Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 9.6.2016 00:00

Merkkipäiviä: Reima Tillander 75 vuotta

Pitkä ja vaiherikas elämä, jonka yllä on näkynyt sukupolvien yli ulottuva siunaus. Tämä ajatus kiteyttää Reima Tillanderin elämän matkaa 75 vuoden aikana. Monenlaisia vaiheita ja hetkiä on mahtunut Vaasan Kotirannalla eläkepäiviä viettävän Reiman elämään.

Saarnaaja Oskar Tillander saapui Pohjanmaalle 1930-luvulla Helsingin Saalem-seurakunnan lähettämänä. Työn hedelmänä perustettiin Vaasan, Lapuan ja Jurvan helluntaiseurakunnat. Pohjanmaalla hän tapasi myös tulevan vaimonsa, ja tästä liitosta syntyi neljä lasta. Lapsista vanhin, Reima, syntyi 1. kesäkuuta 1941 Lapualla uskovaisten kätilöiden avustuksella, vaikkakin perhe asui tuolloin jo Vaasassa.

Hengelliset asiat tulivat tutuiksi Reimalle jo pienestä pitäen. Viisivuotiaana Reima löysi oman paikkansa Vaasan ”Vanhan Siionin” etupenkin päästä. Kylvetty sana tuottikin satoa ja noin kymmenvuotiaana hän teki oman ratkaisunsa Jeesuksen puoleen.

Sukupolvien yli ulottuva siunaus ja kylvetyn siemenen leikkuu sai jälleen toteutua: Reiman molemmat isoäidit olivat aikanaan antaneet elämänsä Jumalan käteen, ja rukoilleet myös tulevien sukupolvien puolesta. Äidinäiti oli yksi Ilmajoen helluntaiseurakunnan perustajajäsenistä, jolla oli oma ”pelto” kymmenyksiä varten, ja se pelto tuotti kylväjänsä mukaan aina parhaimman sadon.

Elämä kuljetti Reimaa Vaasan lyseoon opiskelijaksi ja sieltä ylioppilaslakin myötä edelleen Oulun yliopistoon opettajainvalmistuslaitokseen. Reima aloitti opettajan työt vuonna 1963. Hänet nimitettiin hieman myöhemmin saman koulun rehtoriksi, missä tehtävässä hän jatkoi aina vuoteen 2001 asti.

Hääkellot soivat onnellisen miehen yllä, kun Reima vei Astansa vihille vuonna 1969. Nuorenparin onni täydentyi kahdella tyttärellä, Kiurulla ja Maijalla. Reima ja Asta saavatkin olla tänään ylpeitä neljän lapsenlapsen isovanhempia. Raippaluodon saaristossa sijaitsevassa kesäpaikassa he saavat viettää aikaa kauniin luonnon ja meren äärellä.

Reiman seurakunnalliset tehtävät alkoivat jo varhaisessa vaiheessa. Yksitoistavuotiaana hän alkoi säestää lauluja tilaisuuksissa, ja muutamaa vuotta myöhemmin hän otti vastaan kuoron- ja soittokunnan johtajan tehtävät palvellen niiden parissa vuosien ajan. Myös nuorteniltojen vetovastuut tulivat tutuksi nuoruusvuosina.

1970-luvulla Reima aloitti diakonina Vaasan helluntaiseurakunnassa ja pian sen jälkeen vanhimmistossa, jonka puheenjohtajana hän toimi myöhemmin kymmenen vuoden ajan. Myös hallitustyöskentely tuli tutuksi yli 25 vuoden aikana. Seurakuntalehden päätoimittajan tehtävät toivat mukanaan monia mielenkiintoisia vaiheita ja tarinoita seurakunnan matkan varrella.

Reima on aina halunnut rakentaa kotiseurakuntaa. Tämä sydämen asenne on johdattanut myös moniin muihin vastuisiin. Reima on toiminut Kaikille Luoduille -säätiön hallituksen jäsenenä, Pohjanmaan Lähetys ry:n hallituksen jäsenenä, ja tällä hetkellä hän toimii yhtenä Helluntaiseurakuntien neuvoa-antavana vanhimpana. Astan kirjoittamien lähetyskirjojen myötä monet maat ja siellä olevat lähetyskentät tulivat tutuiksi vuosien varrella.

Reima ja Asta ovat edelleen aktiivisesti mukana seurakuntaelämässä. Uusimpana rakkaana harrastuksena Reimalla on laulaminen mieskuoro Graniitissa. Itse olen saanut kokea vuosien aikana keskustelut Reiman kanssa erittäin suurena tukena. Niistä on huokunut elämänkokemus ja sydämen kaipaus Pyhän Hengen tuoreeseen vaikutukseen.

Syntymäpäiväkahvit juodaan ystävä- ja perhepiirissä sunnuntaina 12. kesäkuuta. Kotiseurakunnan puolesta minulla on etuoikeus onnitella Reimaa ja toivottaa Jumalan siunausta.


ystävänne, pastori
Tero Koivisto

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!