Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 1.6.2018 15:30
Kasvuvaiheissa tarvitaan erilaista ymmärrystä ja aikuisen läsnäoloa

Miten lapsen usko kehittyy?

Kuva: ShutterstockPerusturvan vahvis­taminen on sylilas­ten ja taaperoikäis­ten vanhempien keskeisiä tehtäviä. Lapsen turvallisuudentunne vah­vistuu arkisissa tilanteissa, kun hänen fyysisiin tarpeisiinsa vas­tataan. Kokiessaan aikuisen iloit­sevan hänen seurastaan lapsi op­pii luottamaan siihen, että hän on turvassa. Tämän kokemuksen pohjalle hän rakentaa aikanaan myös omaa jumalasuhdettaan.

 

Pieni lapsi uskoo siihen, mihin hänelle tärkeät aikuisetkin usko­vat. Lapsi muistaa ennen muuta tunnelmat. Hän liittää myös Ju­malaan niitä tunnelmia, joita hän aistii perheen hartaushetkissä ja hengellisissä tilaisuuksissa.

 

 

Leikki-ikäisillä on vahva usko

Yli kolmivuotiaat alkavat opetella leikkimään yhdessä. Samalla he harjoittelevat sosiaalisia taitoja. Lapsen toimintaa on hyvä ohjata kannustamisella ja myönteisellä palautteella.

 

Pieni lapsi tarvitsee aikuista olemaan läsnä ja tarvittaessa oh­jaamaan leikkejä toisten lasten kanssa. Jos lapsi kohtelee muita väärin, siitä tulee huomauttaa ja antaa malli oikeasta toimintata­vasta.

 

Leikki-ikäinen haluaa miellyt­tää vanhempiaan ja tehdä heidät iloisiksi. Ohjaamisen kautta lapsi voi oppia hyviä tapoja ilolla, ilman pelkoa rangaistuksista.

 

Lapsi yhdistää vanhempien­sa ohjaavan kasvatusmallin myös käsitykseensä Jumalasta, jota hän niin ikään haluaa ilahduttaa. Hän luottaa, että isä rakastaa, vaikkei lapsi aina osaakaan käyttäytyä oi­kein.

 

Leikki-ikäinen lapsi on luontai­sesti kiinnostunut kaikesta ja esit­tää innokkaasti kysymyksiä. On tärkeää vastata juuri siihen, mitä lapsi kysyy ja mikä häntä kiinnos­taa. Aina ei ole kuitenkaan ole­massa varmoja vastauksia, ja sil­loin voi myöntää, ettei tiedä. Las­ten hengellisiä kysymyksiä, kuten ”Onko taivaassa jäätelöä?”, ”Mihin kuolleet lemmikit menevät?” tai ”Miten enkelit lentävät?” voi kui­tenkin pohtia yhdessä.

 

Uskovat vanhemmat ovat leik­ki-ikäiselle lapselle tärkeä tuki oman uskonelämän kehittymi­sessä. Tässä iässä lapsi uskoo vah­vasti, että Jumala vastaa rukouk­siin ja hänen apuunsa on helppoa turvautua.

 

Raamatunkertomukset ovat luonteva osa lapsen leikkejä, jos hänelle on kerrottu niistä innos­tavasti.

 

 

Koululaiset tarvitsevat samanhenkisiä kavereita

Koulu tuo lapsen elämään uusia vaikuttajia. Jos opettajan ja kave­reiden arvomaailmat poikkeavat kodin arvomaailmasta, se herät­tää lapsessa kysymyksiä. Silloin on tärkeää, että vanhemmat eh­tivät kuunnella ja pohtia niitä yh­dessä lapsen kanssa.

 

Koulunsa aloittavan lapsen usko on edelleen vahva ja vilpi­tön, mutta hän tarvitsee sen tuek­si entistä enemmän ikätovereita, jotka jakavat saman uskon. Kou­luikäisellä on suuri tarve kuulua ryhmään, ja siksi on tärkeää vaalia lapsen kaverisuhteita myös seura­kunnan sisällä.

 

Kouluikäinen jaksaa kuunnella leikki-ikäistä kauemmin opetus­ta, mutta hänellä on edelleen suuri tarve toimia aktiivisesti. Pyhäkou­luissa ja kerhoissa onkin viisas­ta rakentaa opetus mieluummin liikkumisen ja tekemisen lomaan kuin istuttaa lapset pitkäksi ajak­si kuuntelemaan hiljaa.

 

Pienellä koululaisella on edel­leen tarve kuulla kiitosta ja kan­nustusta, ja hän nauttii saades­saan auttaa muita.

 

 

Keskustelevat varkit

Varkki-ikäinen pohtii ja kyselee. Koska murrosiän mielialamyrs­kyt eivät ole vielä alkaneet, hänen kanssaan on usein helppoa jutel­la. Tässä iässä onkin viisasta vara­ta aikaa yhdessä puuhasteluun ja jutusteluun.

 

Varkki on kiinnostunut kuule­maan tosiasioita ja hyvin perustel­tua opetusta uskonsa tueksi, jotta hän voi perustella uskoaan kave­ripiirissään. Varhaisnuori kaipaa kuitenkin enemmän yhdessä poh­diskelua kuin koulumaista opetta­mista. Hän tarvitsee vanhempien­sa tukea myös viisaiden valintojen tekemiseen.

 

Keskilapsuudessa valitaan elä­män suunta, jota seurataan mur­rosiässä. Tässä iässä lapsen usko voi muuttua omakohtaiseksi ja persoonalliseksi suhteeksi Juma­laan tai jäädä vain yhdeksi var­haislapsuuden turvallisuusteki­jöistä ja muistoista.

 

Seurakunnan varkkitoiminnal­la voi olla lapselle tärkeä merkitys, ja siksi häntä on hyvä kannustaa lähtemään siihen mukaan.

 

 

Kyseenalaistavat murkut

Murrosiässä koetellaan usein pe­rusteellisesti vanhempien arvo­maailmaa. Kun nuori on saanut kotoa mallin ja eväät omien valin­tojen tekemiseen, murrosiässä hän arvioi ja ehkä kyseenalaistaakin ai­emmin kokemansa ja oppimansa. Niin nuoren kuuluukin tehdä, kos­ka parhaimmillaan hän päätyy pi­tämään sen, mitä on oppinut. Sil­loin hän ei enää usko vain sik­si, että vanhemmat uskovat, vaan usko perustuu omaan päätökseen.

 

Vaikka murrosikäinen usein haastaa vanhempiaan ja heidän asettamiaan rajoja, hän tarvitsee edelleen vakaat ja sanojensa mit­taiset vanhemmat. Aikuistuvat nuoret kertovat usein, että loppu­jen lopuksi he kuitenkin arvosti­vat vanhempiensa asettamia rajo­ja, vaikka ne murrosiässä tuntui­vatkin ärsyttäviltä.

 

Kun vanhemmat eivät horju pe­rustelluista rajoista, nuori kokee oman epävarmuutensa ja kaaok­sensa keskellä, että on olemassa jotakin luotettavaa. Vanhemmilta vaaditaankin rohkeutta olla välillä kelju ja tyhmä. Vaikka ei ole help­poa olla erilainen kuin ”kaikkien muiden vanhemmat”, kuten murk­ku usein asian ilmaisee, se on kui­tenkin osa vanhemmuutta.

 

 

Entä jos lapsi valitsee toisen tien?

Jumala on antanut meille vapaan tahdon valita, uskommeko hä­neen ja elämmekö hänen yhtey­dessään. Siten kukaan vanhempi ei voi siirtää uskoa lapsiinsa.

 

Terve usko kasvaa vain vapau­den ilmapiirissä. Pakottava ja sa­malla ahdistava uskonnollinen ilmapiiri voi saada aikaan juu­ri päinvastaisen valinnan, jolloin lapsi ei aikuisena halua olla enää missään tekemisissä uskonasioi­den kanssa.

 

Toinen vaihtoehto on jatkaa vanhempien vaatimalla linjalla ja elää ankaraa, lakihenkistä uskon­elämää. Sen seuraukset ovat kui­tenkin tuhoisat, koska lakihenki­sessä kodissa ei koeta hyväksy­vää, pyyteetöntä rakkautta.

 

Lähes jokainen perhe kohtaa ti­lanteen, jossa lapsi ei enää halua tulla mukaan seurakunnan tilai­suuksiin. Silloin kannattaa kuun­nella lasta ja pyrkiä selvittämään, onko taustalla jokin erityinen syy, josta haluttomuus johtuu. Asias­ta kannattaa keskustella ajoissa eikä vasta sunnuntaiaamuna, jol­loin pitäisi jo olla matkalla juma­lanpalvelukseen.

 

Toisinaan myös jokin mieluisa tekeminen jumalanpalveluksen jälkeen voi auttaa.

 

 

Kristiina ja Markku Virkkilä


Artikkeli on katkelma Elina Rauti­on toimittamasta kirjasta Suhteis­ta siiville – vanhemman opas (Ai­kamedia, 2018).



Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!