kokemuksia. Epärehellisyyden syinä hän pitää niin häpeäkulttuuria kuin äärimmäistä köyhyyttä.

– Ehkä karkeasti on vallalla se ajatus, että jos et jää kiinni niin kaikki on OK.

Akateemisessa maailmassa yhdeksi länsimaalaisten ja afrikkalaisten moraalieroja mahdollisesti selittäväksi ilmiöksi on nostettu myös kieli. Moni afrikkalainen on edelleen lukutaidoton ja käyttää kieltään vain suullisesti, jolloin sanojen merkitykset ovat epämääräisempiä ja ajattelu pääosin konkreettista, vaikka moraalisten käsitteiden, kuten uskollisuus tai vastuu, sisäistäminen vaatisi nimenomaan abstraktia ajattelua.

Sen sijaan että henkilölle kehittyisi kasvatuksen seurauksena terve henkilökohtainen omatunto, hän aikuisenakin tuudittautuu kokonaan käytöksen ulkopuoliseen kontrolliin, joko heimovanhimpien, viranomaisten tai uskonnollisten johtajien puolelta.

Kaiken ajatellaan olevan hyvin niin kauan kuin tämä ulkopuolinen auktoriteetti ei sano henkilön tekemisistä mitään.

Suurin haaste: opetuslapseuttaminen

Pitipä edellä mainittu kieliteoria paikkansa tai ei, vääränlaista auktoriteettiohjautuvuutta Afrikan kristillisyydestä löytyy. Kun lukutaito ja raamatuntuntemus puuttuvat tai ovat heikkoja, Kristukseen ei päästä juurtumaan ja kulttijohtajia seurataan sokeasti.

– Suurin ja hankalin ongelma afrikkalaisessa kristillisyydessä on ehkä se, että innostutaan kovasti kaikenlaisista innokkaista mutta kyseenalaista teologiaa ja raamatuntulkintaa edustavista puhujista. Kun ei tunneta Raamatun sanaa riittävän syvästi, voidaan mennä harhaan, Päivi Tuokkola sanoo.

Vaikka esimerkiksi Suomen helluntailiikkeen ja evankelis-luterilaisen kirkon afrikkalaisten kumppaniyhteisöjen opetuksen ja työntekijäkoulutuksen taso on parantunut, edelleen useimpien afrikkalaiskirkkojen yhteinen ongelma on opetuslapseuttamisen heikkous. Tämä koskee sekä kääntyneitä että liikkeiden piirissä varttuvia lapsia ja nuoria.

Tunnetun sanonnan mukaan afrikkalaisen kristillisyys on mailien levyistä mutta vain tuuman paksuista.

– Usein myös opetus on ollut yksipuolista ja on irrotettu jakeita kontekstista. Tämä ilmenee esimerkiksi naisiin kohdistuvina pukeutumissääntöinä, kuten huivipakkona. Raamatunopetusta tarvitaan, ja siihen on mielestämme kyllä herätty. Raamattukouluihin liittyvänä taloudellisena vastuunottona se ei tosin vielä välttämättä näy, Päivi Tuokkola toteaa.

– Kun kokouksissa kyselen yleisöltä, muistavatko he jotakin tunnettua raamatunkertomusta, usein heillä ei ole siitä mitään muistikuvaa, eli Raamattua ei ole kovinkaan paljon luettu. Se taas voi johtua siitä, että heillä ei ole Raamattuja tai ei ole lukutaitoa, Arto Heinonen pohtii.

”Kongossa ollaan vanhoillisempia”

Eri kirkkokuntien ja suuntausten lisäksi Tuokkolat ja Heinoset näkevät eroja eri Afrikan maiden välillä.

– Esimerkiksi Etiopian kansa on erilaista kuin ”musta Afrikka”, kansana ylpeämpiä ja enemmän oman arvon tuntevia. Seurakunnissa on aivan erilainen musiikki, ei käännöslauluja, vaan omaperäinen etiopialainen laulutyyli ja tapa, mikä istuu todellakin kulttuuriin, Päivi Tuokkola kertoo.

– Jos vertaan Ugandan kristillisyyttä esimerkiksi niihin seurakuntiin Kongossa tai Burundissa, joissa olen vieraillut, niin viimeksi mainituissa ollaan jollain tavalla enemmän vanhoillisia ja edelleen pitäydytään siinä opetuksessa, jonka skandinaavit 1930-luvulla toivat. Ugandassa ja varsinkin pääkaupungissa Kampalassa näkyy enemmän nykyaikainen länsimainen kristillisyys, Arto Heinonen lisää.

Olipa maa mikä tahansa, hengellisen intohimon, uskonhenkisyyden ja teologisen konservatiivisuuden lisäksi afrikkalaisen kristillisyyden vahvuuksiin lukeutuvat yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkaus.

Arto ja Lea Heinonen ovat nähneet esimerkillistä lähimmäisenrakkautta esimerkiksi siinä, miten monet seurakuntien saarnaajat pitävät kotonaan orpoja.

– Osittain se juontaa kulttuurista, sillä jos suvun piirissä lapsi jää orvoksi, hän siirtyy automaattisesti isän tai äidin vanhimman veljen perheeseen. Mutta monilla saarnaajilla on orpoja, jotka eivät ole lainkaan heidän suvustaan, ja silti he pitävät heistä huolta kuin omista lapsistaan. Heillä voi olla kolme tai viisi orpoa hoidettavana omien lapsien lisäksi. Näen tällaisen huolenpidon nousevan myös niistä kristillisistä arvoista, jotka he ovat omaksuneet, Arto Heinonen kertoo.

– Afrikassa ei ole niin köyhää kotia, etteikö siellä teurasteta vuohi tai kana ja vaikka viimeisistä jauhoista valmisteta ugaalipuuroa pöytään. Aina on aikaa istua ja aterioida yhdessä.


Heikki Salmela, Ruut Ahonen


Lähetystyötä etelästä pohjoiseen

» Voimistuneet Afrikan kirkot ovat yhä vahvemmin lähettäviä yhteisöjä. Pelkästään nigerialaiskirkot ovat lähettäneet tuhansia lähettejä eri puolille maailmaa, ja myös
länsimaissa toimii vuosi vuodelta enemmän afrikkalaisia evankelistoja ja pastoreita. Monet heistä työskentelevät lähinnä maanmiestensä keskuudessa, mutta myös kantaväestöä
tavoitetaan.
» Afrikkalaisilla megaseurakunnilla on tytärseurakuntia Suomessakin, ja täältä matkustetaan Afrikkaan tunnettujen julistajien tähdittämiin massatapahtumiin.
» Perinteisissä kirkkokunnissa, kuten katolisten ja anglikaanien keskuudessa, afrikkalaiset vaikutteet ovat levinneet afrikkalaistaustaisten piispojen ja pappien välityksellä.
» Ajoittain ilmenneistä epäterveistä painotuksista huolimatta afrikkalaisilla kirkoilla uskotaan olevan tärkeä rooli Euroopan hiipuvien kirkkojen uudistamisessa sekä raamatullisen uskon ja Raamatun perinteisen tulkintatavan puolustamisessa.
» Suomen helluntailiikkeen kumppaniyhteisöistä esimerkiksi Kenian Full Gospel -kirkko toivoo myös pääsevänsä aloittamaan lähetystyön Euroopassa.


Afrikkalaisen kristillisyyden avainsanat

» Aktiivisuus. Uskonasiat otetaan vakavasti ja rukous ja seurakuntaelämä ovat osa arkea.
» Kirjavuus. Suuntauksia on valtavasti perinteisistä lähetys työntekijöiden perustamista kirkoista yhden miehen karismaattisiin ”ministryihin” ja synkretistisiin kultteihin. Afrikan kristityistä noin kolmannes on katolilaisia, noin kolmannes protestantteja ja viidennes niin sanottuihin itsenäisiin afrikkalaisiin kirkkoihin kuuluvia.
» Uhkana synkretismi. Perinteiset heimouskointoihin liittyvät uskomukset ja tavat ovat osa myös monen kristityn elämää.
» Tarvekeskeisyys. Ihmiset etsivät hengellisyyttä, josta he uskovat olevan apua arjen monenlaisiin ongelmiin.
» Kirkot ovat keskeinen osa kansalaisyhteiskuntaa. Monilla alueilla hengelliset yhteisöt ovat käytännössä ainoita toimivia sosiaalisia organisaatioita ja vastaavat peruspalveluista kuten
koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja perusterveydenhuollosta.

 

Lue myös:



Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!