Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 9.3.2016 00:00

Miltä näyttää usko ”tässä ja nyt”?

Kuva: ShutterstockUskovan elämä on usein ymmärretty Jeesuksen tien seuraamisena. ”Jeesuksen hengessä” toimiminen edellyttää dynaamista tulkintatyötä, jossa kristitty elämän eri tilanteissa kysyy, miten juuri tässä ainutkertaisessa tilanteessa tulisi toimia.

Tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa todettiin, että tällaisessa tulkintatyössä on syytä huomioida sekä kulttuurien erilaisuuksista että kristillisen etiikan luonteesta johtuva  suhteellisuus. Lisäksi väitettiin, ettei moraalissa ole kyse vain yksittäisistä ”eettisistä ongelmista”, vaan elämä on luonteeltaan läpeensä moraalista. Tässä tekstissä kehitetään edelleen viimeistä väittämää.

Kapea-alainen etiikka

Jos helluntailaisessa kokouksessa kuvataan elämää ennen Kristuksen kohtaamista – kuinka se oli synnin ja pimeyden täyttämää – ei ole epätavallista kuulla tarkemmin, mitä nämä synti ja pimeys ovat. Mielenkiintoista kyllä, esimerkeissä toistuvat usein tietyt seikat. Voisi melkein sanoa, että helluntailaisilla näyttäisi olevan eräitä ”suosikkisyntiesimerkkejä”.

Käsitykset siitä, mikä on tai ei ole syntiä, ovat vuosikymmenien varrella muuttuneet. Jossain  vaiheessa on mittailtu hameiden pituuksia ja toisessa taas arvioitu parran sopivuutta  julistajalle ja niin edelleen. Nykyaika on tuonut myös täysin uusia eettisiä haasteita, mutta silti helluntailaisuuden parissa voidaan Raamattua mukaillen esittää, että ”niin pysyvät nyt seksi, viina, tupakka, nämä kolme; mutta suurin niistä on seksi”.

Toisin sanoen seksuaalisuus ja päihteet – sekä erityisesti se, miten niihin suhtaudutaan – ovat keskeisiä rajapyykkejä helluntailaisen elämäntavan ymmärtämisessä; ne liitetään olennaisesti helluntailaiseen identiteettiin. Suhtautuminen näiden kaltaisiin asioihin määrittelee sen, onko joku ihminen osa sisäpiiriä vai ei.

Näissä korostuksissa on ehdottomasti paljon hyvää. On hyvä ottaa selvästi kantaa ihmisten elämän arkisiin mutta todellisiin asioihin. Kristillisellä etiikalla täytyy olla jotakin sanottavaa esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä, koska kyseessä on vahva vietti.

Samoin päihteet ovat usein tuhoisia. Seurakunta, joka peräänkuuluttaa hyveellistä elämää, on eräänlainen yhteiskuntakritiikki läpeensä yksilön vapautta korostavassa ajassa. Tiettyjä kristillisiä käsityksiä ja käytäntöjä esillä pitämällä seurakunta ikään kuin sanoo ”ei” aikamme vahvalle individualismille. Samalla seurakuntakurin harjoittamisen vaikeus osoittaa, etteivät kristitytkään ole suojassa individualismin vaikutuksilta.

Suppeuden ongelma

Jos helluntailiikkeessä on keskitytty suppeasti ”suosikkisynteihin”, voidaan kysyä, mitä  mahdollisesti epäsuotuisia seurauksia sillä on ollut. Kun keskitytään tiettyihin tekoihin tai niiden välttämiseen, tulee tavallaan mahdolliseksi ”tietää”, ketkä ovat sisäpiiriläisiä ja ketkä eivät. Samalla tällainen selkeyttäminen kärjistää ”me ja muut” -asetelmaa ihmisten välillä.

Takavuosien helluntaiopetus pyhityksestä maailmasta erottautumisena on ainakin seurakunnan mission kannalta ollut valitettava. Helluntailaiset eivät ole ”vaeltaneet jumalattomain neuvossa”1, mutta opetuksen vuoksi seurakunnan ulkopuoliset  ystävyyssuhteet ovat saattaneet jäädä olemattomiksi ja arjessa tapahtuva elämällä todistaminen on usein muuttunut luonnottomaksi suorittamiseksi.

Tosin viime vuosikymmeninä helluntailiike on avartunut lahkomaisesta protestiliikkeestä kirkkokunnaksi ja nykypolvi kykenee usein olemaan vapaammin tekemisissä seurakunnan ulkopuolisten kanssa. Samalla osa on pitänyt tätä avartumista maallistumisena. Joku on saattanut kokea, että enää ei ”syntiä sanota synniksi”, vaan kaikkeen pyritään suhtautumaan ”armollisesti”.

Uskovien tulisi kuitenkin pyrkiä matkimaan Jeesusta, ”vaeltamaan, niin kuin hän vaelsi”.2 Tämä on hätkähdyttävä urautunutta uskonnollisuutta ravisteleva kutsu. Jeesus oli jatkuvasti tekemisissä ”huonojen ihmisten” kanssa; häntä kutsuttiin jopa ”syntisten ystäväksi”. 3 Jeesuksen seuraajilla tulisi myös olla vastaava ”huono maine”.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, kuten jotkut heti pelkäävät, että uskovat olisivat kaikessa kuin ei-uskovat. Kristityllä täytyy olla sekä todeksi eletty sanoma että kuulijoita. Se, miten toisen kulttuurin – tai toisen sukupolven – kristitty elää todeksi evankeliumia, näyttää usein vieraalta sitä arvioivalle. Toisen vaellusta on yksinkertaisesti kovin hankala arvioida, eikä se myöskään ole kovin keskeistä kristinuskossa.

Aikamme ”hallitukset ja vallat”?

Kun pohditaan, miltä kristillinen elämäntapa näyttää ”tässä ja nyt”, on syytä kysyä, millaisessa ajassa elämme. Mitä voisi merkitä laaja-alaisempi käsitys kristillisestä etiikasta, joka ei keskity vain tiettyihin paheisiin ja synteihin? Ja miten nykypäivänä voitaisiin ymmärtää Roomalaiskirjeen 12:2 sanat ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä”?

Uskovia kehotetaan olemaan mukautumatta sen aikaiseen ”maailmanaikaan”. Myös meidän ajassamme on seikkoja, joihin kristityn ei tule mukautua, mutta myös tekijöitä, jotka voimme valjastaa evankeliumin asialle. On syytä olettaa, että ajanmukainen kristillisyys ottaisi kantaa nykymaailmaa pyörittäviin ”hallituksiin ja valtoihin”. Esimerkiksi kulutuskulttuuri, tehokkuusajattelu, monikansalliset yhtiöt ja ajatus loputtomasta talouskasvusta muovaavat suuresti länsimaista elämänkulkua. Myös yleinen mielipide, viihdeteollisuus ja erilaiset trendit ohjaavat elämäämme kenties enemmän kuin tajuammekaan.

Mutta eivätkö ”hallitukset ja vallat”, jotka Kristus on ”riisunut aseista”, viittaa näkymättömiin, hengellisiin todellisuuksiin?4 Näin on usein ajateltu. Silti voidaan väittää, että voimat, joista Paavali puhuu, arvatenkin toimivat todellisten ja havaittavissa olevien yhteiskunnallisten systeemien kautta.

Nykyajan ihmisellä pitäisi olla rahaa, julkisuutta tai valtaa, jotta hän ”olisi jotain”. Miltä  kristillinen elämä näyttää tällaisessa ajassa? Uskovilla tulee olla kyky erotella, mitkä aikamme korostuksista ovat hankalasti yhteen sovitettavissa tunnustuksemme kanssa.

Kristittynä on joskus kiusaus ajatella, että Jeesus on Herra, mutta olla silti ihan samalla tavalla ”oravanpyörässä” kuin seurakunnaton naapuri. Erehdymme helposti tavoittelemaan samoja asioita kuin muut. Seurauksena voi olla paitsi se, ettemme edusta Jumalan valtakuntaa vaan tämän ajan ”voimia”, myös se, että seurakunta, perhe, ystävyyssuhteet, harrastukset ja oma terveytemme kärsivät. Elämämme valinnat kertovat todellisista vakaumuksistamme.

Millaisia muotoja kristillinen elämä tällaisessa ajassa saakaan, on syytä olla keskittymättä suppeasti vain ”suosikkisynteihin” tai edes ”sielun pelastumiseen”. Uskolla on oltava jonkinlainen näkyvä ilmenemismuoto kulttuurissamme.

Esimerkkejä uskon näkyvistä muodoista

Millaisia näkyviä muotoja kristinusko voisi ajassamme saada? Esimerkiksi ruokailun  ekoeettisyys on yhä ajankohtaisempaa, kun maailmassa on yli 7,3 miljardia ihmistä. Aikaisemmin herätyskristillisissä piireissä on usein naureskeltu kasvissyöjille, mutta heillä saattaa olla hyvät syyt valinnalleen. ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan.” Kriittinen kysymys kuuluu, kuka on mukautunut ja mihin: kasvissyöjät aikamme trendeihin vai lihansyöjät länsimaisen elämäntyyliin?

Moni huomauttaa, että liha on Raamatussa annettu ihmiselle ravinnoksi5 tai että Jeesuskin tarjosi seuraajilleen loimukalaa.6 Nämä huomiot ovat totta. Raamattu ei suoranaisesti kiellä lihansyöntiä. Kuitenkin muuttunut konteksti tekee tällaisetkin yllättävät pohdinnat kiinnostaviksi.

Lihankäyttöäkin voi olla nykyajassa hyvä lähestyä ennen muuta lähimmäisenrakkauden tai oikeudenmukaisuuden kannalta. Lihantuotanto tuskin olisi ongelma, jos väkeä olisi yhtä vähän kuin ensimmäisellä vuosisadalla. Kuitenkin tehotuotanto on varsinkin joissain maailmankolkissa saanut ihmisen ahneuden takia brutaaleja muotoja. Kenties Suomessa aika ei vielä ole kypsä tälle pohdinnalle, mutta ihan tuulesta temmattu se ei ole.

Miten sitten usko heijastuu muihin kulutustottumuksiimme? Eräs veli ostaa lähituotettua, reilun kaupan ja luomuruokaa aina kun mahdollista. Hänen elämänsä toimi sanattomana nuhteena omalle elämäntyylilleni. Olin nimittäin tottunut aina etsimään hinta-laatusuhteeltaan edullisinta vaihtoehtoa. Tämä veli puolestaan etsi tuotteita, joiden valmistamisessa on minimaalisesti köyhien sortoa ja jotka on tehty ekologisesti kestävällä tavalla.

Hätkähdin tajutessani, että eettisyys ja ekologisuus ovat sopivampia kriteerejä kristitylle kuluttajalle kuin edustamani taloudellinen ajattelu. Minun on yhä vaikeampaa piiloutua sen taakse, että ”enhän minä ketään sorra, minä vain ostan tämän tuotteen”.

Kyseinen veli ei kuvitellut, että maailma pelastuu, jos hän elää tietyllä tavalla. Hän toimi niin, koska näki sen oikeaksi. Hänen valintojensa sivutuote oli väkevä yhteiskuntakritiikki, jossa kieltäydytään mittaamasta kaikkea rahassa. Se myös osoitti, että Jumalan valtakunnassa oikeudenmukaisuus on korkea arvo. Tiedän, että hänen elämänsä puhuttelee monia. Jumala ei halua vain pelastaa sieluja vaan kokonaisia ihmisiä. Siksi sosiaalisille ja rakenteellisille epäoikeudenmukaisuuksille ei voi kääntää selkäänsä.

Kokonaisvaltainen pelastus

Tällainen laaja-alaisempi käsitys kristillisestä elämäntavasta saattaa joistakin vaikuttaa vieraalta. Mieleen voivat tulla nuoruuden ideaalit tai vasemmistolaiset opiskelijat viherajatuksineen.

Mahdolliset samankaltaisuudet poliittisten puolueiden korostusten kanssa eivät kuitenkaan tarkoita, että mainitut näkökulmat automaattisesti olisivat kristinuskolle vieraita. Uskovan ei tule ajatella vasemmistolaisesti tai oikeistolaisesti vaan ”ristillisesti” ja kysyä, millaiseen käytökseen Jeesuksen risti meitä ohjaa.

Helluntailaisuudessa on perinteisesti korostettu yksilön sielun pelastumista ja ajateltu, että uskon tulee näkyä arjessa. Tätä artikkelia ei tulekaan nähdä ”uutena tulena Herran alttarilla” vaan pyrkimyksenä terävöittää helluntailaisessa ajattelussa ja elämässä vähemmän huomioituja puolia.

Jossain määrin laajempi kristillinen etiikka on jo kirjoitettu suomalaishelluntailaiseen dna:han. Moni esimerkiksi yrityselämässä toimiva uskova suhtautuu kriittisesti alansa sopimattomiin piirteisiin. Toinen tekee paljon vapaaehtoistyötä seurakunnassaan. Kolmas rajoittaa omaa elintasoaan pyrkiäkseen rikastumista tärkeämpiin päämääriin. Myös ne  nuoret, jotka tulevat Isoon Kirjaan opiskelemaan teologiaa, viestivät, etteivät he ole täysin  aikamme valtojen vietävissä.

Kaikki nämä voidaan nähdä kokonaisvaltaisina tapoina sanoa ”ei” joillekin nykyihmisiä ajaville voimille. Samalla ne ovat tapoja sanoa ”kyllä” sille elämälle, johon Herra meitä kutsuu.


Viitteet:
1) Ps. 1.
2) 1. Joh. 2:6.
3) Esim. Matt. 11, Luuk. 5, 7, 15.
4) Kol. 2:15.
5) 1. Moos. 9:3.
6) Joh. 21:9.


Miika Tolonen
Kirjoittaja on teologian tohtori ja Iso Kirja -opiston opettaja.

Artikkeli on toinen osa sarjasta, jossa käsitellään kristillisen etiikan suuria peruskysymyksiä ja ajankohtaisia haasteita.




Kyseenalaistaminen – ovi uuteen

Kristillisyyteen kuuluu usko ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä. Tämä ikuinen elämä  kuitenkin alkaa jo tässä ajassa, ja varjeltuminen tämän maailmanajan houkutuksilta on osa pelastusta.

Kristinusko on parhaimmillaan silloin, kun se ottaa kantaa yhteiskunnallisiin  epäoikeudenmukaisuuksiin, riistoon ja kulutuskulttuuriin, eikä vain askartele yksilön kilvoittelun ja pelastuksen parissa.

Usein emme kuitenkaan ole kovin valmiita tekemään muutoksia elämäämme. Ehkä emme edes oleta, että Jeesuksen seuraamisella olisi ”oikeita seurauksia” minulle.

Esimerkiksi vaatimus kuluttaa eettisesti voi tuntua kohtuuttomalta, kun oman mielen mukainen kuluttaminen nähdään yleisenä jokamiehenoikeutena. Kristityn on kuitenkin hyvä oppia kyseenalaistamaan muun muassa tämä aikamme oletus.



Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!