Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Mielipide: Vain armosta pelastettu ”Jumalan renttu”

”Ei ole helluntaiseurakuntakelpoinen. Hänellä ei ole luottamusta, jotta voisi palvella seurakunnassa. Mukana saa olla tilaisuuksissa, jos istuu hiljaa paikallaan. Häntä emme pysty auttamaan, mutta pystymmekö siunaamaan häntä sellaisena Jumalan armon osallisuuteen?”

Nämä tiettyihin ihmisiin liittyvät luonnehdinnat ovat opettavia ja avaavia elämänkokemuksia seurakuntatyöni varrelta myös minulle, joka en tiedä humalatilasta mitään. Tupakka, kalja ja päihteet eivät ole kuuluneet mitenkään elämääni.

Ystävystyin kuitenkin erään murrosiästä alkaen alkoholisoituneen henkilön kanssa, josta tuli alkoholisoitunut eläkeläinen heti kun hän lakkasi saamasta lapsilisiä. Hän oli johtohahmo ”juopporemmissä”, joka kutsui häntä papikseen. Mies oli monta kertaa yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin päästä irti alkoholista. Hän oli etsinyt myös Jumalaa ja tehnyt toistuvasti parannusta helluntaiseurakunnassa. Hänen oli kuitenkin jätettävä seurakunnat, koska hän ei saanut voimaa irtautua alkoholista. Mutta uskoa hän ei jättänyt.

Kysyin kerran mieheltä, mitä kaikkea hänen rukoukseensa kuului, kun hän pyysi Jumalalta ruokaa viikonlopuksi. Mies sanoi pyytävänsä makkaran, leivän ja kaurahiutaleiden lisäksi myös pullon viinaa. Hän sanoi, ettei voi elää ilman viinaa. Mieluummin hän luopuisi leivästä kuin siitä.

Jatkoin kyselyäni: ”Entä miten on mahdollista, että pidät toisten kanssa illan hauskaa ja sitten juopporyhmän ´pappina´ päätät illan raamatunlukuhetkeen ja rukoukseen?”

Miehen vastaus yllätti minut jälleen: ”Älä sano, että pidämme hauskaa. Me kutsumme juomistamme itkuviinaksi, sillä me itkemme ja juomme.”

Aloin ymmärtää, että elämä oli tälle lahjakkaalle ja hyvin musikaaliselle miehelle liian vaativaa ja raskasta. Hänen yliherkkä sielunsa ei kestänyt ympäristön tuomaa painetta. Hän sortui juomaan yhä uudestaan sinnikkäiden lopettamisyritystensä ja seurakunnan rukoustenkin jälkeen. Mies kuoli keski-ikäisenä vanhurskaan Jumalansa käsiin – Jumalan, joka näkee oireiden takana olevan rikkinäisen sydämen.

Entä se humalainen mies, joka tuli kerran häiritsemään uskovien tärkeää kasvuiltaa? Hän aloitti häirinnän heti, kun avasin hänelle oven ovikellon soiton kuultuani.

Häiritsijä oli ujo, kiltti ja anteeksipyytävä. Kun tiedustelimme hänen asiaansa, hän kertoi haluavansa tulla uskoon. Siispä polvistuimme sohvan viereen, ja kutsuin kaikki solulaiset rukoilemaan. Melkein heti, kun aloitimme rukouksen, Jumalan Henki lankesi ja tuo mies lysähti  lattialle pitkälleen ja alkoi ylistää Jumalaa uusin kielin.

Olin kokenut hyvin vastenmielisenä kuluttaa aikaani humaltuneiden ihmisten kanssa keskustelemiseen, mutta tämä oli jotakin ainutlaatuista ja merkitsi minulle paljon. Jumalan edessä omat tekomme palavat, mutta sielu pelastuu ikään kuin tulen läpi.

Minulta saarnamiehenä oli otettu kivet pois taskuistani ja nyrkeistäni. Niiden tilalle sain pyyhkeen ja voidepurkin.

Kuinka monessa elämän tilanteessa olen menettänyt Raamatun ihanteet ja tehnyt itkien yksinäisyydessä parannusta. Olen tunnistanut, että minussa asuu vankilakundi, murhaaja ja juoppo – ja kuitenkin olen ollut nuhteeton, lainkuuliainen, raivoraitis ja ihan mallikelpoinen kansalainen. Olen ollut sitä sen tähden, että Jeesus pelasti minut, kun olin kahdeksanvuotias ei-uskovan kodin lapsi. Ja Jumalan  käsittämätön armo on varjellut minua turmeltuneesta luonnostani huolimatta.

Olen syntinen mutta armahdettu ja pelastettu renttumaisesta elämästä, jotta voisin julistaa Jumalan jaloja tekoja – hänen, joka on kutsunut minut pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa.


Veikko Kokkonen
Pori

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!