Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Merkkipäiviä: Pastori Heikki Halkola 70 vuotta

Seurakunta on ollut isokyröläiselle Heikki Halkolalle rakas yhteisö jo nuoruudesta lähtien. Kuva: Seppo RajamäkiYstäväni ja pastorikollegani Heikki Halkola täyttää seitsemänkymmentä vuotta helmikuun pakkasten paukkuessa.

Heikille jokainen päivä on Jumalan suurta lahjaa. Hänen olemuksensa on valoisa ja puoleensa vetävä, mikä tekee hänen ystävänään olon helpoksi. Tällainen persoonan pehmeys ja lämpö syntyvät vain elämän kovissa koetuksissa ja suuren Vapahtajan armossa elämisessä.

Heikki Halkola syntyi Kerttu ja Leino Halkolan pojaksi Vaasassa. Hänen juurensa ovat Pohjanmaan lakeuksilla, ja siellä hän on elänyt koko elämänsä.

Ihmeparantuminen lapsena

Heikin ollessa viisivuotias tuberkuloottinen aivokalvontulehdus iski häneen kyntensä. Lääkäri totesi, että pojan kohdalla ei ollut enää mitään tehtävissä, ja hänet lähettiin kotiin kuolemaan. Kuumetta oli yli 41 astetta ja Heikki kouristeli omassa häkkisängyssään. Perhe odotti jo pojan kuolevan.

Kerttu-äiti oli tullut uskoon joitakin aikoja aikaisemmin. Hän katseli lapsensa kamppailua sydän tuskaa täynnä. Lopulta Kerttu ei jaksanut enää katsella poikansa tuskia. Hän soitti miehensä uskovalle sisarelle ja pyysi tätä tulemaan kotiinsa rukoilemaan pojan puolesta. Yhdessä naiset polvistuivat lattialle ja huusivat rukouksia Jumalan puoleen. Yllättäen Heikki nousi sängyssään seisomaan ja sanoi kirkkaalla lapsen äänellä: ”Jeesus paransi minut!”

Äiti ei ollut uskoa poikaansa ja halusi mitata tämän kuumeen. Ihme oli todellakin tapahtunut: kuume oli laskenut hetkessä.

Riemuissaan Kerttu soitti miehelleen ja kertoi, että Jeesus on parantanut heidän Heikki-poikansa. Tämän seurauksena myös Leino-isä tuli uskoon.

Yllättävä kosinta ja sopiva aviopuoliso

Heikin lapsuus- ja nuoruusvuodet kuluivat Vaasan Palosaaressa perheen osallistuessa aktiivisesti seurakunnan elämään. Myös Heikki koki nuoruudessaan henkilökohtaisen uskoontulon ja meni mukaan seurakunnan toimintoihin.

Isä olisi halunnut kouluttaa poikansa, mutta Heikin liikemiesvaistot veivät hänessä voiton.

Heikki perusti lemmikkieläinkaupan Seinäjoelle ja Vaasaan, ja niillä hän elätti perheensä. Heikki on halunnut tehdä kaikki suuret päätöksensä aina rukoillen. Nuorena hän oli jo pitkään rukoillut itselleen puolisoa, mutta ei halunnut leikkiä tyttöjen tunteilla. Hän keskittyi rukoilemaan puolisoa Jumalalta.

Eräänä kesänä Vaasan telttajuhlien tilaisuudessa esiintyivät Poutun sisaret Isostakyröstä. Kun Lea nousi lavalle laulamaan, Heikissä löi heti tulta: tuossa on sinun tuleva vaimosi!

Muutaman päivän asiaa rukoiltuaan Heikki päätti soittaa Lealle. Hän oli laittanut merkiksi, että jos Lea vastaa heti myöntävästi, asia on sillä selvä. Jos hän taas pyytää miettimisaikaa, avioliitto ei onnistu.

Lealle oli aikamoinen yllätys, kun työpaikalla soi puhelin ja Heikki itsensä esiteltyään – mutta ilman päivänkään seurustelua – teki neitoselle suoran kysymyksen: ”Tuletko vaimokseni?”

Puhelimen toisessa päässä syntyi hiljaisuus. Heikki tunsi sydämensä takovan. Mikä olisi vastaus yllättävään kosintaan? Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului Lean ääni: ”Kyllä minä tulen.”

Vuosikymmenien yhteisen taipaleen jälkeen Heikki toteaa, ettei olisi koskaan osannut itse tehdä parempaa valintaa. ”Jumala antoi minulle Lean”, hän sanoo kiitollisena. Me läheiset ystävät olemme yhtä mieltä siitä, Heikki ja Lea sopivat täydellisesti toisilleen.

Lea on koko sydämellään palvellut niitä satoja vieraita, joita Halkolan kodissa on käynyt. Lisäksi hän on osallistunut moniin seurakunnan tehtäviin, ja hänen kaunista lauluaan ihailtu kaikkialla, missä hän on esiintynyt.

Jumala on siunannut Heikille ja Lealle neljä hienoa lasta ja joukon lastenlapsiakin.

Henkeviä keskusteluja ystävien kesken

Heikin liikemiesura päättyi allergiaan, ja Lea hoiti monet vuodet perheen yritystä. Tämän he kokivat kuitenkin johdatuksena, sillä Heikki oli jo kosintahetkellä sanonut Lealle, että tämä saisi olla vielä saarnaajan puolisona.

Halkolat olivat rakentaneet omakotitalon Isoonkyröön, jossa Heikki kantoi suurimman vastuun helluntaiseurakunnan toiminnasta yhdessä perheensä kanssa. Pienellä seurakunnalla ei ollut varaa palkata kokoaikaista työntekijää, joten Heikki hoiti seurakuntaa monet vuodet ilman
palkkaa. Seurakunta kasvoi ja uskovat rakensivat yhdessä myös rukoushuoneen kokoontumispaikaksi.

Noihin aikoihin tutustuin Heikkiin ja Leaan. Heti ensitapaamisesta lähtien havaitsimme toisissamme sielujen sympatian. Puhuimme samaa kieltä ja keskustelimme paljon Raamatun suurista totuuksista. Vieläkin kaipaan noita syvällisiä ja henkeviä keskusteluja, joita Heikin kanssa
kävimme. Niillä on ollut lähtemätön vaikutus myös omaan hengelliseen kasvuuni.

Työntäyteisiä vuosia ja terveyshuolia

Saarnaaja Matti Takalan muutettua pois Lapualta paikallinen helluntaiseurakunta pyysi Heikki Halkolaa seurakunnan paimeneksi. Tuosta ajasta tuli hänelle työntäyteinen aika, sillä seurakunnan paimenen työn lisäksi häntä pyydettiin Pohjanmaan lähetysyhdistyksen puheenjohtajaksi ja myös Sisälähetyksen hallitukseen.

Lisäksi Lapualle ryhdyttiin suunnittelemaan uutta rukoushuonetta Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen vaurioitettua pahoin vanhaa rakennusta. Arkkitehti Markku Koskisen suunnittelema helluntaiseurakunnan rukoushuone onkin nykyään yksi Lapuan komeimmista rakennuksista.

Työntäyteisten vuosien aikana Heikki valitti usein kuntoaan: verenpaine oli korkealla, pää oli kipeä, eikä hän jaksanut enää niin kuin ennen. Syyksi paljastui sydänverisuonien ahtaumaa, ja edessä oli ohitusleikkaus. Toipumista ei kuitenkaan tapahtunut.

Monien epätietoisten vuosien jälkeen lääkäri löysi syyn hänen huonoon kuntoonsa: syvällä aivoihin johtavan kuulohermon ympärillä oli kasvain, joka täytyi leikata. Leikkaus tehtiin Tampereella.

Valmistautuessaan leikkaukseen kirurgi kysyi Heikiltä, tiesikö tämä, minkälaiseen leikkaukseen hän oli menossa. ”On kolme vaihtoehtoa: te voitte kuolla, halvaantua tai toipua. Kysymys on vakavasta asiasta, enkä voi luvata teille mitään”, lääkäri oli todennut. Tähän Heikki oli vastannut, että te teette parhaanne ja loput on Jumalan kädessä.

Aivan kuin ihmeen kautta Heikki on vielä tänäänkin keskuudessamme. Hänet nähdään usein merenkurkun luodoilla virveliä heittämässä, ja näistä kalareissuista ovat myös monet Heikin ystävät päässeet osallisiksi.

Raskaat elämän kokemukset eivät ole miestä katkeroittaneet. Päinvastoin harvoin tapaan ihmistä, joka on niin täynnä Jumalan armoa kuin Heikki Halkola.

Toiveista huolimatta Heikki ei pidä juhlia merkkipäivänään, mutta me kaikki hänen ystävänsä toivotamme hänelle onnea ja Jumalan siunausta.


Sydänystäväsi
Jarmo Makkonen

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!