Maanantai 18. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Kaino
Julkaistu 1.12.2016 00:00

Mitä mietteitä kääntymysuutisista?

Hyvinkään ja Imatran helluntaiseurakunnissa on vastikään koettu herätystä, jossa yhteensä vähintään 150 henkilöä on ilmaissut haluavansa Jeesuksen elämänsä Herraksi

Molemmissa tapauksissa valtaosa uskonratkaisun tehneistä oli tutustunut seurakunnan toimintaan alun perin ruoka-avustusta hakiessaan. Kääntymysten määrä on poikkeuksellinen: viime aikoina kymmenistä uskonratkaisuista on saatu iloita lähinnä seurakuntien maahanmuuttajatyön piirissä.

Suomen helluntailiikkeen sisälähetysjärjestö Hyvä Sanoma ry tukee seurakuntia näiden evankelioimisponnistuksissa. Mitä ajatuksia Hyvinkään ja Imatran kääntymykset herättävät, toiminnanjohtaja Janne Lahti?

– Ne ovat luonnollisesti isoja ilonaiheita ja positiivisia yllätyksiä. Samalla ne kertovat siitä, että evankeliumi puhuttelee yhä myös kantasuomalaisia ja kylvö kantaa hedelmää: molemmilla paikkakunnilla taustalla on määrätietoista työtä ja vilpitöntä halua auttaa ihmisiä. Myös muualta on tullut uutisia, että rukoushuoneilla on nähty paljon uusia ihmisiä. Tuntuu siltä, että liikkeemme kontaktipinta ulkopuolisiin on vahvistunut.

– Jännä ilmiö on se, että maahanmuuttajatyön voimistumisella näyttää olleen vaikutusta myös kantasuomalaisten tavoittamiseen. Seurakuntalaiset ovat aktivoituneet ja seurakunnan rooli selkeytynyt. Kynnys on madaltunut molempiin suuntiin.

 
Mitä ajattelet siitä, että diakoniseen ruoka-aputoimintaan kytketään hengellistä julistusta?

– Kun julistus toteutetaan hyvin, pidän sitä hyvänä asiana. Yleensä näihin tilaisuuksiin osallistuvat tietävät etukäteen, että alussa on hengellinen osuus ja että halutessaan he voisivat tulla paikalle vasta sen jälkeen. Silti väki tulee paikalle jo alkuosaan. Se kertoo, että hengellisen osion toteuttamisessa on onnistuttu. Kun meillä on sanojen lisäksi tekoja, sanatkin purevat paremmin.


Hyvä Sanoma ry järjestää tammikuun lopulla Porissa vuotuisen evankeliointikoulutustapahtuman, Hyvä Sanoma -konferenssin. Mitä siellä on luvassa?

– Erityisenä painopisteenä on tällä kertaa nuorten tavoittaminen. Lisäksi tarjolla on opetusta ja kokemusten jakamista sekä erilaisten toimintamallien esittelemistä myös laajemmin.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!